https://www.youtube.com/watch?v=rUYkHNAtXTI

Ruotsissa tein töitä hoitoapulaisena (7) ja vanhusten kerhojen vetäjänä (8). Halusin ennen kaikkea oppia kielen ja tiesin että muualla saisin aina ongelmatilanteessa käännettyä puheen englanniksi, mutta vaarien ja mummujen kanssa se ei olisi niin helppoa.  Ruotsiksi oli asiat saatava väännettyä ja sillä hyvä.  Hyvä homma, koska puolen vuoden mummokielikurssin jälkeen ei kukaan enää kysynyt, mistä maasta olen kotoisin vaan mistä päin Tukholmaa asun.

Suomeen ja Tampereelle palattiin kolmen vuoden jälkeen. Sain kiinteistösihteerin (9) sijaisuuden vakuutusyhtiössä ja sen loputtua työnantajakseni tuli Posti. Veikkaisin, että vähintään joka toinen 60- ja 70-luvulla syntynyt suomalainen on jossain elämänvaiheessaan työskennellyt postissa, siltä ainakin tuntuu kun ihmisten kanssa juttelee J
Postilla oli mieltäylentävä tapa palkata juuri sen mittaisissa pätkissä, että työntekijä ei päässyt osalliseksi terveydenhoidon tai muista vakkareiden eduista… niinpä minäkin tein sopimuksia toisensa perään, olin työttömänä yhden päivän ja taas soitettiin että tuletko?
Toimin postivirkailijana (10) lajittelussa tai tiskillä pankkivirkailijana (11). Molemmat hommat olivat mukavan kiireisiä ja päivät kuluivat nopeasti.

Lopulta kyllästyin hyppimään parin kuukauden välein missä sattuu ja hain ”vakituista työpaikkaa” autokoulun toimistosihteerinä (12). Sainkin sen paikan, työ oli vastuullista kun parhaimmillani hoitelin kolmen eri toimipisteen asiakasrekisterit, paperirumbat ja palkat.

Sitten syntyivät lapset ja halusinkin palata kotiseudulle Pohjois-Karjalaan. Irtisanouduin työstäni ja suuntasimme auton nokan kohti susirajaa.

Ensimmäisinä vuosina en edes miettinyt töihin menoa, viihdyin loistavasti lasten kanssa ja puoliso oli onnesta sinkeänä, kun pyörimme jaloissa kaiket päivät.

Lopulta kaipuu aikuisten maailmaan ja varsinkin omien aivojen käyttöön muuhunkin kuin askarteluun ja höperehtimiseen ympäri lähimaastoja pisti hakemaan hoitopaikat lapsille ja suuntaamaan työnhakuun.

Pääsinkin aika nopeasti koulusihteerin (13) sijaiseksi läheiselle yläkoululle, opettelin Rondot ja Wilmat ja solahdin työrytmeihin varsin vaivattomasti. Tein koulusihteerinä parikin erillistä pätkää ja niiden välissä käväisin yliopiston kielikeskuksellakin toimistoräpeltäjänä (14). Hetkisen toimin siellä myös osastosihteerin (15) sijaisena.

Viimeisin pätkä yliopistolla loppui joulukuussa 2005 ja tammikuussa 2006 soitettiin amk:sta, että olisinko kiinnostunut vuorotteluvapaan sijaisuudesta. Olinhan minä ja siitä alkoi sitten useamman pätkän työurani amkilla useilla nimikkeillä, kiitos erinäisten rakennemuutosten, ensin toimistosihteerinä (16), sitten kv-sihteerinä (17), sitten ihme ja kumma toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella opintosihteerinä (18).

Yt-neuvottelut 2013 vapauttivat minut tuosta stressimyllyksi muotoutuneesta ja ahdistusta aiheuttaneesta ”vakkaripaikasta”. 

Puolen vuoden työttömyydestä nautiskelun jälkeen aloinkin opiskella ja nyt ovat opiskelut loppusuoralla.

