Koti on lempituoli ja onnenhetkiä

Asun tilavassa, tunnelmallisessa yksiössä lähellä yliopistoa ja keskustaa. Naapurusto on rauhallinen ja naapurit mukavia. Ennen hädin tuskin tervehdin naapureitani, täällä kynnys rupatteluunkin on matala.

Minulla on tapana innostua uusista asunnoista – kuten innostun kaikesta muustakin. Yleensä kyllästyn ”koteihini” vuodessa, mutta tällä kertaa elättelen toiveita pidempiaikaisesta kiintymyksestä.

Eilisilta oli yksi parhaista täällä vietetyistä. Ystäväni Suvi oli yökylässä, teimme ruokaa ja katsoimme elokuvan. Suvi nukahti kesken yökeskustelujen. Aamulla kaakeliuuni oli täynnä tuhkaa ja keittiö tiskiä ja ruuantähteitä, onnistuneen illan merkkejä.

Elettyäni täällä nyt puoli vuotta alan ymmärtää, että oikea koti rakentuu muustakin kuin neliöistä ja sisustuksesta. Sijainnin, naapuruston ja naapureiden lisäksi iso tekijä ovat muistot. Täällä koetut onnenhetket ovat tehneet asunnosta kodin.

Mitä tulee pohdintoihini omasta paikastani maailmassa:  kyse ei taidakaan olla osoitteesta, kaupungista tai maasta.