Mä tykkään pohdiskella, analysoida ja jakaa muille mun elämäni viimeisintä suurta käännekohtaa; uudestisyntymistä; masennukseen sairastumista ja siitä johtunutta elämänmuutosta. Kun lähdin sairaslomalla parantumaan, en vain palannut entiseen toimintakuntooni. Muutuin ihmisenä. Ollessani täysin pohjalla kokeilin asioita, joita en olisi muuten kokeillut. Mulla ei ollut mitään menetettävää, olin valmis jättämään elämäni hetkenä minä hyvänsä, näinpä ajattelin että samahan se on kokeilla jotakin vähän hihhulia ja kummallista. 

En voinut hyvin ennen varsinaisten masennusoireittenkaan alkamista. Lukioikäisenä, vaikka minulla oli kaikki superhyvin huomasin aika ajoin olevani äärettömän levoton; halusin elämältä jotain enemmän, kuin mitä sain. Se oli sanoinkuvaamatonta, mutta sairaan häiritsevää. Eritoten kohdatessani elämän normaaleja kupruja mielenterveyteni hataruus paljastui; jonkun pari viikkoa kestäneen poikakaverisäädön mennessä plörinäksi koin raastavaa surua ja alakuloa häiritsevän pitkään, inhosin itseäni, sain paniikkikohtauksia ja jättäydyin koulusta pois lähes koko syksyksi. 

Olin siis koko pikku nuoruuteni valmistautunut kunnon romahdukseen, masennukseen. Lapsuuden harrastuksissa olin saanut kokea nuoren neitosen mielen sietokyvyn ylittävää henkistä ja fyysistäkin väkivaltaa usean vuoden ajan; sain kuitenkin aina kehuja vahvuudestani joten ymmärsin, että paras onkin olla tuntematta mitään ikävääkään tuosta muistosta. Silti vuosienkin päästä itkin niitä asioita, vihaisena itselleni dramaattisuudestani ja säälittävyydestäni.

Näiden traumojen ja muiden miellyttämisenhalun myötä siis sairastuin, kun elämä sopivasti toi eteeni hankalempia tarinoita. Pitkän aikaa uskoin etten selviä – ja kun tajusin selviäväni, en uskonut että intohimoa voisi löytyä tässä maailmassa yhtään mihinkään tekemiseen. Toisin kävi. Olen löytänyt sen homman, mitä tosiaan haluan tehdä. Haluan tosissani aamulla nousta sängystä ja tehdä töitä tämän unelman eteen.  Näinpä, haluan jakaa kaikille tämän tekstin lukijoille suosikkivinkkini oman kantapääoppieni arkistoista. Olit masentunut tai et, näistä on varmasti apua.

Ajatukset ja tunteet ovt kuin pilviä taivaalla; ne menee ohi. Saatuani lääkkeet ja sairasloman kävin viikottain keskusteluhoidossa. Tälleen ne sanoivat, ja minä ihmettelin että mitä helvettiä. Kunnes menin kotiin ja mietin tätä mielikuvaa. Loppuillan piirtelin ajatuskarttoja; tajusin että on ihmisen tietoisuus, jonka piiriin ajatukset, tunteet ja aistimukset tulevat. Tapahtuu jotain, se herättää tunteen. Reagoin tunteeseen. Sitten vielä reagoin reaktioon. Hupsua! Varsinkin kun tajuaa reaktioidensa hölmöyden. Kokeile joskus, vaikka kaupan kassajonossa. Havaitse, minkä tunteen edessä oleva hitaasti toimiva sunnuntaiostostelija sinussa herättää. Havaitse reaktiosi, ja se miten oikealta se tuntuu siinä hetkessä. Koita päästää siitä ajatuksesta irti, ja huomaa miten paljon helpompaa on jonotella vuoroansa kun ei lähde mielensä hullunmyllyyn mukaan. Ja pian tajuat, että ne vihaiset ajatuspilvet vain leijailivat horisonttiin!

