50 shades of a Lady

1.7.2014 oranssinen

OMT

Olen nyt kolme kertaa käynyt OMT -fysioterapeutilla ja yhä enenevässä määrin voisin käyttää puolison suosimaa termiä ”OMG -terapia”, koska niin totaalisen OUMAIGAAD fiiliksillä sieltä aina lähtee.

Kroppani oli kireä kuin viulunkieli kiitos vuoden sisään molemmilta puolin murjoutuneiden kylkiluiden ja idioottimaisen dataamisen. Vuoden mittaan ehdin käymään tavan fyssarillakin useampaan otteeseen ja hierojan kourissakin olen ähissyt. Nikamalukkoja on avattu niin rintarangasta kuin alaselästä, milloin nyt mikäkin kohta on sattunut jumahtamaan.

Tilanne A: fyssari sitoo minut vöillä hoitopöytään ja kiipeää itse perässä (sivupeilistä katsoen muuten varsin perverssin näköistä touhua) sekä alkaa väännellä, käännellä ja murjoa rankaraukkaani suuntaan ja toiseen, sekä fyssari että minä hikoilemme, ”hengitä syvään….ja ulos” KRÄKSKRONTS selästä ja UUNGH minun suustani.

Tilanne B: OTM -fyssari juttelee mukavia ja käännyttyäni kyljelleni asettaa käteni haluaamansa asentoon, ottaa minut kevyeen halaukseen ja painelee toisella kädellään selkärankaa: naks, naks, naks ja homma on hoidettu.

MITÄMITÄMITÄ?

Tilanne A: fyssari jättää minut vääntäytymään pöydältä ja menee ottamaan kahvia, ohimennessään huitaisee moit ja menee menojaan. Seuraavalla kerralla same procedure as always.

Tilanne B:OMT-fyssari näyttää minulle minimiaalisen pieniä harjotteita joita saan kotitehtäväksi pieninä sarjoina ja kun olen niitä kiltisti tehnyt (vaikka mieli tekisi ottaa 12 kg kahvakuula ja heilua sen kanssa kunnolla..eihän mikään tehoa jos ei hiki lennä ja peräsuoli rutise!) saan ihmeekseni huomata että ranka taipuu ja jalka nousee ihan eri lailla kuin ennen! Seuraavalla kerralla tarkistetaan onko homma edennyt ja opetellaan pari uutta harjoitusta.

Oumaigaad – this is a miracle!

Kummassa tilanteessa sinä haluaisit olla osallisena?

Avainsanat: #fysioterapia, #nikamalukko, #omt-terapia, #syvät vatsalihakset

Suhteet Oma elämä Terveys

29.6.2014 oranssinen

Vanhoja arpia

Jääkaapin ovi avautuu ja kuulen kun mies ottaa viinipullon ovitaskusta, ohimennessään poimii kauniin punaviinilasin seinätelineestä ja kävelee olohuoneeseen. Pullo avautuu ja kuulen viinin pulputtavan lasiin.

Mitäs pahaa siinä on, että rentoutuu lasillisella hyvää viiniä illan taitteessa?

Mutta entä jos se pullo avautuu jokaikinen perjantai – lauantai- ja sunnuntai? Mitä jos se loma-aikana avautuu jokaikinen päivä?

Ei humalaan asti juomista, ei noin iso mies humallu edes pullollisesta viiniä. Mutta juomista hiljaa, telkkaria tuijottaen, yksin. Ei iloista juttelua, seurustelua ja naurun herahduksia vaan viiniä, pimeä huone ja televisio.

Ei hän siis ole ilkeä, kovaääninen saatikka väkivaltainen, kaikkea muuta.

Mutta minua ahdistaa.

Ennen häntä oli mies, jota silloin rakastin paljon. Ja joka rakasti minua paljon. Mutta se mies joi – tavatessamme juominen oli seurallista, iloista, valoisaa ja helisevää, silloin myös minä join.
Vuodet kuluivat, kaupungit ja maat muuttuivat ja yht´äkkiä hän ei enää juonutkaan juhliakseen vaan kenties unohtaakseen tai paetakseen – ilo oli poissa, kuten myös seurallisuus, valo ja kirkkaat yhteiset hetket. Hänen iltansa koostuivat pullosta viskiä ja musiikista, yksin hämärässä istuen, puhumatta, koskematta, päästämättä lähelle, olematta läsnä.

Nuo vuodet jättivät sisinpääni arvet ja ehkä myös tämän pelon, jos tämä tunne nyt pelkoa on. Mitäpä muuta? En tiedä.

Tiedän vain, että joku sisälläni käpertyy kasaan kun kuulen pullon ja lasin kilahdukset. Mies nauraa kun sanon hänelle, että en pidä jokailtaisesta ”tissuttelusta”, ihmettelee enkö ikinä pääse eroon vanhoista traumoistani ja pyytää muistamaan, että hän ei ole se toinen, entiseni.
Hän ei ole alkoholisti, hän vain nautiskelee, kohentaa elämänlaatuaan tällä tavalla. Sitäpaitsi on tutkittu, että lasillinen punaviiniä on terveellistä, sanoo hän. Niinpä, mutta että joka ilta ja vähintään puoli pullollista?

Ehkä minä liioittelen itselleni ja kaikille muillekin tilannetta. Ehkä minä todella sainkin jonkinlaisen trauman ja nyt kaadan sen hänen niskaansa aivan ilman syytä.
Mutta jos tämä tuntuu minusta näin pahalle, eikä hän silti halua tavastaan luopua/ viinittelyään edes vähentää tunteistani huolimatta, niin eikö se osoita, että viini vie miestä, eikä mies viiniä?

Avainsanat: #, #alkoholi, #juominen

Suhteet Oma elämä Rakkaus Syvällistä