Koti-ilta täydellisen tyttöystävän kanssa

 

StockSnap_L6YVQ85CKY.jpg

 

Loikoilin kalsareisillani tuoreilla Finlaysonin puuvillasatiinilakanoillamme Game of Thronesia katsellen. Anna luki vieressäni jotain lentokentältä mukaan nappaamaansa ruotsalaista tusinadekkaria, jonka muisteli ehkä lukeneensa jo kertaalleen vuosi tai pari takaperin. Makuuhuoneen seinään kiinnitetyllä 55 tuumaisella LG:n OLED-paneelilla kuningatar Daenerys ja hänen orjattarensa Missandei astelivat ylväinä ja arvokkaina jossain päin Westerosia tukahduttavan kuuman näköisellä hiekka-aavikolla barbaarilauman ympäröiminä.

Platinanvaalea Lohikäärmekuningatar tihkui kaiken huomion välittömästi varastavaa erotiikkaa koko vastakohdista energiaa ammentavalla olemuksellaan: iho kuulas kuin ensilumella kimmeltävä jäätynyt vesipisara. Hiuksissa ja katseessa valkohehkuista kaiken sulattavaa tulta. Siro, herkkä ja hauras, mutta samalla dominoiva ja timantinkova. Missandein vaalean kahvin sävyinen vartalo oli epärealistisen kaunis kuin balettikoulussa kasvaneella barbie-nukella toisen aallon feministin synkimmistä painajaisista – kuitenkin terveellä ja hedelmällisyyttä hehkuvalla tavalla. Täydellinen tiimalasi runsailla ja pisaranmuotoisilla rinnoilla, joiden iho olisi epäilemättä samettisen pehmeä. Lihaksi tullut Nuubialainen Prinsessa tuhannen ja yhden yön saduista.

Juuri kun olin etenemässä ajatuksissani vaiheeseen, jossa Daenerys ja Missandei kinastelisivat siitä kumpi saa minut – Westerosin kuuluisimman miekkamiehen – telttaansa täksi yöksi, huomasin Annan hivuttaneen kätensä alushousujeni resorin alta toistaiseksi raukealle mutta orastavaa intoa tykyttävälle penikselleni. Anna alkoi hitaasti ja hieman hajamielisesti sivellä penistäni hennoilla ja sileäihoisilla sormillaan irrottamatta katsettaan kirjastaan. Anna paijaili ja kutitteli, välillä kiertäen sormensa kokonaan nyt jo hitusen jäykistyneen elimeni varren ympärille, tehden satunnaisesti hitaita edestakaisia himoani herätteleviä liikkeittä.

– Kumman ottaisit vai ehkä molemmat yhtä aikaa, Anna kysyi leikkisästi puristaen kättään hieman voimakkaammin penikseni ympärillä ja vatkaten sitä herkin vedoin tavalla, jonka tiesi tuntuvan lähes sietämättömän kiihottavalta. – Tää on vähän hankalaa kun sulla on noi typerät Batman-kalsarit jalassa, mutta jos otat ne pois niin voin jatkaa tätä samalla kun luen kirjan loppuun.

Ihana, mahtava ja upea nainen! Kahta kertaa ei tarvinnut kehottaa ja Batman-kalsarini lensivät komeassa kaaressa Ikean valkoisen hyllykehikon päälle.

Seurasin ruudulta Daeneryksen ja Missandein matkaa kohti keskiaikaisen näköistä linnaa, jonka lukuisat kartion muotoiset tornit kurottelivat kohti korkealla siintäviä vaaleanpumpulisia poutapilviä. Anna oli siirtänyt kätensä penikseni varrelta kiveksilleni puristellen ja pyöritellen niitä hellävaraisen taidokkain ottein. Välillä hän vaihtoi pehmeästä kämmenkosketuksesta kevyeen kynnenpäillä kutitteluun. Nautin täysin siemauksin lämpimästä ja kihelmöivästä tunteesta, jonka kohisevana virtaava veri sai aikaan hiljalleen täyteen mittaansa jäykistyvässä elimessäni.