Olet itse oman onnesi seppä. Oi, ja varsinkin epäonnesi! Tiedetään, se tuntuu rankalta aluksi kun näin joku töksäyttää. Mutta mitä ne ajatukset ovatkaan, ne negatiivisen voikerrukset omassa mielessä kun sanotaan, että olet vastuussa onnellisuudestasi ja hyvinvoinnistasi. Itse kerran innostuin kuuntelemaan näitä pirulaisia. Kyllä minä ansaitsisin nyt huomiota ja apua muilta ihmisiltä, ne totesivat. Teki mieli valittaa läheisille ihan vain siksi, että he tekisivät ihmetempun ja parantuisin. Tai säälisivät nyt ainakin! Sitten eräs päivä tajusin että hitto, eipä kukaan mun eteen voi tehdä sitä mitä tässä nyt täytyy. Selvittää tämä ajatusmaailman vinksahtanut sotku, pohtia auki epäterveelliset olettamukset ja mielen automaatiot. Toitottaa ihan itse itselleni, että on täysin OK olla nyt sairas ja levätä. En voinut enää jättää muiden vastuulle omaa hyvinvointiani, en voinut enää esittää vahvaa ja sisukkaasti jatkaa aina kunnes joku toinen sanoo että Herranjestas, lepää nyt ihan rauhassa kunnes voit paremmin! Mun oli aika opetella sanomaan nuo sanat itse itselleni ja uskoa, kun sanon niin.

Tärkeintä ei ole johdonmukaisuus, vaan totuus. Sitten kun on oikein mukavasti masentunut ja sairaslomalla, tulee välillä niitä helvetillisiä päiviä kun ei saa yhen yhtä pirteää ajatusta pääkoppaan edes käväsemään. Kaikki tuntuu ankealta, ja se muuten näkyykin ulospäin. No mutta sitten, vaikka heti seuraavana päivänä saattaa joku asia innostaa ja hymykin lipsahtaa huulille perheen kanssa korttia pelatessa. Äkkiä yleensä siihen väliin kiljahtaa takaraivosta vihainen ötökkä: NONII ei sulla mikään sairaus ole kun siinä hirnut naurua! Lopeta se esittäminen! . Siis ihan tosi, vaikka ne pienet iloiset hetket tuntuu kuin saisi ilmaa keuhkoihinsa pitkästä aikaa, siitä tuntee huonoa omaatuntoa. Tuolloin tajusin, opettelin ja opin että on turha yrittää pysytellä johdonmukaisena tunteidensa kanssa. Niinkun että tottakai olen nyt kokoajan maassa kun sairastan masennusta. Tai että no nythän olen siis parempi kun nauroin tänään, huomenna sitten pitäisi olla taas parempi ja niin edelleen. Tosiasia kuitenkin on niin, että parantuminenkin on siksakkia ja ihan turha ennustaa sen suhteen huomisen säätä, on vain pysyteltävä totuudessa itsensä ja tunteidensa kanssa ja elettävä niiden mukaan. Tämä auttoi minua hyväksymään tunteitteni aaltoilun jota heräsi paranemisen edetessä. Ja muuttuessani huimasti ihmisenä ymmärsin, että mielipiteitäkin voi muuttaa. Ennen ajattelin asioista näin, nyt koin tällaista ja tällaista ja näen tämän asian näin. Ja se on täyin OK, tärkeintä on totuus. Totuutena se, mitä tunnen ja ajattelen eikä se, mitä olisi loogista tai johdonmukaista ajatella. 

Huonot päivät ja negatiiviset tunteet ovat ihan yhtä elämisen arvoiusia kuin hyvät ja positiivisetkin. Ai että helpotti tajuta tämä maailman totuus. Itseasiassa tämän asian kanssa olen paininut ties kuinka kauan. Yritän pohtia ja vatvoa mieleni puhki muuttaakseni jokaisen tilanteen positiiviseksi. Yritän muuttaa todellisuutta, kun oikeasti minun pitäisi vain avautua todellisuudelle ja sille, mitä jo on. Sillä kaikki maailman tilanteet ja asiat, kaikki ovat täysin neutraaleja. Se, miten reagoimme asiaan, on se käännekohta, kun asiasta tulee joko kiva tai paska. Eli vähän niinkun väritämme kaikki maailman asiat joko hyviksi tai huonoiksi, muttemme itse huomaa sitä vaan luulemme niiden oikeasti olevan hyviä tai huonoja. Kun hoksaa tämän oman mielen taipumuksen jaoitella asiat ja tilanteet kivoiksi tai ikäviksi, emme otakaan jokaista kupruakaan enää niin maailmanloppuna. Onhan kuitenkin kyseessä vain oma arviomme tilanteesta.