Istun ja katselen ulos sateiseen puutarhaan jonne juuri ennen sadetta ehdin kylvää säkkitolkulla kalkkia. Siellä se nyt imeytyy talvenjälkeiseen kituvaan ja rusehtavaan nurmikkoon ruokkien kasvunystyjä, jotka pian pulpauttavat alkuun silmiävihlovan vihreät oraansa ilokseni. Ihan pian.

Muumikupissa tuoksuu tuore kahvi kilpaa kevään kanssa.

Mietin kuinka onnellinen olen juuri nyt ja tässä.
Minulla on koti, joka on muovautunut juuri meidänlaiseksi ja on juuri nyt muutosten pyörteissä kun toinen lapsista on muuttanut omilleen ja toinen lähtee pian armeijaan.
Minulla on mahdollisuus kotiamme muokata muutosten vaatimusten mukaiseksi.

Minulla on puutarha, joka on avannut minulle aivan uuden maailman, niin hyvässä kuin pahassakin. Puutarhassa saan kokea sydäntäriipaisevia ilonhetkiä ja verenpainetta nostavia raivopuuskia. Puskien juurelle ja perennapenkkien multaan saan purkaa liikaenergiat, pahatmielet ja siellä möyhentäessäni monet kysymykset ovat saaneet vastauksensa. Ja sitä rauhaa ja iloa, mikä täyttää mielen kun saa aamuauringossa istua ja haistella kukkivia puita ja pensaita ei löydy mistään!

Minulla on puoliso, joka jaksaa oikkujani, puuskiani ja aivoituksiani, vaikka ei niitä aina ymmärräkkään. Puoliso, joka antaa minun olla minä ja rakastaa & haluaa jokaikistä psoritäplääni ja jopa vatsaleikkausten löllyttämää roikkuvaa vatsaani.
Minulla on puolisossani kanssakulkija, joka avittaa ylämäessä ja jarruttaa alamäessä, avaa butaaniroihua suuremmalle kun haluan kuumailmapalloni korkealle taivaalle ja lisää hiekkasäkkejä, kun on turvallisempaa tulla vähän matalemmalle.

Minulla on perhe ja suku, jonka kiinteys ja keskinäinen rakkaus saa minut tuntemaan itseni tärkeäksi, tarpeelliseksi ja hyväksytyksi itsenäni ja osana ryhmää joka ikinen päivä.

Minulla on kaikista vaivoista huolimatta terveys, joka sallii minun tehdä lähes kaiken mitä haluan. Ne rajoitukset, joita se minulle asettaa, ovat vain hidasteita ja avaavat mahdollisuuden keksiä uusia tapoja ja uusia unelmia.

Minulla on ystäviä, joiden kanssa voin olla meluisa tai sitten ihan hiljaa. Ystäviä, jotka auttavat, kannustavat ja ovat läsnä kun heitä tarvitsen ja joiden kanssa vastavuoroisuus on ilo ja itsestäänselvyys ei velvollisuus.

Nuorempana en koskaan haaveillut tulevaisuudesta, joka koostuisi puolisosta, lapsista, omakotitalosta ja  puutarhasta. Kuuntelin vino hymy huulillani kun ystävättärieni jutut tietyssä vaiheessa iltaa kääntyivät aina siihen että onni ja autuus aukeaisivat sitten kun olisi mies, lapsia ja oma koti.
Omat haaveeni huitelivat ihan muissa sfääreissä – itse halusin vain kokea mahdollisimman paljon mahdollisimman monessa paikassa kuunnellen mahdollisimman hyvää musiikkia mahdollisimman hyvännäköisten hemmojen seurassa.

Tulihan sitä kyllä nuo toiveetkin toteutettua, joten on mitä mummona kiikkustuolissa muistella, mutta tässä sitä kuitenkin ollaan.
On puoliso, lapset, oma koti, puutarha ja terveys, taito sekä edellytykset niistä nauttia – kaupanpäälle vielä juuri sellainen auto kuin haluan (minäkö materialisti?).

Että nyt on kaikki valmista ja eläkepäiviä odottelemaan?

HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAH