Koulu

Kiinassa yliopistoon haetaan lukion päättökoearvosanojen perusteella 18-vuotiaana. Koska kilpailu päättökoearvosanoista on raakaa ja ankaraa, nuorten lukio-opiskelu on todella rankkaa. 高考 -kokeiden arvosanat määräävät, mihin korkeakouluihin nuori voi päästä ja missä, ja korkeakouluun siirrytään suoraan lukiosta. Suomessa järjestelmää rukataan samaan suuntaan, huolimatta 高考 -systeemiin kohdistuvasta kovasta kritiikistä ja uudistuspaineista.

Korkeakoulut on jaettu tason mukaan kategorioihin, ja erityisesti huippuluokan yliopistoihin aloituspaikat ovat kiven alla. Huippuyliopistoista pääsee huippupaikoille ja –palkoille. Jos kokeet menevät mönkään, ura jatkuu joko suoraan työläiseksi tai sitten ammattikorkeakouluun, kuten siihen missä itse olen. Aika monen oppilaan suusta onkin kuulunut “en ollut innoissani kun tänne tulin, mutta sitten…” – ammattikoulutukselta puuttuu akateemisen koulutuksen prestige. 

 College- ja yliopisto-opiskelu saattavat myös olla rankkaa puuhaa, mutta lukiopaineisiin verrattuna korkea-aste on rento paratiisi. Kampukset ovat kuin pieniä puistokaupunkeja viheralueineen, asuntolarakennuksineen ja urheilukenttineen, ja koska korkeakouluihin mennään usein eri kaupunkiin tai provinssiin, tunne uudesta elämästä ja vapaudesta on varmasti huikea, vaikka asuntolaelämä 4-8 hengen huoneissa jatkuu. Lisäksi ykkösvuotisilla on pakollisia liikuntaharjoituksia armeijan vihreissä. 

 

Kiinassa viralliseen armeijakoulutukseen pitää hakea. Kaikkia aloittavia korkeakouluopiskelijoita koskevat “armeijaharjoitukset” ovat pääasiassa ryhmäyttämistä, liikuntaa, säännöllistä elämänrytmiä ja ohjeiden noudattamista. Pari ensimmäistä viikkoa koululla joka puolella pyörikin pieniä vihreitä opiskelijoita, ja sekä aamuin että illoin saattoi nähdä muodostelmamarssiharjoituksia kuin suoraan jostain satiirista. Kiinassa tykätään kovasti univormumeiningistä, ja voi olla ihan hyvä, että uusille opiskelijoille on jotain strukturoitua toimintaa koulutuksen aluksi. Opiskelijat nimittäin ovat todella – paremman sanan puutteessa – lapsekkaita. 

Epätieteellinen hypoteesini on, että koska lukio on niin rankkaa ja tiukkaa opiskelua, ja vanhempien sekä opettajien auktoriteetti vahvaa, monet kiinalaisnuoret eivät ehdi lukiossa kasvaa ja itsenäistyä samoin kuin Suomessa. Opetan kakkosvuotisten luokkia, mutta fiilis on sama kuin jos opettaisin suunnilleen lukioikäisiä. Tätä tunnetta on vaikeaa kuvailla, mutta samaa kuulee kaikilta muiltakin koulun ulkomaisilta opettajilta. Opiskelijat täällä ovat fiksuja mutta eivät aina osaa ottaa vastuuta opiskelustaan edes yliopistossa – ja tämä kouluhan ei ole yliopisto vaan ammattioppilaitos, koulu johon päätyvät vähemmän akateemisesti osaavat oppilaat. Lisäksi opiskelijat ovat tottuneet lähinnä opettajajohtoiseen frontaaliopetukseen eli tuttavallisemmin sanottuna luennointiin. Ryhmätöitä tai esitelmiä ei ole kukaan kahdeksastakymmenestä opiskelijastani tehnyt muutamaa enempää elämänsä aikana. 

 

Olin kirjoittanut tekstin valmiiksi, ja ennen julkaisua törmäsin uutiseen, jonka mukaan yliopisto-opiskeluihin aiotaan tuoda lisää kuria (tai joustavuutta, riippuen miltä kannalta asiaa katsoo). Liian laiskat opiskelijat eivät Huazhongin yliopistossa enää saa akateemista tutkintoa, vaan tutkintoluokka alennetaan kandidaatintutkinnosta ammattioppilaitos-collegetutkinnoksi. Joustavuus tulee siinä, että feilaavan opiskelijan ei ilmeisesti tarvitse enää keskeyttää opintoja, vaan hän voi silti suorittaa jonkinlaisen tutkinnon. Uudistus on herättänyt keskustelua Weibossa, ja monet suhtautuvat siihen kriittisesti. Ammattioppilaitoksia uudistus ei koske 

 

Kiinan koulutusjärjestelmän koukeroista lisää myöhemmin, sillä minulla on siitä aika paljon mietteitä.

20180928_081600.jpg

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *