11 asiaa minusta – Miekin haluan, kun kaikki muutkin!

Minäkö omituinen?

1) Lapsena kuvittelin, että jos auringonlasku on punainen tulee maailmanloppu. Arvatkaapa kuinka monta hysteeristä itkua itkin roikkuen isäni ja äitini jaloissa?

sunset-478396_640.jpg

2) Teini-iässä kieltäydyin hymyilemästä valokuvissa, joten kuva-albumeista tuijottaa todella tympeän näköinen naisenalku. Opin hymyilemään vasta lähempänä kolmeakymmentä ikävuotta…mutta sittenpä olenkin ottanut vahingon takaisin korkojen kanssa! Poikani mukaan naamalleni ilmestyy ”hampaatnäkyvissähymy” heti kun jossain välähtää kameran linssi.

3) Leipä ei saa IKINÄ olla nurinperin pöydällä, kaapissa tai leipäkorissa. Olen saanut itseni taikauskoisesti kuvittelemaan, että jos leipä on nurin, ”kaatuu kotikin”.

4) Ihmisten paljaat jalat (jalkaterät) ovat ällöttäviä! Niin, tiedän ettei se ole totta, mutta en esim. voi koskea edes puolisoni jalkoihin ja jos hieron niitä, on hänellä ehdottomasti oltava sukat – tai itselläni hanskat. Omituinen poikkeus on lapsieni läpsyttimet, ei mitään ongelmaa vaikka suukottaa niitä.

bare-1691_640.jpg

5) Leviterasian foliokansi on irroittettava kokonaan ja kun muu perhe kaivaa levitteeseen monttuja, minä siloittelen sisällön tasaiseksi kerta toisensa jälkeen. En vain voi ottaa rasiasta omalle (oikeinpäin olleelle) leivälleni kuopasta.

6) Tykkään ötököistä. Kannan hellävaraisesti sisätiloihin eksyneet ampiaiset, hämähäkkit, koppiaiset, muurahaiset ja muut mönkiäiset pihalle ja asettelen ne nätisti tietämykseni mukaisesti juuri sille lajille mieluisimpaan paikkaan.

strip-bug-812767_640.jpg

7) Minulla on muutama biisi, jotka on soitettava aina tiettyinä ajankohtina: Kollaa Kestään ”Kevät”- kun ensimmäiset pälvet näkyvät metsätien varressa / Popedan ”Pitkä Kuuma Kesä” – kesäkuun ensimmäisinä päivinä / Cumuluksen ”Höstvisa” – kun koulut alkavat / John Lennonin ”Happy X-mas” – kun jouluvalmistelut on tehty, soitan Happy X-masin ja silloin sydämeni tuntuu pakahtuvan ja ”jouluni alkaa kunnolla”.

 

8) Pidän aina eriparisukkia. Olen tehnyt niin kauemmin kuin muistan. Laiskuuttani varmaankin, koska en jaksa parittaa sukkia ja kuitenkin aina toinen sukka olisi kateissa.

socks-995463_640.jpg

 

9) Joulun aikaan syön taatelikakkua valkosipulijuuston ja kinkun kanssa. Vähän salaa, koska se on muista perheenjäsenistä ällöttävää. Mutta minusta ah NIIIN herrrkkkua!

10) Minusta on ahdistavaa,  kun ihmiset istuttavat puun, pensaan tai kukan jollekulle (lapselle, puolisolle tms), koska olen tässäkin taikauskoinen ja kuvittelisin, että jos kasvi kuolee, kuolee myös se kenelle se on istutettu!

11) Jos en pidä jostakusta, en saata katsoa puhuessani häntä silmiin vaan keksin mitä muuta hyvänsä, mihin voin silmäni kääntää. Joskus on mennyt aikamoiseksi pälyilyksi!

 

 

squint-518072_640.jpg

 

 

 

Suhteet Oma elämä Höpsöä

TyöhönKoutsaus, osa 2

IMG_0229.JPG

Tänään se sitten alkoi, koutsaus.

Kasasin todistukseni kansioon ja marssin aamulla konsulttifirmaan, missä valmentajani, miellyttävä, about ikäiseni nainen oli minua vastassa.

Alkuun Koutsi (jatkossa käytän tätä nimeä) naputteli koneelleen henkilötietoni, koulutustiedot sekä aiemmat työpaikkani. Jossain vaiheessa hän alkoi tentata minua vahvuuksistani ja pyysi minua kuvailemaan itseäni ihmisenä ja työntekijänä. Keskustelu loikki asiasta toiseen, mutta koko ajan fokus oli osaamisissani, toiveissani ja mahdollisuuksissani.

