Oranssia Marmeladia

Ostinpa tuossa ohimennen sankollisen appelsiineja. Tytär tarvitsi sangon ja minä otin appelsiinit.

Siihen sankkoon mahtuu muuten aikamoinen määrä hedelmiä ja vaikka miten yritin, jouduin toteamaan että eihän niitä saa syötyä taloudessa, jossa kaikilla muilla on sitrusallergia.

Eilen illalla tuijotellessani appelsiinivuorta mieleeni tuli makumuisto rapeasta paahtoleivästä ja sen päällä kieltä hyväilleestä appelsiinimarmeladista – sellaisesta missä on kuortakin mukana. Nam.

Joten eikun tuumasta toimeen. Pesin puolisentoista kiloa appelsiineja pehmeällä harjalla, kuivasin ne ja leikkasin neljään lohkoon pituussuunnassa. Lohkot leikkasin ohuiksi viipaleiksi ja viskoin kattilaan. Koska jääkaapissa olleet (Mojitoja varten) limet olivat päässeet kuivahtamaan, lorautin sitruunamehua pullosta appelsiiniviipaleiden päälle.
Hillosokeria löytyi hyllynperiltä n. 12 dl (mihinkähän mie olen sitä aiemmin käyttänyt) ja myös sokeri päätyi kattilaan.

Keitin sörsseliä miedolla lämmöllä puolisen tuntia (vähempikin aika olisi kai riittänyt, mutta unohduin lukemaan kirjaa) ja tölkitin marmeladin uunissa kuumentamiini tölkkeihin.
Aamulla maistoin marmeladia paahtoleivän päällä ja jep, maku oli juuri sellainen kuin muistelin, eli MAHTAVAN HYVÄÄ!
Säilyy kuulema huoneenlämmössä kun on hillosokerilla tehty.

picmonkey_collage2.jpg

Koti Ruoka ja juoma DIY

Teemavuosi 2016: Yllätä ystävättäresi

Naureskelimme taannoisessa ”Tähtigaalassa” ystävättäreni kanssa, että olipas hauska idea lähteä tapahtumaan, joka ei ihan ole sitä ominta itseään. Siitä ei ollut tajunnanvirtatekniikalla pitkää matkaa ideaan, että vuodesta 2016 tulee teemavuosi ”Yllätä Ystävättäresi”.

Eli päätimme olla valppaina kotiseudun tarjonnan suhteen ja vuoronperään viedä toisemme tapahtumiin, joihin ei aiemmin ole pahemmin miettinyt osallistumista. Mieluusti tapahtuman pitäisi olla ilmainen tai sitten hinnan tulee olla nimellinen. Tapahtumagenrelle ei asetettu rajoituksia, kaikki käy!

Ensimmäiseksi tapahtumaksi nimesimme juhlallisesti tuon Tähtigaalan.

Seuraava ylläri oli eilen: Marttojen järjestämä Aasialainen ruoka – kurssi. Teimme osana naisryhmää mm. Kimchiä, kookoskeittoa, Raitaa, kukkakaalicurryä, Satay-vartaita possusta, Japanilaisia Dumplingeja ja jälkkäriksi liekitettyjä hedelmiä.

picmonkey_collage.jpg

Eilen myös varasin meille paikat seuraavaan ”Ylläriin”. Käydessäni Teinihipin lääkkeitä apteekista huomasin sivupöydällä pienen mainoksen Naisten illasta apteekin kosmetiikkasarjan parissa. Tarjolla pientä purtavaa, tuote-esittelyjä ja arvontaa. Sinnepä suuntaamme siis maaliskuussa!

Kutkuttava ajatus miettiä, mihin kaikkeen itsemme ehdimme sotkeakaan vuoden aikana!

Suhteet Ystävät ja perhe Suosittelen