Joko nyt?

Naps ja tyhjä sivu aukeaa edessäni, sormet huuhailevat näppäimistöllä ja minä mietin. Joko tänään kirjoitan jotain?

Monta kertaa olen aloittannut purkaa erilaisia mietteitäni tai halunnut kertoa jostain näyttelystä, tapahtumasta tai matkasta, jonka olen nähnyttehnytkokenut ja yhtä monta kertaa sulkenut läppärin hetken päästä.

Taas yksi luonnos, joka ei nähnyt lopullista sanajärjestystään.

Minua alkoi ärsyttää, kuinka asioita tehdessäni huomasin miettiväni, kuinka siitä postaisin blogiini. Muotoilin ajatuksia ja lauseita mielessäni ja pari kertaa jopa kirjoitin muistiinpanon jostain älynväläyksestä.

Ei.

Ei näin.

Minä en ole bloggaaja isolla B:llä ja määritä asioita blogin kautta.

Minä haluan eläätehdäkokea täysillä ja elävässä elämässä, elävien ja kosketusetäisyydellä olevien ystävieni kanssa asian jakaa ja joskus jopa puhkianalysoidakin kokemukseni.

Vasta sen jälkeen, ehkä, on aika kirjoittaa siitä blogiin.

Bloggaaminen, vaikka näin pienimuotoinenkin kuin omani, on koukuttavaa ja koska inhoan kaikkia riippuvuuksia ja aloin epäillä sen vaikuttavan _omiin ajatuksiini_  päätin pitää pienen tauon ja testailla tuntemuksiani.

Mitään isoja vieroitusoireita en kokenut, mutta huomasin palaavani ahkerammin perinteisen päiväkirjani pariin. Uteliaana lueskelin myös ajatuksiani vuosia sitten ja vertaillessani avautumisiani EBA (ennen blogin aloittamista) aikaan JBA (jälkeen blogin aloittamisen) ei henkilökohtainen tyylini itselleni kirjoittaessa ollut muuttunut lainkaan.

Saatoin siis tyytyväisenä itseyteni säilymiseen palata tänne ja naputella tämän postauksen. Ja jatkossa lisää.

 

 

 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään

Kiitos Dave

Pidin siitä mistä kerroit
Ihmisestä joka halusi muistoksi talon
Pidän siitä miten kerrot
Asioita, tunteita
Pidän siitä mitä teet
Teet sen kauniisti ja hyvin
Sinä yllätät kaikki
Paitsi ne, jotka tietää

Olemisen riemu
Ei raviste olkapäitä
Runoilijan kehto
Ei ole ruusuista tehty koskaan
Hiljaisuuden huntu
Ei milloinkaan petä kuulijaa
Mikä nämä yhdistää
Rakkaus suureen elämään

Pieni ja hento ote
Ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne
Kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote
Siinä kaikki

Turhanpäiväinen älykkyys
Syö ihmistä rotan lailla
Miten kaikki voi olla valmista
Kun ei oo edes tehty mitään
Miten niin jalat maassa
Ootko nähnyt kenenkään kävelevän ilmassa
Pidän sinusta, siinä kaikki
Pitääkö se todistaa tuhansilla sanoilla

Pieni ja hento ote
Ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne
Kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote
Siinä kaikki

Suhteet Oma elämä Musiikki Ajattelin tänään