eikä huomenna
eikä ylihuomennakaan
tuskin ensi viikollakaan
erittäin epävarmasti tulevassa kuussa
mahdollisesti tulevana vuonna?

Oman Miehen silmissä olen erotiikka tihkuva seksin jumalatar ja seksikkäin olento päällä maan, vaikka sitten ylläni olisi verkkarit ja paskainen college.  Myös Vierailta miehiltä saan kuulla kuinka seksikkäästi liikun ja pukeudun, kuinka suorastaan säteilen ”feromoneja” kutsuen heitä lemmenleikkeihin.

MITÄ VITTUA???

Todellisuudessa ei huvita. Ei haluta. Ei sitten pätkääkän. Voisin tällä hetkellä elää täysin ilman seksiä jos se haluamisesta olisi kiinni. Puolisolle se on vaikea paikka, koska kärjistetysti hänelle yhdyntä on vastaus kaikkeen: kun vituttaa, kun naurattaa, kun surettaa, kun on hyvä fiilis/huono fiilis, työstressi, kun on kipeä jne jne.

Asia taitaakin olla se ainoa iso kupru suhteessamme. Onneksi meillä kuitenkin puhutaan, jopa terapiassakin olemme käyneet ja kokeilleet erinäisiä ”Ohjelmia” tilanteen korjaamiseksi. Mutta kun ei haluta niin ei haluta. Meillä on kuitenkin paljon läheisyyttä, hellittelyä, suudelmia ja koskettamista. Minä en vain halua seksiä.

Tilanne sai alkunsa aivan konkreettisesta ”ongelmasta”: nuorimmaisen synnyttyä hormonitasoni tipahtivat lähes pakkasen puolelle. Se vaikutti niin ylä- kuin alapäähänkin ja hormonitason normaaliiksi saamiseen meni aikaa. Ei paljon huvita pupustella, kun limakalvot ritisee verille pienestäkin kosketuksesta, vaikka miten käyttäisi liukasteita ja esileikkisi puutumiseen asti.

Elimistön asetuttua viimein tuli sitten muita syitä. Koska tarvitsen hyvinvoidakseni ”hengitystilaa”/ omaa aikaa itseni kanssa, niin lasten ollessa pieniä tuntui, että heidän kanssaan oleminen söi sen läheisyyskiintiön niin, etten enää jaksanut miehelle lämmetä. Tämäkin asia puhuttiin läpi ja päädyttiin kalenteriseksiin, koska se puolisolle oli niin tärkeää ja hän ilmaisi läheisyyttä yhdynnän muodossa tarvitsevansa. Eli joka sunnuntai-aamu istutimme lapset Muumivideoiden eteen ja sulkeuduimme makuuhuoneeseen viettämään sessiohetkemme. Vaikka ei olisi pätkääkään innostanut, niin kivaahan se lopulta oli – ja rentouttavaa. Eli seksimme, silloin kun sitä on harrastettu, on aina ollut tyydyttävää, vika ei ole siis sillä tontilla laisinkaan 🙂

Jossain vaiheessa halujani vähensi olemattomasta vieläkin vähemmiksi Puolison lihominen. Myönnän olevani pinnallinen paska, enkä todellakaan nauti siitä että hyllyvä laardipallo hikoilee kimpussani ähisten.
Taas meillä puhuttiin: pienissä pätkissä, pitkissä pätkissä, välillä suuttuneina, välillä katkerina, välillä itkun kanssa. Mutta puhuttiin. Ja kaikesta huolimatta rakastettiin.

Jossain vaiheessa sanoin Puolisolle, että erotaan – hän voi etsiä naisen, jolla on yhtäläiset halut kuin hänellä ja minä saan rauhassa kasvattaa hämähäkinverkkoja vaginaani. Että en enää jaksa tätä tunnetta jatkuvasta epätasapainosta. Kun hän koko ajan tuo tiettäväksi halunsa ja minä torjun. Että pitää esim. ennen lomia naida napsauttaa vain sen takia, ettei koko perheeltä mene loma pilalle toisen panetuksen takia.
Että ehkä minäkin jossain vaiheessa haluaisin, kun ei koko ajan olisi tunne että vaaditaan. Minä olen vähän huono ottamaan vastaan vaatimuksia, yleensä reaktioni on juuri päinvastainen ja heittäydyn vielä normaalia enemmän vastarannankiiskeksi.

Mutta ei Puoliso halunnut erota, eikä minullakaan erohaluja muuten ollut, kunhan ajattelin, että tulevaisuus jatkuvassa epätasapainossa  tällä fyysisellä puolella on niin rasittava, että miksi hänen pitäisi kiusata itseään? Tuossa vaiheessa mies totesi, että elää loppuikänsä vaikka eunukkina, eikä ikinä edes mainitse halujaan, mutta että hän rakastaa minua niin paljon, että ero olisi pahinta ikinä.

Kaiken huipuksi päädyin jumalattomaan hiiva- ja tulehduskierteeseen ja vuoden päivät olin taas niin nilellä, että oksat pois. Syyksi paljastui kuparikierukka, jonka kuparille olin allergisoitunut.
Tässä vaiheessa aloin aktiivisesti käyttää muita keinoja Puolison tyydyttämiseen, halusin tai en, niin rakastin häntä niin paljon, että kompromissit otettiin kehiin.

Neljävitosena hormonitoimintani sekosi taas totaalisesti ja unelma villistä Puumanaisesta hautautui geeleihin, puristeisiin ja pistoksiin. Viimeisetkin haluni upposivat kuin Titanic syvänteeseen.
Ihmettelen suuresti, ettei Puoliso kärsi jatkuvasta niveltuppitulehduksesta ranteessaan, kun parka on varmasti joutunut itseään viihdyttämään ahkeraan minun oireillessani milloin ylä- milloin alapääni kanssa. Lopputuloksena kun aina on ollut haluttomuuden vahvistuminen ja varsin ärhäkkä kiukkuilu, jos asiasta on hän uskaltanut mainita…

Ihme kyllä asiat taitavat nyt olla menossa parempaan suuntaan. Puhumme ja naureskelemme tabloidilehtien artikkeleille milloin mistäkin vinkistä, millä ”piristää seksielämää” ja hän muistaa lukea minulle ääneen varsinkin kaikki  artikkelit, missä kerrotaan seksin hyvää tekevistä vaikutuksista ja sen terveyttä edistävästä hyödystä.
Yhdessäolomme on edelleen hauskaa, käymme ”treffeillä”, matkoilla ja muutenkin huomioimme toisiamme.
Edelleenkään en tunne himoa taikka halua (edes masturbointiin), mutta kerran pari viikossa tietoisesti lähestyn miestä (joka muuten ei enää ole sellainen hikoileva laardipallo) ja ”puran hänen paineensa”.
Vaikka Mies totesi ikävöivänsä sisääni, sanoo hän ymmärtävänsä, ettei minua huvita, kun yhdyntä sattuu – ja cowboy-kävely yhdynnän jälkeen, kun paikat ovat hellinä viikon päivät ei myöskään huvittavuudestaan huolimatta ole hänestä mukavaa, kun minä sen joudun kärsimään.

Haluttomuus on vaikea asia. Jeesustellen voin itse kuitenkin sanoa, että huumorilla, rakkaudella ja kompromisseillä kuorrutettuna se ei kuitenkaan ole onnellisen parisuhteen este.

PS: Puoliso luki männä viikolla jostain artikkelin, kuinka vanhusten seksi on antoisaa ja lisää elinvuosia. Ehkäpä minun seuraava pupusteluvaiheeni onkin eläkkeellä?!