Vessajonossa

Susirajalle muuttaessa yksi rasti uuden kodin ”must have”-listalla  oli proosallisesti kaksi vessaa. Suolisto-ongelmaisessa allergiaperheessä se vain on niin, että yhdellä vessalla olisi elämä ollut varsin mahdotonta, tulevaisuudenkuva koulu-/työaamujen vessajonoista värjäsi hiuksia harmaaksi jo pelkkänä ajatuksena vaikka lapset olivat taaperoikäisiä ja itse tyytyväinen kotiäiti.

No meillä on kaksi vessaa: toinen, se tilava vessa on kylpyhuoneen yhteydessä ja toinen, se pienenpi, on eteisen vieressä.
Pikkuvessassa on kaapistot ja peilejä niin, että itsensä saa peilattua joka puolelta (tästä on kovasti hyötyä esim. hiuksia värjätessä tai kihartaessa.), kaapeissa säilytetään kosmetiikat, hampaidenhoitojutut ja kaikki muut pintakerroksen retusointivälineet, mitä nyt ikinä tarvitaankaan. Kylppärissä on vain wc-pönttö, ei ”mitään mukavuuksia” (ja jälkikasvun mielestä siellä kaikuu, joten se ei ole kiva ;)).
Ylöskirjoittamaton, mutta äänenpuhuttu sopimus on alusta asti ollut, että kylppärin vessassa käydään ”perusasioilla” ja pikkuvessaan mennään kun mukana on ”kauneudenhoidollisia” tavoitteita, oli sitten kyseessä mies tai nainen.

Kahdella vessalla helpotetut elämän aamut, ne kiireisetkin,  ovat sujuneet varsin sutjakkaasti ihan viime vuosiin asti.
Tarpeen vaatiessa vessaan pääsi aina kun halusi, peilien ja meikkien ääreen pääsi jonottamatta silloin kun siihen tarvis oli. Yleensä se tarve oli minulla, koska lapset ei paljon itseään sukineet ja mies tekee töitä kotona eikä paljon itseään sipistele, mallia luolamies, nääs 😉

Mutta suloiset lapsukaiset muuttuivat teineiksi ja yht´äkkiä joka ikinen aamu onkin taistelua vessajonossa.

Nyt tietysti mahdollinen lukija ajattelee, että aivan niin, kaksi naista perheessä tietää ruuhkaa peilien ääreen ja teinipojatkin tykkäävät itseään laittaa!
Mutta ehei, eipä ole ongelman ydin meikkaavat naiseläjät tai peilaavat teinipojat: elämä muuttuu ja tekniikka kehittyy,  kun lasten vessassa lukemat Aku Ankat eivät paljoa lisäaikaa kuluttaneet, niin mitäpä sitten kun he saivat käsiinsä älypuhelimet?

Vessajonojen kuningas on Teinihippi ja hänen puhelimensa!

Imagine this:

Kello on vajaa seitsemän ja kolmella meistä on aikataulutettu meno kahdeksaksi. Suihkusta tullessani huudan metriletille alias Teinihipille, että jätä puhelin pöydälle tai mene kylppärin vessaan, pitää laittaa naama & hiukset. Kuurona muulle kuin korvanapeista kuuluvalle musiikille poika livahtaa pikkuvessaan ja lukitsee oven.

15 minuutin päästä napautan etusormella ovelle ja huomautan, että minun pitäisi päästää naamaa laittamaan… ”juu, tulossa”

kuluu 5 minuuttia lisää… koputan rystysillä oveen ja huhuilen ”haloo”… ”juuu, tulossa”

kuluu 5 minuuttia lisää, jymäytän nyrkin oveen, ”ALA TULLA”…”juuuu, tulossa!”

kun puoli tuntia on kulunut ja olen satavarma myöhästymisestäni jos en sillä sekunnilla pääse naamaani laittamaan, potkaisen oveen ja karjaisen rumimmalla ämmä-äänelläni ”NYT PISTÄ SE PUHELIN POIS JA TULPPA PERSAUKSIIN – ULOS!!!”…

vielä muutama minuutti ja vessanovi avautuu viimeinkin ja Teinihippi hipsuttelee (puhelintaan tuijottaen) ulos.

Onneksi olen oppinut nopeaksi, viidessä minuutissa olen pessyt kasvoni, levittänyt kosteusvoiteen, piirtänyt silmäni (vaikka kiukku tärisyttääkin kättä hetken) ja punannut huuleni sekä kammannut hiukseni. Tyttärelle jää vielä samaiset minuutit vetää itsensä ojennukseen ennenkuin on lähdettävä.

Ja sitten puolijuoksua autolle. Teinihippi lontustaa viimeisenä, puhelintaan tuijottaen.