Naps ja tyhjä sivu aukeaa edessäni, sormet huuhailevat näppäimistöllä ja minä mietin. Joko tänään kirjoitan jotain?

Monta kertaa olen aloittannut purkaa erilaisia mietteitäni tai halunnut kertoa jostain näyttelystä, tapahtumasta tai matkasta, jonka olen nähnyttehnytkokenut ja yhtä monta kertaa sulkenut läppärin hetken päästä.

Taas yksi luonnos, joka ei nähnyt lopullista sanajärjestystään.

Minua alkoi ärsyttää, kuinka asioita tehdessäni huomasin miettiväni, kuinka siitä postaisin blogiini. Muotoilin ajatuksia ja lauseita mielessäni ja pari kertaa jopa kirjoitin muistiinpanon jostain älynväläyksestä.

Ei.

Ei näin.

Minä en ole bloggaaja isolla B:llä ja määritä asioita blogin kautta.

Minä haluan eläätehdäkokea täysillä ja elävässä elämässä, elävien ja kosketusetäisyydellä olevien ystävieni kanssa asian jakaa ja joskus jopa puhkianalysoidakin kokemukseni.

Vasta sen jälkeen, ehkä, on aika kirjoittaa siitä blogiin.

Bloggaaminen, vaikka näin pienimuotoinenkin kuin omani, on koukuttavaa ja koska inhoan kaikkia riippuvuuksia ja aloin epäillä sen vaikuttavan _omiin ajatuksiini_  päätin pitää pienen tauon ja testailla tuntemuksiani.

Mitään isoja vieroitusoireita en kokenut, mutta huomasin palaavani ahkerammin perinteisen päiväkirjani pariin. Uteliaana lueskelin myös ajatuksiani vuosia sitten ja vertaillessani avautumisiani EBA (ennen blogin aloittamista) aikaan JBA (jälkeen blogin aloittamisen) ei henkilökohtainen tyylini itselleni kirjoittaessa ollut muuttunut lainkaan.

Saatoin siis tyytyväisenä itseyteni säilymiseen palata tänne ja naputella tämän postauksen. Ja jatkossa lisää.