Tulkoon vaan silmitön talvi, jäätyköön maa

meikää ei haittaa pakkanen tää 🙂

Mittari näyttää -28 astetta (pari astetta lämpimämpää kuin eilen).

Aamulenkillä ei tarvinnut pahemmin törmäillä vastaantulijoihin, lenkkipolku on autio, vain puut juttelevat keskenään naksuen ja napsahdellen.

Lähikorttelien koiranpissittäjät luimistelevat omissa portinpielissään ja hoputtivat Mustia pikaisesti pisaisemaan.

Bussipysäkeillä ihmiset näyttävät vetävät epätahtista ryhmäliikuntahetkeä, kun jokainen omalla tavallaan yrittää pitää itseään lämpimänä. Joukossa näkyy muutama rohkea älykääpiö ilman myssyäkin.
Hengitysten höyryt muodostavat harmaan pilven ryhmän yläpuolelle.

Kaikkia palelee. Joka paikassa, missä vain kaksikin ihmistä kohtaa,  päivitellään palelemista ja paukkupakkasia.

Paitsi päiväkodin pihassa. Lähestyn paikallisen päiväkodin aidattua leikkipihaa ja jo kaukaa kuuluu riemukkaiden kiljahdusten kakofonia säestettynä helisevillä naurunpurskahduksilla. Lumi pöllyää kun pienet jalat juoksevat sinne ja tänne, joku laskee olematonta mäkeä ja toinen yrittää survoutua umpijäisiin kiikkuihin, natisten niiden jäykät ketjut taipuvat loiviin kaariin. Päiväkodin tädit huutelevat pois kiikuista ettei peppu jäädy istuimeen kiinni.
Kukapa sitä kuuntelisi?

Missä iässä alamme valittaa talvesta, lumesta ja pakkasesta?

Varmaankin teini-iässä, kun ulkoisella olemuksella alkaa olla suurempi merkitys kuin sillä että pakarat eivät jäädy tai korvanlehdet tipahda jääpaloina katuun. Kirjaimellisesti Coolin teinin on helppo jatkaa tyylitietoiseksi aikuiseksi, joka pakkasta uhmaten pukee ylleen trendien vaatimat hepenet eikä halua hienosti muotoiltujen hiustensa litistyvät hiostavan pipon alle. Laskettelurinteessä voi toki ylleen pukea joka vuosi trendikkäät toppavetimet, mutta ajatuskin, että töihin lähtiessä tai ulkoillessa toppavaatetta päällensä vetäisi on monelle suorastaan absurdi.

Tyylitöntä, junttia, maalaista.

Kukin taaplaa tyylillään, oli siinä järkeä tai ei.

Minä kiskoin aamulla ylleni toppahousut, villasukat, villatakin, huivin, pipon ja paksut rukkaset. Jalkaani karvavuoriset saappaat ja kävelin aamun raikkaudesta nauttien ohi tärisevien koiranpissittäjien ja tanssahtelevien pysäkkiryhmien, ei palellut pätkääkään. Päiväkodin kohdalla pysähdyin hetkeksi katselemaan lasten riemua ja rajoittamatonta iloa ulkoilusta – toppahaalarien uumenista paistoi tähtisilmiä, punaisia poskia ja leveitä hymyjä. Onneksi nuo pienet eivät vielä ymmärrä olevansa epämuodikkaita.

Kun saavuin määränpäähäni, kuorin toppavarusteet päältäni ja kaivoin repusta pikkukengät, farkut, ohuen paidan ja jakun. 5 minuuttia ja olin ärsyttämässä kahvihuoneessa jäätyneitä reisiään sulattelevia naisia innostuneilla kommenteillani talven ihanuudesta :)

Miksi olla vain hankala, kun pienellä vaivalla voi olla täysin mahdoton?