Aamulla mennessäni tähystykseen nieleskelin paniikki-itkua, mutta tosi sydämellinen hoitaja lohdutteli ja lupasi tippaan heti lääkettä kunhan vaihdan vaatteeni.

Tutkimushuoneessa oli vastassa tuttu lääkäri ja juteltuamme hetken oireista hän pyysi kellistymään tutkimuspöydälle ja hoitaja tuli laittamaan tipan. Lääke kihahti ”mukavasti” otsalohkoon ja paniikkitärinäni asettui siedettäväksi.
Lääkäri sanoi, että halutessani tähystys voidaan tehdä vain suolen saumakohtaan asti, mutta jos mitenkään kestäisin hän mielellään katsoisi koko matkalta nyt samalla kertaa.
Koska olin etukäteen angstannut kokonaisvaltaisen tähystyksen edestä, pyysin tekemään sen, ettei ihan lähitulevaisuudessa tarvitsisi uudestaan nautiskella tyhjennyslitkuja ja panikoida öitä.

Olin suorastaan hölmistynyt kun odottamaani repivää kipua ei tuntunutkaan ja tutkimus eteni rauhallista tahtia. Käännyin selälleni ja hoitaja tuli lääkärin pyynnöstä painelemaan vatsaani että tähystin helpommin etenisi. Toimenpide osoittautui täysin turhaksi koska Letku solahteli suolistossani vaivatta ja kipua tuottamatta. Edes ilmanpumppaukset eivät aiheuttaneet edelliskerran repiviä tuntemuksia. Asiaan varmasti vaikutti se, että suoli oli nyt terve, kun edelliskerralla sigmasuoli oli kroonisesti tulehtunut ja letkun liikkuminen aiheutti sietämätöntä kipua.
Lääkäri huomioi potilaansa eli minut todella hienosti – hän kyseli vähän väliä tunnelmiani, sattuuko, tuntuuko pahalle, lopetetaanko? Osoitettuani kiinnostusta varsinaista tähystystä kohtaan, hän käänsi monitorin niin, että pystyin näkemään tähystimen matkan sisälläni ja samanaikaisesti selitti mitä näin missäkin kohtaa ja mitä asioita hän sieltä tutkaili. Tutkimus olikin varsin mielenkiintoinen.

Operaatio kesti puolisen tuntia ja muutamia koepalojakin suolenpinnasta napsittiin ”kun nyt kerta täällä ollaan”, mutta lekurin mielestä suoli on erinomaisessa kunnossa. Muutama divertikkeli löytyi, mutta ne olivat pieniä ja rauhallisen oloisia. (Minun silmiini ne näyttivät avaruuden mustilta aukoilta…)

Eli ei löytynyt lepraa taikka kasvainta ainakaan paljaalla silmällä. Kipuiluni saattavat johtua useiden leikkausten aiheuttamista kiinnikkeistä vatsaontelossa, mutta niiden poistamiseksi pitäisi tehdä taas uusia leikkauksia ja oravanpyörä olisi valmis.  Katsellaan tilannetta muutama kuukausi ja jos kipuilu jatkuu, menen viipalekuvaukseen. Tai sitten en.
Diagnosoimattomia vatsakipuja kun kuulema on maailma pullollaan ja oma sisuskuntani on parin vuoden aikana niin tarkkaan syynätty, että kumma jos jotain uutta sieltä ilmenisi.

Loppuhuipennukseksi sain kaksi botoxpistosta peräsuoleen vähän niinkuin kaupan päälle.  Jonkinlaista lihasjumia oli lekuri tutkiessaan havainnut ja koska edelliset pistokset auttoivat pitkään, niin hän pisti sitten uudet annokset persauksiin.

Siitäpä tilanteesta olisi ollut hauska saada uusi profiilikuva…

Moviprep-jauhepussit ilkkuvat tiskipöydällä. Seinäkalenterissa punaisella kirjoitettu TÄHYSTYS 9:30 huomisen kohdalla viiltää verkkokalvoja joka kerta kun vilkaisenkin sen suuntaan.

Tässä sitä taas ollaan.

Männävuotisen Sigmasuolenpoiston jälkeen suolistoni on ollut suht mukava kaveri, kunhan vain itse olen muistanut kunnioittaa ystävyytemme hentoisia kannatinlankoja ja pitänyt järjen päässäni syömisen, juomisen ja liikkumisen suhteen.
Isommilta kipukohtauksilta, tulehduksilta ja antibioottikuureilta olen välttynyt, mutta jonkinlainen kipuilu on kulkenut matkassa koko ajan. Kuitenkin kipuun, kohtuulliseen sellaiseen ainakin turtuu ja sen kanssa elää pitkiäkin aikoja sitä isommin huomioimatta, se vain on mukana jokaisessa päivässä, minkäs teet.
On kipua toki tutkittukin, on ollut useampi gynereissu, lantion alueen magneettikuvaus, sorkkimista milloin sormilla, milloin jonkun instrumentin kanssa, mutta  syytä ei ole löytynyt.
Ja nyt on aika tuon syvästi vihaamani pelkäämäni kolonoskopian.

Kun gynen eikä muista tutkimuksista löytynyt mitään selitystä kipuilulle, epäili gastron lääkäri, että ehkä suolen typistyksessä käytetty liitosrengas on liian pieni ja siitä johtuisi vihlonta ja jomotukset paksusuolen alueella. Ja sehän ei tietenkään selviä muulla kuin tuolla tähystyksellä.

Ja minä viisas menin Googleen (taas kerran!!).

Epämukavan tutkimuksen odotusta siivittää nyt sataprosenttinen varmuus siitä, että paksusuolen syöpähän minulla on. Tai sitten se lepra.

Kyllä, ei yhtään naureta siellä! Niin se google kertoi, kaikki oireet täsmää!

Vittu, tätä pähkäilyä vielä montamonta tuntia.

Eikä saa edes syödä.