Aviomieheni sai oleskeluluvan!

7 miljardia äärettömyyttä.jpg

Maanantaina saimme tietää, että Ahmed on saanut oleskeluluvan. Hän sai sen perhesiteen eli avioliitomme perusteella. Kiitos Jumalalle!

Ahmed on rauhallinen, iloinen ja innoissaan, minun tunteeni menevät vuoristorataa.

Kävelimme maanantaina uutisen saatuamme kaupungilla ja minusta tuntui, että meillä on oikeus siihen, siis kaupungilla kävelemiseen. Ensimmäistä kertaa minusta tuntui, että olemme turvassa. Olen lähes kolme vuotta kävellyt kaupungilla jatkuvasti varuillani, ympäristöäni tarkkaillen.

En tiedä, tekikö oleskelulupa kadulla kävelemisestä sen turvallisempaa kuin se on aiemminkaan ollut.

Paperiton on yhteiskunnassamme heikossa asemassa. Paperiton rodullistettu ei voi olla varma, että viranomaiset kohtelevat häntä samalla tavalla kuin valkoista suomen kansalaista.

Avioliittomme aikana Ahmed on ollut turvapaikanhakija, paperiton ja oleskeluluvalllinen. Eniten pelkäsin Ahmedin turvallisuuden puolesta hänen ollessaan paperiton, vähiten nyt.

Yksi osatekijä on raha. Jos Ahmed olisi joutunut onnettomuuteen tai rikoksen kohteeksi ollessaan paperiton, kaikki kulut ambulanssista lähtien olisivat tulleet meidän maksettaviksemme (olettaen ettei tekijää olisi saatu vastuuseen). Se pelotti, mutta onneksi mitään ei tapahtunut.

Kerran valkoinen miesporukka jahtasi autolla pyöräilemässä ollutta Ahmedia. Hän luuli kuolevansa, mutta pääsi lopulta pakoon.

Joten ehkä on turhan vahvasti sanottu, ettei mitään tapahtunut. Sanotaan sen sijaan, että kaikesta selvittiin henkisillä vammoilla.

Ahdistaa ajatella Suomessa eläviä rodullistettuja paperittomia ja turvapaikanhakijoita, joilla ei ole suomalaiskontakteja apunaan ja turvanaan.

Palataan oleskeluluvan jälkeisiin tunnelmiin.

Maanantaina kaupungilla katselimme ihmeissämme ympärillemme ja nauroimme. Sanoimme yhteen ääneen, että tuntuu vapaudelta.

Tiistaina suunnittelimme tulevaisuutta.

Keskiviikkoiltana riitelimme turhasta ja sovimme vasta torstaiaamuna.

Torstaina olin masentunut ja jumissa. Menimme kylpylään rentoutumaan. Laskimme liukumäistä ja pussailimme porealtaassa. Minusta tuntui kuin kolmen vuoden stressit, kivut ja kauhut olisivat liuenneet vartalostani lämpöiseen veteen.

Perjantaiyönä vanha muisto piinasi minua, enkä meinannut saada unta.

Tänään heräsin rentoutuneena. Tuntuu kuin siitä olisi vuosia, kun olen viimeksi ollut näin rentoutunut sekä henkisesti että fyysisesti.

Sammeko me todella alkaa suunnitella tulevaisuutta? Saammeko päättää omista asioistamme? Saammeko rakentaa elämäämme vailla pelkoa?

Minun on vaikea uskoa sitä todeksi. Tällä kertaa me olemme ne onnekkaat paskiaiset, jotka saivat oleskeluluvan. Tuhansien perheiden, pariskuntien ja yksin elävien piina jatkuu.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *