Somessa, kuten live-elämässäkin kadehdin suunnattomasti ihmisiä, joiden sormista/suusta ulostuleva ”sanottava” on (edes) hetken mietittyä, jäsenneltyä ja kielellisesti kaunista.

Itse kun olen sitä liitäjätyyppiä, että purskahdus tulee ennenkuin kokonainen ajatus on ehtinyt edes syntyäkään.
Tavuntuottonopeuteni puhuessa on automaattilataavan konetuliaseen ulossyljentätahtia ja (kiitos muinaisen konekirjoituksen opettajan) myös sormet lentävät näppiksellä sellaista vauhtia että voi-voi.

Live-tilanteessa pääsee sentään möläytyksiään selventämään heti seuraavalla hengenvedolla lisäselityksillä eikä yleensä mistään sanomisista jää mieleenkaihertavia sammakoita.
Kirjoitetun tekstin kanssa tilanne onkin sitten toinen – kun sormi napauttaa enteriä, niin silmien eteen näytölle lävähtää analysoimaton ajatus tai oikeammin sen puute on ihan huis vaan.

Ja sitten siinä istut ja luet pulauttamaasi tekstiä ja mietit että mitähän sitä taas tuli sanottua. Että olisi tuonkin voinut selkämmin ilmaista ja eihän se nyt yhtään ole noin kun tuohon pläjäytin.

Olenkin esittänyt nyt itselleni haasteen: yhtään kommenttitekstiä en entraa ennenkuin olen sen lukenut läpi kertaalleen.
Ja mieluusti muutama minuutti kirjoittamisen jälkeen.
Ei sillä että millään isommilla hirvityksillä olisin (omasta mielestäni) ketään piinannut, mutta itseäni on alkanut ärsyttää keskentekoiset kommentit, joita useimmiten suollan. Kun hetken mietittyäni olisin pystynyt huomattavasti järkevämmän tuotoksen naputtelemaan.

Pitäkää peukkuja, että muistan tämän jalon päätökseni seuraavan kerran kun tunnen kommentointipaineen korvieni välissä ja sormenpäissäini!