Vuosi naimisissa
Ahmed.
Aviomieheni Ahmed.
Olen maininnut Ahmedin monta kertaa täällä blogissa, mutta en ole kertonut rakkaustarinaamme.
Olen pohtinut tämän blogin lopettamista. Terveydentilani ja elämäntilanteemme takia olen kaivannut viime vuosina enemmän yksityisyyttä kuin aiemmin.
Ongelma on, että minuun pakkautuu sanoja. Menen tukkoon ilman ilmaisukanavaa. Minua ei luotu olemaan hiljaa.
En tiedä blogin kohtalosta. En tiedä tulevaisuudesta muutenkaan. Tulevaisuutemme lepää Migrin kylmillä käsivarsilla.
Ennen kaikkea kohtalomme lepää kaikkivaltiaan Jumalan sylissä. Olen muuttanut rukoustani. En enää pyydä, minä kiitän siitä, että Ahmed saa oleskeluluvan.
Kävin Maistraatissa tekemässä tietojenluovutuskiellon. Sain takaisin palan sitä turvallisuudentunnetta, joka minulla oli, kun en ollut vielä tavannut Ahmedia.
Kun kuuluin maailman etuoikeutetuimpiin.
Kun en tiennyt, kuinka paljon minulla oli menetettävää.
Kun en tiennyt, että ihmisoikeudet ovat vain mustetta paperilla,
että ihmiselämät riippuvat muutamista allekirjoituksista.
Ennen Ahmedia luulin historian suurimpia rakkaustarinoita saduiksi. Uskoin arkiseen rakkauteen, joka rakennetaan työllä. (Uskon siihen edelleen.)
Kun kaksi vuotta sitten rakastuin Ahmediin, koin kaiken kirjojen ja elokuvien rakkaustarinoissa kuvatun ja enemmän.
Toinen asia, jota en ymmärtänyt ennen Ahmedia, on se kuinka paljon omaa rakastaan voi vihata. Kummastelin pariskuntia, jotka kertoivat rakkaansa olevan maailman ärsyttävin ihminen.
Kukaan ei ärsytä ja raivostuta minua kuten Ahmed. Vihdoin ymmärrän, miksi vuosia sitten ystäväni halusi soittaa häissään Pinkin True Love:n.
Kun tutustuin Ahmediin, tiesin muutaman päivän puhelinkeskustelujen jälkeen, että tässä on upein ja ihmeellisin ihminen, jonka olen koskaan tavannut. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään romanttisia tunteita häntä kohtaan.
Puolen vuoden jälkeen rakastuminen iski salaman tavoin. Tiesin, että tässä on mies, jonka kanssa haluan elää elämäni loppuun saakka, että tässä on ihminen, jonka kanssa haluan kasvattaa lapseni.
Avioituminen oli päätös rakastaa tuli mitä tuli. Olemme kulkeneet yhdessä läpi helvetin. Jos saamme Jumalan armosta kulkea rinta rinnan seuraavat 70 vuotta, helvettejä tulee varmasti riittämään.
Jumalan kämmenellä, käsi Ahmedin kädessä olen valmis kohtaamaan tulevan, tuli mitä tuli.