Oravanpyörän ulkopuolelta
Ennen muuttoa meitä varoiteltiin siitä, että tämän maanosan omituinen suhtautuminen varallisuuteen saattaa estää meitä niin sanotusti pääsemästä alkuun. Koitan avata aihetta sen verran kuin sitä itse olen itse ymmärtävinäni.
Osa 1. Valivalivali…
Täällä päin varallisuutta ei niinkään mitata kysymyksellä ”kuin paljon nousee?” – tililtä rahaa siis, vaan varallisuutta mitataan niin sanotuilla ”luottopisteillä” määrällä Joka käytännössä mittaa sitä, kuinka paljon rahaa on käyttänyt – Kanadassa…
Tämä tarkoittaa toisin sanoen sitä – että sillä erotuksella jossa, esimerkiksi koto-Suomessa saa asunto- tai autolainaa pääpiirteissään näin:
- Säästää käsirahan
- Todistaa olevansa maksuhäiriötön ja saavansa palkkaa sen verran että pystyy lyhentämään lainaa.
- Saat lainan
Täällä homma toimii siten, että
- Mahdollinen lainanantaja katsoo kuinka paljon lainaa hakijalla on jo – mitä enemmän sen parempi.
- Saat lainan. Tai siis …lisää lainaa.
Kuten varmaan fiksuimmat teistä jo äkkäsivätkin, kirjoituksen otsikko kertoo siitä, ettei tätä järjestelmää ei oikein voi kiertää, joka tekee uusien asukkien sopeutumisesta nopealla aikataululla melko haastavaa. Tämän lisäksi asuminen Ontariossa tuo vielä omat lisämausteensa soppaan, otetaan esimerkkinä vaikka auton osto, matkaan tulee niin sanotusta täysi ympyrällinen mutkia:
- ilman (paikallista) ajokorttia ei saa autovakuutusta
- ilman autovakuutusta et saa ajaa autoasi kaupan pihalta ulos
- ilman (paikallista) ajokorttia saatat hyvällä tuurilla saada autolainan, mutta korko voi olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä…
- ja kaiken kukkuraksi, ilman aiempaa lainaa et voi rahoittaa mitä tahansa autoa, vaikka tarjoaisit vähän suurempaakin osaa käsirahasta, valittavana on ainoastaan ne autot, jotka välittäjä on päättänyt myydä ns. ”no credit checks” – lainalla. Toki
- ja tietysti se ajokortti pitäisi jollakin autolla ajaa. Kierros ympäri. Kulkematta lähtöruudun kautta.
Tämä kaikki pätee tietysti soveltuvin osin myös kämpän vuokraamiseen. Ilman aikaisempaa lainaa kukaan ei voi olla varma siitä että sulla on rahaa. Vaikka näyttäisit potentiaaliselle vuokraisännälle tiliotteet, palkkakuitit jne..
Toisin sanoen, mitä tällä kaikella tahtoo sanoa, on se, että vaikka säästimme melkoisen määrän rahaa tätä muuttoa varten (lentoliput, väliaikainen asutus, kämpän takuuvuokra, auton käsiraha, safkat heinäkuussa ja niin päin pois…) ei sillä silti ole juurikaan merkitystä paikallisen systeemin näkökulmasta. Ylenpalttisen säästäminen on turhaa, sillä lainaton on arvoton. Lienee suurten pankkien tapa saada ihmiset sidottua pitkäksi aikaa, mutta ehkä se puoli asiasta ei osu ihan tämän kirjoituksen suoneen.
Osa 2. Ei tämä nyt ihan niin hankalaa onneksi ole …täällä.
Noh, jotta tämä nyt ei mene pelkäksi valittamiseksi, niin vaikka tämä tilanne noin niinkuin alkuun pääsemisen kannalta hittuisen synkältä näyttääkin, on yllä oleva hyvin karkea kuvaus suhteellisen monisyisestä järjestelmästä, joka ainoastaan onneksi Jenkkien puolella on kavereiden tarinoiden perusteella just about niin raaka kuin kuvasin, on täällä Kanadan puolella tehty kaikenlaisia helpotuksia uusien asukkaiden kotiuttamisen helpottamiseksi. Toki asunnon ja auton hommaaminen on hankalaa täälläkin, mutta esimerkiksi perusasioiden, kuten sosiaaliturvaan liittyminen, pankkitilin avaaminen ja puhelinliittymän saaminen on tehty aika helpoksi, saimme nämä kuntoon jo ensimmäisen parin päivän aikana.
Toinen tämän maan valoisa puoli asiaan ansaitsee myös päivänvaloa:
Meitä on joka paikassa palveltu erittäin ystävällisesti, erityisesti fiksummat ihmiset tuntuvat täysin ymmärtävän ja jopa omaavat kyvyn sympatiaan liittyen uusien maahanmuuttajien vaikeuksiin päästä kiinni mihinkään. Otetaan toisena esimerkkinä vuokrakämpän hommaaminen, jonka siis yllä olevien sääntöjen mukaan pitäisi olla kaksi viikkoa ”koskaan missään muualla kuin Suomessa itsensä elättäneille” täysi mahdottomuus. Seuraa päivän piristys:
Kun kävimme viime viikon alkupuolella katsomassa vuokrakämppiä alueelta jossa haluamme asua(sopiva etäisyys molempien työpaikoilta, junalla pääsee Toronton keskustaan, asunnon lähellä eloa, kauppoja, ravintoloita jne, ja kaiken kukkuraksi järven rannalla – eli just meille hyvä alue :D ),
Yhden taloehdokkaan isäntä (=talkkari/isäntä) oli todella mukava tyyppi, ja vaikka hän kertoi käyttäneensä asuntoa jo viidelle eri pariskunnalle, jäi tapaamisestamme jotenkin sellainen fiilis, että päätimme lähteä kokeilemaan, josko pääsisimme taloon vuokralle täältä oravanpyörän ulkopuolelta.
Soiteltuamme kyseiselle isännälle takaisin päin, kertoi hän muun muassa että hänelle jäi meistä niin hyvä fiilis (emme siis kuvitelleet), että puolestamme:
- kertoi taloyhtiölle (joka siis omistaa kerrostalon kaikki asunnot, eri systeemi kuin Suomessa, huom) haluavansa juuri meidät asukkaiksi.
- ei (omien sanojensa mukaan) enää meidän jälkeen suostunut näyttämään asuntoa enää kenellekään :)
- kertoi tyttökaverinsa olevan innokas kirjallisuuden harrastaja ja hänen olevan todella suuri Muumi/Tove Jansson-fani. Tämä tietysti vain lisäsi isännän innokkuutta saada meidät taloon.
Käytimme tilaisuuden hyväksemme ja lupasimme lahjoa häntä muumimukilla jos ”asiat kääntyvät parhain päin”
Voin lopuksi todeta, että 7 päivän järjettömän megamaksimisäädön ja loputtomalta tuntuvan paperisodan päätteeksi taidamme nyt olla yhtä muumimukia köyhempiä. Ei kuule haittaa. Ei yhtään. (Etenkin kun ne on Ellin :D :D)
-Joonas