Unien poluilla verta, kauhua ja kuolemaa
Olen kahvilassa. Sisään ryntää mies joka aseella uhaten käskee ihmiset yhteen nurkkaan. Joku yrittää paeta ja mies lyö, potkii ja hakkaa ihmisen liikkumattomaksi, veriseksi kasaksi nurkkaan.
Herään.
Seison joenrannassa pitkällä laiturilla ja kuuntelen pimenevästä illasta kaikuvia huutoja. Joelta vyöryy sumu, enkä näe toiselle rannalle, missä tiedän ystävieni olevan. Kirkumista ja huutoja. Rannalla juoksee mies joka kehoittaa minua pakenemaan, sumun takana tulevat tappajat. Lähden juoksemaan ja kompastun kuolleisiin ihmisiin ja eläimiin.
Herään.
Pakenen metsässä, polun varsilla makaa verisiä myttyjä, ihmisiä vai eläimiä en jää katsomaan. Saavun metsäaukiolle missä seisoo mies hakaten paksulla oksalla maassa olevaa ihmistä. Verta, huutoa, lihankappaleita.
Herään.
Istun pimeässä huoneesa lukittujen ovien takana. Kuulen oman hengitykseni ja tiedän, että ”jossain tuolla” on joku, joka haluaa minulle pahaa. Kurkistan avaimenreiästä ja näen käytävän, jonka seinät ovat täynnä verenroiskeita, avoimien huoneiden ovenpielissä lattialla näkyy rikkoutuneita ihmisiä. Palasina ja verisinä. Käytävän päässä oleva ovi aukeaa ja…
Herään.
MIKSI HELVETISSÄ MINÄ NÄÄN TÄLLAISIA UNIA?