Olin aina ihaillut Annan käsien kauneutta ja eroottista eleganssia. Sormet olivat sirot mutta pehmeät, iho nuorekas ja täydellisen rypytön. Kynnet olivat hyvin hoidetut ja huolellisesti lakatut, tällä kertaa raikkaalla mintunvihreällä. Annan silkinpehmeästä kosketuksesta saamani nautinto nousi uudelle tasolle saadessani katsella hänen kätensä leikittelevän määrätietoisia liikkeitä jo vahvassa valmiustilassa seisovalla penikselläni.

Kiihotuin suunnattomasti myös Annan itsevarmuudesta ja tasapainoisuudesta, siitä kuinka hän oma-aloitteisesti tarjoutui hemmottelemaan penistäni tietäen minun samalla katselevan himoiten ja nautiskellen ruudulla vähissä vaatteissa pelehtiviä Lohikäärmekuningatarta ja Orjatarta. Jos Anna satunnaisesti olisikin tuntenut ärsytyksen pistoksen, hän ei turhaan sitä näyttänyt, koska ymmärsi miehisen halun logiikan. Anna oli varma itsestään ja vetovoimastaan eikä seksuaalisen nälkäni tyydyttäminen uhkaisi hänen erityisasemaansa rakkauteni ja eroottisen palvontani kohteena.

Penikseni oli jo teräksisen kovana. En pystynyt enää juurikaan keskittymään ruudulla pyörivän jakson juonenkäänteisiin ja ajattelin, että pitää varmaan katsoa se uudestaan myöhemmin. Anna oli kietonut kätensä hellästi puristaen penikseni ympärille ja vatkasi sitä edestakaisin hitaasti kiihtyvään tahtiin. Välillä hän pysäytti liikkeen kokonaan, varresta siroilla sormillaan tiukasti kiinni pitäen odottaen himoni kasvamista sietämättömäksi. Tuntiessaan penikseni alkavan nykiä kädessään halusta malttamattomana, Anna jatkoi vatkaamista lempeän päättäväisesti.

Ensimmäiset läpikuultavat lähestyvästä loppunäytöksestä vihjaavat nestetipat alkoivat valua penikseni kärjestä. Anna pyyhkäisi ne sulavasti pois sileällä käsivarrellaan, jotta kosketus säilyisi herkkänä eikä muuttuisi tarpeettoman tahmeaksi. Tunsin olevani valmis tulemaan heti Annan niin päättäessä. Itselläni oli lähinnä vaikeuksia päättää, laukeaisinko nyt Kuningattaren ja Orjattaren puolialastomia vartaloita ihaillen vai keskittyisinkö täysin Annan ihanan seksikkäisiin käsiin niiden kiihottaessa minut kohti ekstaasia.

 – No miten on, vaikuttaisit aika valmiilta, Anna kuiskasi hymyillen ja laittoi juuri loppuun lukemansa kirjan yöpöydälle. – Jos haluat, voin tehdä sulle luxus-laukaisun.

Huh, miten rakastan ja himoitsen tuota naista! Ilmeisesti onnistui taas lukemaan ajatukseni ja teki ratkaisun puolestani.

Anna tuli alushousuisillaan istumaan hajareisin polvieni päälle. Hän risti kätensä vyötäisilleen, veti väljän valkoisen kotiteepaitansa päänsä yli, avasi rintaliivien hakaset selkänsä takaa ja asetteli vaatekappaleet siistiin pinoon sängyn jalkopäähän. Anna avasi nutturalla olleet hiuksena, jolloin ne pääsivät lainehtimaan vapaina ja terveen kiiltävinä hänen hartioilleen ja olkapäilleen. Hiukset olivat pitkät, runsaat ja syvän kastanjanruskeat satunnaisilla vaaleammilla vivahteilla. Äärimmäisen naiselliset ja täydellisen upeat.