Sovimme, että tässä vaiheessa kirjaamme käyttööni valmennusta 20h mahdollisista 50 tunnista, mutta mikäli tarvetta ilmenee, voimme ottaa käyttöön loput kolmekymmentä tai mitä nyt tarvitsemmekaan. Tapaamme kerran viikossa puolentoista tunnin sessioissa kesäkuulle asti. Mikäli työllistyn ennen sitä, voimme käyttää loput tunnit vaikka sopeutumisvisiitteihin hänen puoleltaan uudessa työssäni. Kuulema aivan yleinen käytäntö (?), että he käyvät sitten parin viikon päässä aloituksesta työpaikalla jututtamassa työntekijää ja työnantajaa sekä selvittelemässä mahdollisia sopeutumisongelmia. WHOO!

Kävimme läpi harrastukseni ja mahdolliset erityistaitoni, juttu kulki kuin InterCityjuna –  välillä nauroin ääneen ja välillä hiljenin pitkäksi toviksi miettimään esitettyä kysymystä.
Tavallaan olo oli kuin ekoilla treffeillä, missä yritetään selvittää mahdollisimman paljon toisesta, mutta tällä kertaa minä en saanut kysymysvuoroa vaan jouduin olemaan se avautuja.

Kun Koutsi oli sanojensa mukaan saanut minusta jonkinlaisen kokonaiskuvan (kartoitusta kuulema jatketaan vielä) alkoi hän heitellä ehdotuksia paikoista ja toimista, jotka mahdollisesti olisivat sopivia minulle ja minne voisin käydä töihin tarjoutumassa sekä kysellä mitä mieltä minä olin ehdotuksista.
Millaista työtä en missään nimessä haluaisi tehdä?
Olisinko halukas lähtemään lähikuntiin töihin?

Jossain välissä katsoimme läpi CV:ni ja mietimme kuinka sitä petraisimme. Sovimme myös harjottelevamme kohdennetun CV:n ja työhakemuksien laatimista. Tajusin nimittäin eilen, että tänä vuonna kirjoittamani kaksi työhakemusta ovat ainoat kirjoittamani sitten 20-vuotiaana kirjoittamani jälkeen. Kaikki muut työni olen saanut joko marssimalla kysymään suoraan yrityksiin tai sitten niin, että minut on töihin pyydetty. Työhakemuksen kirjoitustaito lienee aika oleellinen nykyään, kun yhtä paikkaa voi hakea parikin sataa ihmistä!

Keskustelimme myös mahdollisuudesta lähteä aivan uusille urille, toteuttamaan esim. puutarhaan  liittyviä haaveitani.
Mitä mieltä olisin työkokeilusta kukkakaupassa ja sen jälkeen oppisopimuskoulutuksesta alalle? Monimuoto-opinnoista floristiksi?
Haluaisinko olla enemmän luova?

Koutsi pyysi miettimään miksi haen ja teen toimisto-/asiakaspalvelutöitä, kun  kuitenkin toisaalta nautin luovasta työstä ja käsillä tekemisestä. Olisiko minulla rohkeutta ja halua lähteä sittenkin hakemaan tulevaisuutta siltä sektorilta? Vaikkapa oppisopimuksen tai lisäkoulutuksen kautta?

Sain ”kotitehtäväksi”

  • miettiä ”haaveammattiani” unohtaen järkevät perusteet jatkaa samaa rataa kuin aina
  • opetella antamaan itselleni lupa ottaa se aika, minkä tämä työllistymisprosessi vaatii
  • surfailla netissä erilaisilla työnhakusivustoilla, opintopolku.fi:ssä sekä käydä vilkaisemassa Kelan rekrysivuja.

Ensimmäisen tapaamisen fiilikset ovat sekavat – puhetta ja ajatuksia tuli niin paljon, että tätä pureskelen varmaan pari päivää.

Ja vaikka olenkin aina ollut tosi itsevarma ja tietoinen osaamisistani, niin kyllä minä kuvainnolliseti ”paukuttelin henkseleitäni” kun tapaamisesta läksin – Koutsin positiiviset kommentit ja hirrrrmuinen tsemppaus saivat minut tosi hyvälle mielelle ja todellakin uskon, että ihan kohta olen töissä. Ja vielä sellaisessa duunissa, mistä tykkään!

PS: kaksi tuntia siitä kun läksin, Koutsi soitti ja kertoi löytäneensä ”yhden paikan, jota kannattaisi hakea”. Ennenkuin aloin kirjoittaa tätä postausta, laitoinkin sähköisen hakemuksen menemään. Tiukka on tahti ja panostaminen tällä valmentajallani.

Suhteet Oma elämä Raha Työ