PMS

Puren
Murisen
Sähisen

Paska
Maailma
Surettaa

Pois
Minun
Silmistä

Potkisin
Mätkisin
Sivaltaisin

Loppuvatko nämä hormonaaliset kiukkupäivät koskaan?

Loppuuko tämä jostain syvältä kerran kuussa kumpuava ärtymys, jonka itsekin ymmärtää ylilyöväksi, mutta silti se saa pään kipunoimaan.

Vaatteet jotka eilen olivat mukavat ja nätit, eivät istu yhtään. Vaihtoipa vaatteita miten monta kertaa hyvänsä, ei kaapista löydy ainoatakaan vaatekappaletta, joka tuntuisi hyvälle päällä.

Alasti ei ahdista muu kuin peilikuva, joka myöskin on yön aikana turvonnut suorastaan megalomaaniseksi. Ja vaikka peiliin ei katsoisikaan pystyy tuntemaan laardikerrostensa itsenäisen hyllynnän ja hetkunnan liikkuessa.

Peilistä katsoo laikkunaamainen olmi ( eilen vielä sievästi päivettynyt tähtisilmä ), jonka hiukset roikkuvat olkapäillä kuin viimevuotinen kauralyhde.

Rakkaat perheenjäsenet saavat sanoillaan/teoillaan/olemassaolollaan joko itkemään tai raivoamaan.

Maitopurkinperkelekkään ei suostu aukeamaan, kahvipurut kuin uhallaan hyppäävät suodattimen sijasta lattialle. Itkettää.

Kengät hankaavat.

Puristaakiristääahdistaakiukuttaa.