Onni on kesäpäivän helle, vilvoittava tuulenviri ja kylmänhuuruinen juomalasi kuistinpöydällä. Katseelle avautuva puutarha kylpee auringossa ja linnut laulavat kilpaa syreenipehkojen syvyyksissä.
Tästä kaikesta saan nauttia, tänään vielä istuen varjoisalla kuistilla, mutta huomisesta eteenpäin voin jo asettua tuohon riippukeinuun, lääkekuuri loppuu ja saan taas paljastaa hipiäni UV-säteille!
Life is good <3
Auton nokka suunnattiin kohti Lappeenrantaa, kun vuosipäivän aamupala oli kotona nautittu. Muinaisesta uudelleentapaamispäivästämme on kulunut 21 vuotta! Tampereen flikan piti viettää huima sinkkuvuosi kolmekymppisenä, mutta toisin kävi: törmäsin kesäyössä kymmenen vuoden takaiseen opiskeluaikojen ”salarakkaaseen” ja se oli siinä. Kuin suoraan Fazerin mainoksesta: pitkä katse käytävällä ja hän laulaa ”sinäkö se oot..näin monen vuoden jälkeen muistatko mua?”
Muistinhan minä 🙂
Lappeenrannassa majoituttiin Wanhaan kylpylään ja oikein sviittiin, kaunis oli paikka, sängyt oivallisia ja maisemakin avautui satamaan.
Kahvilla satamassa, savulohiwrappi maistui auringonpaisteessa ihmisiä katsellessa – jotain kivaa löytyi rantakojuistakin…
Viimeksi taidettiin käydä hiekkalinnan katsastamassa viitisen vuotta sitten, silloin oltiin liikenteessä aivan loppukesästä ja rakennelmat jo hieman kärsineitä. Tällä kertaa veistokset olivat täydellisiä – ei voi kuin ihmetellen ihailla niiden luojien luovuutta ja kädentaitoa!
Hiekkalinnoilta palattua suuntasimme kylpylän puolelle. Olimme ainoat käyttäjät siellä, joten saatoimme nautiskella ylellisistä kuvitelmista, että vietimme aikaa omassa kylpylässämme. Spa ei sinänsä ollut kummoinen, kovin pieni ja vaatimaton, mutta siisti ja ajoi asiansa: kyllä lyhyessäkin altaassa saa uitua matkaa tarpeeksi ja porealtaan vesi oli lämmintä sekä poreet pirteitä.
Jos paikalla olisi ollut vaikka viisi-kuusi henkeä enemmän, olisi tullut ahdasta 😉
Pitkään ja hartaasti nettiä selattuamme päädyimme illalliselle kreikkalaishenkiseen Tassokseen. Paikka on viihtyisä ja henkilökunta tosi ystävällistä, puheliasta ja nauravaista. Tungosta ei sielläkään arki-iltana ollut, mutta mitäpä siitä, toistemme seurastahan me olimme muutenkin nauttimassa.
Alkuruoaksi jaoimme valikoiman pikkuherkkuja ja jaettunakin annos oli RUNSAS! Tuo leipä oli tajuttoman herkullista ja koituikin kohtaloksemme, koska se myös täytti vatsaa vähän liikaakin 😉
Jättikatkaravut vartaassa paahdettujen kasvisten kera…mmmmm….mmmmmm…ja vielä kerran mmmmmm.
Teinihippi on hulluna suklaakakkuun ja hän olisi kyllä riemastunut tästä annoksesta: fondant oli täydellinen rakenteeltaan ja sula suklaa hyväili makuhermoja suorastaan orgastisesti.
Seuraavana aamuna suuntasimme linnakkeelle, pikavilkaisimme taidenäyttelyjä mutta minuun iski pihiys enkä suostunut maksamaan SEITSEMÄN euron sisäänpääsyä. Miksi ihmeessä noissa pikkunäyttelyissäkin pitää olla noin järjetön sisäänpääsymaksu??? Olen kyllä valmis maksamaan vaikka parikymppiäkin, jos kyseessä on laaja näyttely tai joku ympärimaailmaa kerätty tietyn taiteilijan erikoisnäyttely, mutta muuten…
Ruokolahdella emme törmänneet leijoniin, mutta pitihän itsensä kuvauttaa kahvilan pihassa olleessa telineessä 😉 Ja muuten Lohelan savulohi-ruisleipä oli yksi parhaita maistamiani ikinä! Kahvilassa oli myös myynnissä paikallisten (?) tuottajien säilykkeitä, vuohenmaitoihonhoitotuotteita jne. Viehättävä pikku paikka.
Innostuimme jäämään reissunpäälle toiseksikin yöksi ja päädyimme Punkaharjulle Spa Hotel Kruunupuistoon. Sviitti oli taasen upea kuin mikä, mutta kääks, ilmastointi ei toiminut! Onneksi saatiin jonkinmoinen läpiveto aikaiseksi ikkunat avaamalla, mutta lämmintä piisasi.
Minä oli ihan täpinöissäni näistä pienistä yksityiskohdista!
Retretin luolastojen uumenissa tuli nähtyä upeita taidenäyttelyitä vuosien mittaan. Surullista, että sekin paikka ajautui konkurssiin. Standeissä vielä viimeisten näyttelyjen mainokset parin vuoden takaa – tuli surullinen olo 🙁
Perhekulkimemme on ristitty Daliksi ja jostain galleriamyymälästä tarttui mukaan nimikkosorminukke, joka nyt saa matkustaa mukanamme 🙂
Kruunupuiston upea käytävä!
Hotellin alueelta löytyi myös Kruunuareena (tanssipaikka, kesäteatteria, mitä muuta??) ja sen reunamalla idyllinen laituribaari.
Kyllä kelepasi pasteerailla puolison käsipuolessa…
Kolhon näköinen on tämä kruunupuisto, 110 vuotta vanha, alunperin keuhkoparantolana toiminut tila, sittemmin sotasairaalanakin, nyt yrittänevät tehdä vähän monipuolisempaa tarjontaa koska alueelle rakennetaan vaikka mitä. Upeat ulkoilumaisemat, kaunis luonto ja vettä ympäriinsä – suomalaista sielunmaisemaa siis.
Tuolla järjestetään aika paljon kuntoutusta, joten iso osa asukkaista ainakin meidän visiittimme aikana oli reilusti lähemmäks 80-vuotiaita, pyörätuolivanhuksia ja muuten autttavia ihmisiä. Jos siis omaa herkän mielen, ei kovin riemukkaisiin fiiliksiin tuolla irronne.
