Yhtenä päivänä pesin uunin. Se oli odottanut sitä jo pitkään. Koska mua taas kauhistutti ajatus viikon sairaslomasta ja vain olemisesta menin hoivaamaan psyykettäni K-Supermarketin siivousosastolle. Teen niin aina, kun ahdistaa tai kyllästyttää tai kaipaan elämään sisältöä tai on yksinäinen olo tai päätän aloittaa uuden elämän tai on kevät tai kevät on tulossa tai menossa tai tulee keväinen olo keskellä marraskuuta tai mietin, mitä elämällä tehdä tai kun olen rakastunut onnellisesti tai onnettomasti, kun koen olevani kodinhengetär ja erityisesti, kun en koe, mutta toivoisin olevani. Kun siivousvälineillä ja erilaisilla tuotteilla on noin raskas rooli mun elämässä kannettavana jo muutenkin, niiden käyttäminen alkuperäiseen tarkoitukseen usein sitten jääkin. Kun olen ostanut erilaisia siivoustarvikkeita ja -aineita (viimeksi meni yli 70e, mutta ostin myös suklaata ja pistaasipähkinöitä ja muutaman hedelmän ja vihanneksen, ettei suklaata ja pähkinöitä huomaisi), ja pääsen vihdoin kotiin, onkin mieli yleensä jo paljon parempi ja olen vaiheessa, jossa mottoni on: ”Ensin huvi, sitten hauskuus!”

Kuitenkin tuona päivä, siivoustuotteiden edessä notkuttuani ja mieleisimmät siltä erää valittuani, tulin kotiin ja päätin vihdoinkin antaa uunille sen, mitä se halusi. Suihkuttelin ja hinkkasin ja hankasin ja pursottelin. Uunista irtosi enemmän osia kuin villeimmässä mielikuvituksessanikaan olin osannut haaveilla. Jopa sivuseinästä irtosi seinän kokoiset levyt! Siis sen jälkeen, kun olin irrottanut kiskot, jotka liukuvat edestakaisin pellin mukana uuniin ja ulos eikä peltiä tarvitse koskaan työntää uuniin. Polvi oli niin kipeä, etten päässyt kumartumaan ja kurkkimaan, josko uunin katostakin olisin saanut jotain irti, tai takaseinästä. Luultavasti hyvä niin. Puunasin ja hinkkasin ja suihkuttelin ja astianpesukoneilin ja tadaa; uuni oli puhdas kuin uutena. Ihmeellistä! Samalla kertaa sain myös induktiolieden yhdestä kulmasta pois ”kuluman”, joka on ollut siinä jo kauan ja useiden erilaisten puhdistusaineiden ajan; harvinaisen pinttynyttä likaa. Ja nyt se muutos: tuon puhdistussession (viikko sitten) jälkeen olen pyyhkinyt uunin sisältä jo kahdesti. En käsitä. En vain halua, että se sotkeentuu taas. Eli Fly Ladies (vai mikä se siivousjengi onkaan); se teidän homma alkaa uunista, eikä tiskialtaasta.

Merkkejä muutoksesta on muitakin. Huomaan ajattelevani usein: ”Mä vien heti, ettei se jää tohon.” Tai ”Mä pyyhkäsen tuon nyt, ni ei myöhemmin tarvi.” Tai ”Mäpä laitan sen huomista varten valmiiksi.” Harmi, että ajattelen myös: ”Mä taidan sittenkin syödä tuon toisen jo tänään.” Tai ”Mä taidan sittenkin jutella vielä hetken facessa, kyllä ne opetunnit vanhalla painolla menee.” Nämä ajatukset aiheuttaa sekä unettomia öitä opetunteja viime tipassa suunnitellen sekä paino-ongelman. Mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Äskenkin tyhjensin puoli vaatehuonetta yläkerran aulaan, koska en saa vaihdettua vaatehuoneen lamppua ja pimeässä siellä ei näe siivota ja kun ajattelin siivota tänään vaatehuoneesta osan. Siis sen osan, mikä estää menemästä sinne vaatehuoneeseen katsomaan mitä hyllyillä ja laatikoissa on ja siivoamaan niitä. Kunpa ei jäisi ajatteluksi ja suunnitteluksi, koska mun polvi juuri ja juuri sallii ne muuvit, mitä vaaditaan, että pääsee portaiden yläpäästä mun makuuhuoneeseen tai kylppäriin.

Nyt kuitenkin lämmitän eilistä pizzaa. Ja ehkä katson samalla YleAreenasta jotain kivaa. Muutos se on pieni ja hetkellinenkin muutos.