Ruisleipä

Kuvittele mielessäsi koko vuoden stressaavin päivä. 

Hääpäivääsi edeltävä päivä? Työhaastattelupäivä? Pääsykoepäivä? Mielessäsi juoksee tuhat ja sata asiaa samaan aikaan. Teet montaa asiaa kerralla, kroppasi toimii automaattiohjauksella syödessäsi, pestessäsi astioita, suihkussa käydessäsi.

Kuvittele, että kaiken stressin keskellä sinulle annetaan voideltu ruisleipä ja käsketään syödä se siten, että keskityt jokaiseen aistimukseen mitä leivästä saat. Sinua pyydetään katselemaan leipää. Yrität keskittyä: kauniin kiiltävä voi siveltynä ruisleivän rosoiseen pintaan. Ruisleipä muistuttaa sinua lapsuuden eväsleivistä, mitä kantoi aina kouluun mukaan somassa vaaleanpunaisessa eväsrasiassa. Mietit, onko vaaleanpunainen kuitenkin liian neitimäinen väri jakkutakkiisi työhaastatteluun, et halua että sinua ajatellaan tytönhempukaksi. Harmistut, kun muistat taas että olit edellisenä päivänä pilannut suosikkitakkisi pesemällä sen liian kuumassa… Ja hoksaat siirtyneesi ruisleivän kanssa autopilotille. Palaat katselemaan leipää, ja seuraavana yhtä lailla tunnustelet, miltä leipä tuntuu kädessä. Kun olet valmis, haistat leivän ja voin tuoksua ennen kuin haukkaat ensimmäisen palan. Tunnustelet, miten leipä kulkeutuu hampaidesi väliin valmiina pureskeltavaksi. Huomaatkin olevasi hyvin nälkäinen. Pohdit, pitäisikö käydä syömässä suosikkisalaattibaarissa ennen haastattelua. Vaiko sittenkin jälkeen, voi rauhassa rentoutua? Ja hups, havahdut nielleesi jo puolet leivästä, keskittymättä suurimpaan osaan. Huomaat, miten haastavaa on syödä ruisleipä keskittyen ja kaikki aistimukset huomioiden – eli tietoisesti.

Masennuksesta oikeaan suuntaan paraneminen on kuin ruisleivän tietoista syömistä stressaavana päivänä. Sairaus tuottaa negatiivisia ajatuksia, joihin uhri huomaamattaan lähtee mukaan. Ajatukset luovat syvät urat mieleemme, ja kun masennuksen osalta pahimmasta pääsee yli on opeteltava tunnistamaan ja välttämään nuo urat masennuksen uusiutumisen estämiseksi. 

Esimerkkitilanne: toipilaalle tapahtuu negatiivinen kokemus. Se itkettää, suututtaa, harmittaa. Kyynelten jälkeen yleensä tulee se rauhallinen, mutta epätoivoisen painava olo josta on kaksi suuntaa kömpiä taas jaloilleen: masennuksen suunta ja paranemisen suunta. Masennuksen polun ajatukset kuuluvat lausahduksilla ”Taas mulle kävi näin.”, ”En jaksa enää taistella”, ja esimerkiksi ”Ei musta oikeasti ole tähän”. Mutta sen sijaan topilaan tulisi valita paranemisen polun ajatukset, jotka rohkaisevat hyväksymään tilanteen sellaisena kuin se on, suremaan jos surettaa mutta kuitenkin jättää ongelmat vatvomatta. Juuri tämä tilanne, ylös kömpiminen, on kuin ruisleivän tietoinen syöminen. Haluat keskittyä paranemiseen. Haluaisit olla ajattelematta negatiivisia ajatuksia. Mutta niin sitä vain huomaa solvaavansa taas itseään, aivan kuten sinullakin ruisleipää syödessäsi mieli laukkaa jo kaukana tulevaisuudessa. Ajatusten hallitseminen on yhtä lailla harjoitettava taito mielen hyvinvoinnin edistämiseksi kuin fyysinen treeni kropan hyvinvoinnin eteen. Se on pikkuaskelin aloitettava kärsivällisesti, niinkuin sohvaperuna joka aloittaa liikunnan kävelylenkillä mäkijuoksun sijasta, kuitenkin tietäen että kärsivällisellä harjottelulla on mahdollista sprintata mäkiä ihan helposti.

Harjoitus tekee mestarin. Kannattaa muuten kokeilla tuota ruisleipähaastetta, en tiennytkään että vanha kunnon ruikkari on niin hyvää! Huomaa myöskin, muutokset kehossasi: tunnet itsesi kevyemmäksi, kun päästit irti ongelmiesi vatvomiselta, päivän tapahtumista, ja kirjasta jota haluat jo lukemaan. Voisiko ruisleipähaastetta soveltaa muihinkin päivän askareisiin?