Mitä se on?
Kiitos. Sinulle, joka luet tätä.
Jos olet masentunut, kiitos että taistelet kanssani. Voitamme yhdessä.
Jos olet masentuneen läheinen, onneksi olkoon. Olet maailmankaikkeuden kultaisin ihminen masentuneelle.
Jos olet kiinnostunut aiheesta muutenvain, kiitos ja onneksi olkoon. Masennuksesta pitää uskaltaa puhua, koska masennus on kuolemanvakava sairaus. Masennus yleistyy hurjaa vauhtia, ja siitä on harmillisen monella aivan väärä kuva. Ottamalla selvää aiheesta voit tilaisuuden tullen jopa pelastaa ihmishengen, omasi tai jonkun muun.
Aloitan kertomalla kaksi tarinaa. Molemmissa on ulkoisesti täysin samat lähtökohdat: vaaleanpunaturkkinen poni, jolla on lauma ympärillä. Vaan huomaattekos, kun mauste nimeltä onnellisuus vaihetaankin masennukseen, ja katkeruus tuntuu leukaperissä asti.
”Olipa kerran kauniin vaaleanpunainen, sirokavioinen, kiiltäväturkkinen poni. Hän eli tavallista poninelämää ponien laaksossa kaukana vuorten tuolla puolen. Poni, kuten kaikki hevoseläimet ja esimerkiksi ihmiset, on laumaeläin ja luontonsa mukaan poni pitää laumastaan. Ponilla on paljon ajatuksia sen kauniiden, pystyssä valppaana olevien korvien alla. Tänä iltana poni on tapansa mukaan katsomassa aurinkonlaskua niityn reunalla. Voi kuinka kauniisti auringon viimeiset säteet maalaavatkaan taivaanrannan vaaleanpunaiseksi, ja poni kokee olevansa osa maailmankaikkeutta, kuin osa vaaleanpunaisia pilviä vaaleanpunaisella turkillaan. Auringon laskettua kokonaan poni palaa ravaten takaisin sisartensa pariin. Toinen heistä nukkuu jo täyttä häkää, toinen nuokkuu seisaaltaan ja pitää vahtia metsän suuntaan. Muu lauma on levittäytynyt alueelle, jakautuneena perheittäin. Vaaleanpunainen poniystävämme käy pitkälleen nurmelle, piehtaroi piehtaroimisen ilosta ja nauttii vielä rakkauden taianomaisesta tunteesta, joka valtaa hänet kokonaan. Onnea on lauma ympärillä ja kaunis luonto, johon ponilaumamme on luotu.”
”Olipa kerran poni joka kuului laumaan muiden ponien kanssa. Ponilla on vaaleanpunertava turkki, mutta poni on harmistunut sen ollessa hyvin takkuinen ja kiilloton. Hänestä tuntuu, että hän olisi paljon parempi poni jos hän olisi saanut yhtä kauniinkiiltävän turkin kun ponin sisaret saivat. Poni miettii paljon asioita, ja hänestä usein tuntuu siltä, että hän on jollain tapaa kirottu; tunteet tuntuvat liian vahvoilta, ja usein poni toivoisi että tunteet voisi jollainviisii sammuttaa. Ajatuksiaan ja tunteitaan poni ravaa usein selvittämään niityn reunalle, missä aurinko laskee vuorten taakse. Pienenä varsana poni rakasti katsella auringonnousua ja antautua sen taikuudelle, mutta tänäpäivänä poni on liian vanha siihen. Sama vanha taivaanranta on jo alkanut kyllästyttää ponia. Myöskään makeat apilanlehdet, jotka olivat aikoinaan ponin suurta herkkua, eivät enää oikein maistu. Poni miettii usein, että mikä oikein on niityllä elämisen ja olemisen tarkoitus. Hän kokee, ettei löydä sitä onnea mitä esimerkiksi ponin siskoilla on. Useiden tuntien ajattelun ja asian pyörittelyn jälkeen ponirukka on varma asiasta: häntä ei ole tarkoitettu onnelliseksi. Poni on huonompi poni kuin muut, joka on sinänsä ymmärrettävää, onhan jonkun oltava se arvojärjestyksessä alin. Jos hän olisi saanut yhtä kauniit ja vahvat hampaat kuin lauman oreilla yleensä on, tai edes pidemmät jalat jotta olisi lauman nopein, hän olisi varmasti paljon rakastetumpi ja suositumpi. Surullisista ajatuksista pää painavana poni laahustaa käyntiä takaisin laumansa pariin, turpa laahaten kuivaa ja roskaista nurmea. Toinen sisarista nukkuu jo, toinen nuokkuu vartiovuorossaan. Poni itkee suuria painavia kyyneleitä ja salaa toivoo jonkun näkevän. Mutta hän kuitenkin tietää etteivät sisaret halua, eivätkä ennen kaikkea pysty auttamaan poniystäväämme. Poni toivoo voivansa laukata vuorten toiselle puolelle, eikä tulisi koskaan takaisin.”