22. vuosipäivä
Varasimme Punkaharjun valtionhotellin Fredrika-sviitin jo vuosi sitten, kun edellisen vuosipäivän viettämisreissulla satuimme hotellin pihaan. Valtionhotelli on auki vain kesäisin, rakennus on kaunis ja omaa pitkän historian: se onkin Suomen vanhin toimiva majoitusliike.
Keisari Nikolai I:n rakennutti kauniille harjualueelle metsänvartijan talon vuonna 1845 ja jo tuolloin se palveli myös matkailijoita. Valtionhotelliksi rakennus laajennettiin vuonna 1879. Lisälaajennuksia on tehty senki jälkeen ja alueella on nostalgisia lomamökkejäkin.
Majoituimme valoisassa Fredrika-sviitissä – onneksi päivä ei ollut helteinen, koska ilmastointia ei vanhassa rakennuksessa ole. Ikkunat toki sai auki, mutta ne hyttyset…
Seinältä vuosipäivän viettoamme tarkkaili Fredrika (Runeberg), kenen mukaan huone oli nimettykin. Täti oli sen verran tuiman oloinen haukankatseineen, että illan mittaan oli pakko käydä nostamassa rouva lepäämään naama vasten tuolia. Muuten olisimme ehkä vain kikatelleet eri puolilla huonetta toisiamme ujosti silmäillen.Meillä oli myös pukeutumishuone käytössämme, joskin se ei kai alunperin huoneeseen kuulunut – ovi oli kuitenkin avoinna joten otimme sen käyttöömme ja naureskelimme vaikuttaneemme varmaan niin ristiriitaiselta parilta, että antoivat kaiken varalta tilan, missä toinen voisi nukkua, jos sukset pahasti ristiin menisivät.
Pikkuhuoneesta oli lukittu ovi kuistille, missä oli esim. kokouskäyttöön tai isommille illallisille sopiva pitkä pöytä, jonka ääressä olisi mahtunut aterioimaan parisenkymmentä henkeä.
Vietyämme matkalaukut huoneeseen, palasimme alas ja nautimme baarissa Campari-Fantat – ihanan raikas ja kaupan päälle vielä kauniskin juoma!
Alarannasta päin otettu kuva hotellin päärakennuksesta näyttää yleisilmeen: pinkkiä, niin pinkkiä.
Rannalla sijaitsi sauna, rantalentopallokenttä, kanootteja. Sauna oli yhteissauna, jossa saunottiin uikkareissa tai pyyhkeeseen kietoutuneena. Patikointihaluisille ympäristöstä löytyy reittimahdollisuuksia suuntaan jos toiseenkin.
Asuvalintani kumpusi sekin menneiltä vuosikymmeniltä, joskaan ihan tuolta 1800-luvulta en inspiraatiotani hakenut. Kellohelmat ja pallokuosi on tänä kesänä ”se Juttu” minulle.
Ravintolasali pitsiverhoineen ja maalattuinen lautalattioineen oli rauhallinen, maisema ikkunoista idyllinen. Shampanjaiset alkudrinkit maistuivat hyvälle ja päivittäin vaihtuvan ruokalistan tarjoukset toivat veden kielelle! Annokset tehdään lähiruoasta niin pitkälle kuin mahdollista, esillepanoon satsataan ja henkilökunta on hurmaavaa. Kokkiin suorastaan rakastuin, vaikken häntä edes nähnyt- se mitä eteemme kannettiin oli vain niin suussasulavaa, ettei sellaista voi aikaansaada kuin mahtava ihminen.
Paahdettua vuohenjuustoa, saksanpähkinää, mansikoita, päärynää ja vihersalaattia.
Tämä oli niin hyvää, että jos odottaisin sellissä teloitusta, pyytäisin tämän annoksen viimeiseksi ateriakseni.
Mies halusi lihaa: lautasella ylikypsää hanhea, ruislastuja, kurpitsapyreetä ja marjakastiketta. Herkullista tämäkin, mutta ei päihittänyt minun vuohenjuustoannostani.
Pääruoaksi valitsin villisikaburgerin, jonka olisi voinut tilata ilman tuota sämpylääkin. Olisi pitänyt älytä tehdä juuri niin, koska lisäkeperunat olivat niin järkyttävän hyvänmakuisia, että jätin sämpylän syrjään jaksaakseni syödä niistä jokaikisen. Villisikaburger oli mehevä eikä sitä oltu ylimaustettu vaan villisian oma maku sai olla päälimäisenä.
Entrecote oli yksinkertaisuudessaan herkullinen, liha oli mureaa eikä sitä oltu paistettu kuivaksi, kuten edellisen kerran (toisaalla) sitä nauttiessamme oli päässyt käymään.
Jälkiruoaksi jaoimme pitsisen ”cannellonin”, jonka täytteenä oli suklaamousse, kirpeät mansikat antoivat piristävän potkun muuten niin pehmeän makuiseen herkkuun.
Syötyämme teimme kävelyn harjulla & rannassa sulatellaksemme loistavaa päivällistä. Tavatessamme 22 vuotta sitten söimme lämpimiä voileipiä kämpilläni Härmälässä ja ne olivat silloin parasta gourmeeta ikinä, mutta pakko myöntää, että makuhermot ovat pikkasen vaativampia nykyään 😉
Palattuamme kävelyltä täytimme leijonantassujalkaisen ammeen ja solahdimme tuoksuvaan, lämpöiseen vaahtokylpyyn. Ammekylpy on jotain erityisen ihanaa! En ikinä jätä käyttämättä mahdollisuutta pulahtaa ammeeseen, jos sellaiseen on mahdollisuus.
Harmi ettei omaan kylppäriimme saa ammetta ilman yhden seinän räjäyttämistä.
Ikkunoista aukeni raukea kesäyö ja kyllä
– me olimme varsin tyytyväisiä olotilaamme, -paikkaamme ja toistemme seuraan.