Heräsin viime yönä puolilta öin ja ajattelin, että on aamu. No ei ollut, mutta pikkasen oli hankalaa saada aivokoppa asiaa tajuamaan.

Pyörin ja mylläsin sängyllä puoli viiteen ja sitten luovutin. Paskaako sitä makaamaan jos ei uni kerta tule. Hipsuttelin keittiöön, keitin aamuteen ja katsoin jakson Virgin Janea.

Sitten iski musta mörkö ja päässä kuhisi miljoona ikävää ajatusta:
-entä jos Lontoossa räjähtää pommi just kun poika on siellä harjoittelussa?
– mitä jos äiti riuhtoo remonttimyräkässä itsensä hengiltä (tekee hommia periaatteella ”jaksan kunnes kaadun”)
– opiskelut loppuvat, mitä sitten?
– jos en saa töitä, millä elän?- jos saan sellaisia töitä, mitä en halua ja sitten taas böönauttaa?
– jne jne.

Murehtimiseen ei auta aamuyöstä kuin heittäytyminen konkreettisiin puuhasteluihin.

Kaivoin siis pakastimesta muinaiset kinkunjämät ja rymistelin kuiva-ainekaapista siellä muistini mukaan olevan hernepussin: keitänpä hernesoppaa ilman liotusta, menee mukavasti tunti jos toinenkin.

Huomasin myös paketillisen piparitaikinaa ja nostin senkin pöydälle. Tuloksena piparirekiä. Ihan hyvä juttu sinänsä, saan kavereille viemisiksi joulukukan sijaan vähän herkkuja 😀 Näistä kasaan ekan kuvan mukaisia virityksiä jahka pikeerikoristelut kuivavat.

Ja unohtui muuten murheet.

Kuka voisi olla onneton piparintuoksussa (unohdetaan se hernekeiton tuoksut…)?