Ehkä minua ei ole tarkoitettu ”eläkevirkaan” ja edessä on taas uusi kirjo pätkätöitä ja uusia työnkuvia uusine nimikkeineen.

Mikähän minusta tulee seuraavaksi?

Aktiivisen työnhaun häämöttäessä opiskelujen loputtua ihan tuossa nurkan takana, ajattelin tsekata CV:tä ajan tasalle.

Vähänkö nauratti sitä listaa lueskellessa. Minä olen ollut Pätkätöiden Paronitar jo ennen kuin pätkätyö-termiä yleisesti edes käytettiin. Taisi jopa joku työnantaja ihmetellen kommentoida työhistoriaani, että ”miten sinä olet tehnyt töitä näin monessa paikassa?”  80-luvulla se onni ja autuus taisi olla, että kun koulusta suoraan mentiin töihin, siinä pysyttiin eläkkeelle asti. Lyhyet työsuhteet olivat merkki hölmöilyistä tai osaamattomuudesta joidenkin vanhoillisten työnantajien mielestä.  Itse otin ja otan asian ihan toisin, ”eläketyötä” en taida haluta edes löytää.

CV:n lukeminen on aikamoista buustia itsetunnolle, hitsipilli mitä kaikkea minä osaankaan! Minä voisin laulaa Anssi Kelan 1972-biisin kertosäettä ihan vain itsestäni, niin monta eri ”ammattia” löytyy listalta.

Ensimmäinen  oikea työni oli ylioppilaskevään Multitasking-paikka,(emäntä-puhelinvaihde-lähetti), missä hoidin paikallisen rakennustarvikeliikkeen puhelinvaihteen ja kahvion/lounasravintolan pyörittämisen. Taisin luppoaikoina järjestellä hyllyjä ja toimia myös lähettinä. Yhden kolarinkin päräytin firman pakettiautolla ihan siinä parkkipaikalla.

Opiskeluaikana tein juontajan hommia ja olin osajärjestäjänä erilaisissa tapahtumissa & tempauksissa. Pakollinen matkatoimistoharjoittelu toi määräaikaisen työpaikan matkatoimistovirkailijana opiskelujen loputtua, eli siinäpä työpaikka nro. 2.

Viimeisen palkkani turvin reissasin pitkin Eurooppaa ja varmistuin myös siitä, että kaukorakkauteni ranskalaisen lakiopiskelijan kanssa ei kestänyt Pariisin arkea. Ei tullut kreivitärtä minusta enkä päässyt Ranskan pressan päivällisille. Voi voi.

Ranskasta kotiuduttuani sain (määräaikaisen) paikan kaupungin kopiolaitokselta missä opin kaiken hehtaarinkokoisten karttojen käsittelystä, sekä myös sen kuinka vaihdetaan hirveään mörkömasiinaan ammoniakkisäiliöt sun muut myrkyt, mitä silloiset laitteet käyttivät. Opin myös taittelemaan tosi kauniita taitoksia. Nimikkeeni oli kopisti (3).

Iltaisin kävin istumassa/makaamassa/kiemurtelemassa paikallisen taidekoulun piirustusmallina(4).

Seuraava oppimisen paikka avautui kaupungin matkailutoimistossa.  Minusta tuli matkailuneuvoja (5) niin suomen, ruotsin, englannin kuin saksan kielelläkin.  Vastasin osaltani myös silloisten laulujuhlien kotimajoitustoiminnan organisoimisesta.

Kun pesti kaupungilla loppui, sain suorilta siirtyä vakuutusyhtiön siipien suojiin.  Aloitin työt vahinkojen korvauskäsittelijänä (6) ja erikoisalakseni muotoutuivat lypsylehmät! Taidan vieläkin osata keskustella todella asiantuntevasti nautaeläimen käyvästä ja teurasarvosta sekä lypsylehmien vuosituotannoista.
Tästä työstä läksin rakkauden perässä länsinaapuriimme.

Jatkoa seuraa…