Viiskakkonen laihduttaa
Olen laihduttanut tosissani kaksi kertaa elämässäni.
Yläastetta edeltävänä kesänä halusin eroon IsoIita-persoonastani ja ”lapsenpyöreydestä”, joten vedin kolme viikkoa silloin niin suosittua ”lentoemodieettiä” eli söin greippiä ja kananmunaa. Tosi järkevää ja terveellistä, eikö? Mutta tehokasta – painoa lähti yli 10 kg ja seiskalle asteli varsin erinäköinen teini kuin se, mikä kesälaitumille toukokuussa lontusti (no toki piilolasien hankkiminen pullonpohjalasien sijaan auttoi myös ;)).
Lopun teini-ikääni ja aika pitkälle aikuisuuteen söin mitä mielin ja jos vinkuvantiukkojen farkkujen vyötärö alkoi kiristää, niin skarppasin hetken. Toki hetkeäkään ei mennyt, ettenkö peiliin katsoessa olisi miettinyt, että voisihan sitä vähän laihtua…mutta se lienee aika yleistä. Näin jälkeenpäin miettien on pakko ajatella, että joku viirasi ja pahasti silloin – olen reilut 175 cm pitkä ja painoin tuolloin alle 60 kiloa. Lihava? HAHAHAHAHHA.
Toisen lapseni synnyttyä kiloja hiipi kuin huomaamatta – olin kotona kahden pienen riiviön kanssa ja iltaisin heidän nukahdettuaan nautiskelimme parisuhdeaikaa herkkujen ja telkkarin kera. Kotona ei tarvinnut pahemmin kiskoa edustusvaatteita päälle, vaan lasten kanssa oli helpointa touhuta legginseissä ja t-paidassa/collegessa, joten farkkujen kiristyminen ei huudellut varoituksiaan.
Kun juniori oli vuoden, aloin kiinnittää huomiota väsyneeseen ja turpeaan olooni sekä uskoa ettei kuvissa näkyvä mammutti ollut kuvaajan ammattitaidottomuutta vaan ihan itse hankittu olomuoto. Astuin siis vaakalle ja olin pyörtyä kauhusta.
Painoin 91 kiloa.
Marssin seuraavana maanantaina paikalliseen PV:n ryhmään ja aloitin kiihkomielisen muutoksen elämäntavoissani. Olen varsin päättäväinen luonne ja jotenkin silloinen pistelaskenta innosti minua suunnattomasti. Oli hauska säätää päivän ruokia ja jahkailla mihin pistesaldonsa tyhjentäisi! Olinkin oikea mallioppilas ja 6 kuukauden kuluttua olin pudottanut painoani 26 kg.
Ainoa negatiivinen asia painonpudotuksessa oli omaa syytäni: ajattelin, että jätän rasvat kokonaan pois niin laihdun nopeammin – lopputuloshan oli tietysti se, että kynteni muuttuivat elmukelmuksi, hiukset alkoivat varista kuin kuusi liian lämpimän huoneen nurkassa ja iho muutui kuivaksi kuin korppu. Kuunneltuani kiivaan ja kiukkuisen saarnan ryhmäohjaajaltani otin rasvat takaisin ruokavalioon ja asiat palautuivat vähitellen normaaleiksi 😉
PV:n oppien kaiverruttua alitajuntaani ja elämäntapani ollessa varsin aktiivinen painoni pysyikin about samoissa lukemissa ihan viime vuosiin asti. Neljäkymmentä täytettyäni nostin painoani tietoisesti muutaman kilon ja samoin tein kun täytin 50.
Mielestäni mikään ei ole niin ikävän näköinen kuin korppulaiha keski-ikäinen nainen (sitäpaitsi: ”Syömällä Rypytön” on todellakin hieno tulevaisuudensuunnitelma eläkevuosille).
Mutta. Viiskymmpisyys toi mukanaan myös vaihdevuodet ja koska olen varsin – ööö – herkkä, niin tietysti sain osakseni menopaussin hauskimmat oireet, (super)ärtyisyys ja tunteiden (tsunamintasoiset) aaltoliikkeet, joten marssin gynekologille ja pyysin hormonikorvaushoitoa.
Nyt vaihdevuodet hormonikorvaushoitoineen ja kahden viime vuoden suolisto-ongelmat ovat nostaneet painoani siitä huolimatta, että asian tiedostaneena olen energiansaantiani tarkkaillut ja yrittänyt liikkua enemmän.
Painan 74 kiloa ja kiitos hormonien sekä kolmen vatsanseudun leikkauksen omaan ”kyyhkysenkupuvatsan”.
En pidä itsestäni nyt. Ja sehän tarkoittaa, että aloitan elämäni kolmannen laihdutuskuurin/ruokaremontin/elämäntapamuutoksen. Ja koska olen taantumassa taas lapseksi (joulu! keski-ikä!), niin heitän järkevyyden romukoppaan ja testaan tosissani jo ehkä niin ”Last-season”-KUURIA:
viiskakkonen aloittaa viiskakkosen.
to be continued.