Anna istui polvillaan edessäni hyvässä ryhdissä selkä hienostuneesti notkolla, pienet pehmeänkiinteät rinnat paljaina, katsoen minua itsevarman intensiivisesti syvälle silmiin. Anna tunsi minut täydellisesti ja tiesi, kuinka kiihotuin hänen katselemisestaan hänen tyydyttäessään minua käsillään. Seurasin himosta heikkona kuinka Anna kietoi toisen kätensä penikseni varren ympärille, samalla hellästi puristellen ja välillä kevyesti vetäen kiveksistäni toisella kädellään. Välillä hän heilautteli hitaasti ja kiusoittelevasti kaunista kättään silmieni edessä esitellen ihania mintunvihreitä kynsiään, ennen kuin siirtyi kutittelemaan niillä kiveksiäni. Samaan aikaan hän piti toisella kädellään kiinni penikseni varresta ja vatkasi sitä edestakaisin, huolehtien etten kuitenkaan laukeaisi ihan vielä.

Kuljettelin katsettani Annan käsistä hänen hentojen käsivarsiensa kautta pienille ja kiinteille rinnoille, jotka tuntuivat kutsuvan kosketusta. Ihailin hänen kapeaa vyötäröään ja kohtaa, jossa se kaartui naisellisesti muotoutuneeksi ja hedelmällisyyttä huokuvaksi lantioksi. Polvillaan istuessaan Annan runsaat mutta sopusuhtaiset reidet näyttivät ihastuttavan pehmeiltä ja eroottisilta. Muhkean ja syötävän herkullisen takapuolen tunsin painautuvan kiinteästi reisiäni vasten.

Seuraavaksi kiinnitin huomioni Annan kauniisiin ja hymyileviin silmiin, joiden älykkyyttä ja seksuaalista itsevarmuutta säteilevä katse tuntui näkevän suoraan ajatuksiini. Annan kasvojen iho oli tasaisen vaaleanruskea, hieman oliiviin taittuva. Laittamattomanakin Anna näytti silmissäni aina houkuttelevan seksikkäältä.

Anna kohensi otettaan penikseni varresta ja kiihdytti vatkaamista, samalla vetäen toisella kädellään kiveksiäni itseensä päin. Koko ajan hän piti katsekontaktin kiinteänä ja kuumottavana. Anna tiesi kuinka valtavasti nautin siitä, että sain ihailla hänen alastonta vartaloaan ja eroottisia käsiään hänen saattaessaan minua kohti räjähtävää kliimaksia. Nyt pidättäminen alkoi käydä jo mahdottomaksi ja Annakin huomasi tilanteen penikseni hienoisesti vavahdellessa hänen lämpimässä kädessään.

– Haluan että katsot mua suoraan silmiin ja ajattelet kuinka ihanaa olisi päästä sisälleni laukeamaan. Siellä on aika lämmin ja kostea tunnelma tällä hetkellä. Saatat päästäkin sinne vielä myöhemmin tänään jos oot kiltisti.

Anna työnsi kaksi sormeaan hetkeksi sisälleen ja antoi minun nuuhkaista niitä. Annan tuoksu oli aivan taivaallisen haluttava ja viimeisetkin pidätyskykyni rippeet katosivat. Anna ennakoi tämän, otti kivekseni napakasti käteensä ja vatkasi toisella kädellään taidokkaan herkin ja nopein vedoin minut räjähtävään orgasmiin koko ajan katsekontaktin säilyttäen. Ensimmäisten purkausten tultua Anna ei jättänyt hoitoa kesken vaan lypsi päättäväisesti viimeisetkin siemennesteen rippeet ulos edelleen jäykähköstä mutta jo hieman hervottomana sykkivästä peniksestäni. Lopuksi hän imaisi viimeiset pisarat peniksen kärjestä ja nuoli varren puhtaaksi sille valuneista nesteistä. Maattuaan vielä sopivan pitkään kainalossani uupunut penikseni kädessään toisella kädellään hellästi ja varovaisesti kiveksiäni silitellen, Anna nousi ylös ja käveli kylpyhuoneeseen vilkaisten minua huvittuneen näköisenä olkansa yli mennessään.

Jäin raukeana ja typertyneen tyydytettynä sängylle makaamaan pohtien, miten ihmeessä olin onnistunut hankkimaan tuollaisen tyttöystävän.

 

J.L.

 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *