Savua ja mansikoita
Juhannuksena virittelin tulet ”pihatakkaamme”, osaksi häättämään hyttysiä ja enimmäkseen vain siksi, että sisäinen pyromaanini nauttii elävän tulen tuijottelusta ja tulen kanssa touhuamisesta. Parin metrin päässä grillailin sitten kanavartaita, ananasta ja maissia kaasugrillillä kun yht´äkkiä tajusin jotain outoa ja ihmeellistä.
Minä haistoin savun.
Epäuskoisena heitin tuleen kostean lehtikuusen pätkän ja etsiydyin pöllähtäneeseen savupilveen.
Minä haistoin savun.
En grilliruokia, en kukkivia sireenipuskia enkä ruusuja. Mutta satavarmasti nenäni aisti savun.Onkohan mikään tuoksunut koskaan niin hyvälle?
Nyt uskallan uskoa, ettei hermo katkennut huhtikuisessa asfalttiin mätkäytyksessä vaan sieltä se aisti palautuu!
Toissapäivänä ostin töihin mennessä rasiallisen mansikoita lounaaksi ja kun puolilta päivin nostin rasian eteeni sieraimissa tuntui outo reaktio.
Minä haistoin mansikat.
Varovasti ujutin nenäni lähemmäksi marjarasiaa ja siellä se hento mutta selkeästi tunnistettava tuoksu oli.
Minä haistoin mansikat.
En vieressä höyryävää kahvia, en asentajien mielikuvituksellisia lounasrikitelmiä enkä alhaalla leikattavan ruohon vihreää tuoksua. Mutta satavarmasti nenäni aisti kypsien mansikoiden punaisen hekuman. Ja kun hartaana otin suuhuni yhden marjoista, se myös maistui mansikalle.
Suljin silmäni ja vain nautin.
Tästä se lähtee! Jatkan uudella innolla päivittäisiä harjoitusnuuskuttelujani neilikalla, sitruksella, ruusulla ja eukalyptuksella uskoen aina vahvemmin jonakin aamuna herääväni tuoreen kahvin tuoksuun.
On olemassa sanonta, että ”asioiden arvon ymmärtää vasta kun ne menettää”. Allekirjoitan sen paksulla mustalla oranssilla tussilla.
Pysähtykääpä tänään hetkeksi kesken arkipäivänne ja vetäkää syvään henkeä. Mitä haistat? Aisti tuoksujen kirjo ja nauti niistä täysillä! Koska voit.