Puuman postaus palautti mieleeni  parin päivän takaisen kahvitteluhetken ystävättäreni kanssa kun hän yht´äkkiä tokaisi kuinka ei voi sietää näitä nuoria miehiä, joita ”pakolaisina” kaupungissamme kuljeksii. Että miksi juuri ne nuoret miehet on lähteneet? Eikö suurempi hätä ole naisillalapsillavanhuksilla? Menisivät kotiinsa takaisin ja laittaisivat ne heikommat tänne turvapaikkaa hakemaan.

Mietin hetken mitä vastata, aikaisemmin aihetta oli sivuttu ylimalkaisesti enkä ollut tajunnut ystäväni olevan millään tasolla pakolaisvastainen. Itselleni poikkeuksellisesti olin siis tovin hiljaa, enkä ryöpsäyttänyt ulos suustani ajatuksiani tajunnanvirtatekniikalla.

Ajattelin.

Itse ajattelen, että juuri nuo vahvimmat miehet ovat loogisin valinta pakolaisten ”etujoukkoihin” – he kestävät matkan rasitukset ja heillä on suurimmat mahdollisuudet kohdemaassa tehdä työtä (niitä töitä mitä kermaperseiset kantasuomalaiset eivät mielellään edes tee, siivousta, vanhustenhuoltoa, ym. ”likaisia & raskaita” töitä) ja tällä tavoin mahdollistaa perheen yhdistämisen, kun perusasiat ovat kunnossa.

Jos itse asuisin kriisialueella ja pitäisi miettiä valitsisinko vanhan äitini pienten lasteni kanssa vai salskean poikani/miehein pakattaviksi vuotaviin, umpitäyteen tungettuihin veneisiin, laivan kontteihin tai rekka-auton lastin taakse rakennettuihin kuljetuspiiloihin, niin kyllä – minä lähettäisin matkaan poikani tai mieheni.
Uskoisin ja luottaisin hänen kestävän matkan rasitukset ja turvassa rakentavan meille pohjan, mihin myöhemmin rakentaisimme tulevaisuutemme.

Taistelu- ja kriisitilanteitakin miettien olisivat juuri poikani ja mieheni suurimman riskin alla kotimaassamme. Miehet ne kuitenkin ovat se joukko, joka suurimmassa osassa maailmaa on se joukko mikä taistelee ja kuolee taisteluissa (yhtään kiistämättä niiden samoissa taisteluissa kuolevien naisten, lasten ja vanhusten määrää).

Lopulta päädyin kysymään ystävältäni, kummin hän valitsisi, lähtisi itse vai laittaisi matkaan oman poikansa.

Vastausta ei tarvinnut kauaa odottaa.