Ostin R-kioskin poistoleffoista kolme kympin settiä. Yhdeksän leffaa. Mitä ihmettä oikein ajattelin?

Näin jälkeenpäin ajatellen ei lohduta se, että todennäköisesti näistä jokainen menee katsomisen jälkeen poistoon.

Mä olen vanhanaikainen ihminen ja haluan edelleen vuokrata leffat leffavuokraamoista. Niissä on tunnelmaa. Vaeltelen hyllyjen välissä, hipelöin nuhjaantuneita kansia, lueskelen takakansia ja luiskahdan maailmoista toisiin hetkessä, mielikuvitus laukkaa ja joka kerta löydän jotain uutta omasta päästäni. Sama juttu kuin kirjastoissa lukuunottamatta  musteen ja vanhan paperin tuoksua. Tai uuden. Siksi ehkä sorruin ajattelemaan, että tämä raha menee vuokraamiseenkin; enemmänkin. Ja sorruin sille samaiselle laatikolle kuin perjantainakin. Ja mä en ole edes R-Kioskin asiakas. En hae pystykahveja, en polta tupakkaa, en veikkaa, en pelaa pelikoneilla. En osta kalliita karkkeja. Jos en jaksa ajaa naapuripaikkakunnan FilmTowniin, menen R-Kioskilta pikaisesti nappaamaan jonkun leffan. Yleensä jaksan ajaa naapuripaikkakunnalle, koska FilmTown on samassa pihassa lempipizzeriani kanssa. 😀

Eikä tämä tähän päättynyt. Seuraavaksi suuntasimme Ikeaan ostamaan esikoiselle lahjakortilla joululahjaksi antamiani sisustusämpäreitä. Samalla reissulla mukaan tarttui henkareita ja paketti servettejä.

Viereiseen kauppakeskukseen päädyimme tietysti myös lasten talviloman kunniaksi syömään ja tuli tietysti vähän shoppailtuakin. Ostin kolmet korvakorut Glitteristä, yhden setin H&M:ltä, kolme paitaa ja sukkia.

Plusmiinus 0-tilanteeseen on matkaa vaatimattomasti kahdenkymmenenkolmen (23) poiston verran. Siunatkoon!