Paska päivä (ja puoliso)

Okei. On vähän PMS. Ei siis menopaussipahamieli – gyne sanoi viime tiistaina, että munasarjoissa on elämää ja kyseli josko iltatähteä haavelisimme, että otetaanko kierukka pois.

No ei oteta ei.

Ihan paska puoliso. Ihan sama onko tunteen herättäjänä se PMS tai menopaussi, syytän täysin ja kokonaan miestä. Paska mies (ja puoliso).

Sillähän on nyt loma, aloitti sen jouluaaton aattona. Jostain kumman syystä miehen päässä loma = paljon punaviiniä. Se kuvittelee, että koska se juo h-vetin kalliita punaviinejä, on se vain hifistelijä ja nautiskelija, eikä pelkkä turanen lomajuoppo. Kun eihän se kuulema tule edes humalaan (Joo ei tule humalaan, kunhan alkaa vähän sössöttää).

Pullo per lomapäivä ja parhaina vielä toisesta pari lasillista päälle.
”Katotaan hei joku leffa?”
Siinä sitten istua möllötetään ja tuijotetaan telkkaria. Ei jutella, lähdetä ulos tai vaikka pelata pelejä. Käsi käy ja pullon pinta alenee.
Kun leffa tai pari jaksoa tv-sarjaa on katsottu, pullo on tyhjä ja isäntä lemmekkäästi yrittää ehdotella makuuhuoneen puolelle siirtymistä. Kas kummaa, kun istun persaus tiukasti kiinni penkissä ja otan kaukosäätimen/kirjan/läppärin käsiini ja totean, että ei paneta nukuta.

Ihan paska puoliso olen sitten siinä minäkin. Kun töiden alkaminen stressaa ja hän vain yrittää rentoutua. Mitä ihmettä viitsin kiukuta?

Ärsytyskäyrä nousi ihan uusiin sfääreihin kun Uuden vuoden aattoaamuna heräsin huippufiiliksillä ja suorastaan tanssin aamupalalle. Puoliso tuli eteisessä vastaan ja totesi, että olen ärsyttävän pirteä. Aamupalalla kävi sitten keskustelua kanssani ilman että minun tarvitsi sanoa sanaakaan, puhui myös minun kommenttini ja sai itsensä kiukkuiseksi. Nillitti sitten niin kauan, että lopulta minäkin hermostuin.
Mökötettiin molemmat.

Oikein hyvää uutta vuotta vaan kaikille.

Nyt myönnän itsekin olevani ihan paska puoliso. En ole tehnyt,  niinkuin yleensä näinä angstihetkinä teen, eli pehmittele miestä ja lopulta saa tilannetta laukeamaan ”unohtamalla” miehen käytös. 
Olen viettänyt aikaa ystävien kanssa ja kierrellyt kaupungilla, jälkikasvun kanssa on pelattu ja puuhasteltu sitä sun tätä. Mies katsoo telkkaria ja on helvetin kovaäänisesti hiljaa.

Olkoon. Aina ei jaksa ymmärtää.

Ja jos joku ilkeää heittää lälly-aforismeja mallia ”rakasta minua eniten silloin kun sitä vähiten ansaitsen”, niin kolautan yhdellä niistä (tyhjistä) h-vetin kalliista punkkupulloista.

 

PS: mutta joo joo, rakastan sitä silti. Just nyt ei vaan tunnu siltä.