Långweekend

IMG_8653.jpg

Mitä tehdään rentouttavalla Wellness-lomalla meidän perheen näkökulmasta? No TÄTÄ tietty (klikkaa video kuvan päältä)!

Vietettiin siis edellisviikonloppu Kirkkonummella, Långvikin Congress Wellness Hotellissa.  

Voitin hotelliyön viime tammikuussa, Styleroomin olohuone-kisassa ja päätettiin jo silloin, että käytetään tämä vasta syksyllä, pimeään ja tylsään vuodenaikaan. 

Koska matkasimme Tallinnasta suoraan Kirkkonummelle, niin meillä oli pienoinen ”ongelma”, nimittäin mihin laittaa Andy-koira?

Pikainen katsastus LÅNGVIKIN sivuilta ja yksi soitto paikanpäälle, niin ARVON HERRAN takia meidän merinäköalahuoneemme vaihtui lemmikkihuoneeseen metsämaisemilla, ja lisähintaa napsahti mukavat 40€ (johon toki kuului pussi, jossa oli solmulelu ja dentastick) Aamulla mies sanoikin mulle, että käyppä kysäseen, että missä täällä on lemmikkien aamupala, muhaha…

No, eipä se mitään, sillä pääasia on, että sinne sai edes viedä lemmikin mukanaan. Tulipa vain mieleeni, että sellaiset ihmiset, joilla on hankala saada lemmikille hoitopaikkaa pienen loman ajaksi, niin tässäpä olis oiva vaihtoehto. Lemmikki vaan mukaan ja menoksi. Aina kannattaa soittaa ja kysyä, että saako lemmikin tuoda hotelliin.

Ja oikeasti meidän huone oli todella siisti ja moderni, oikein viihtyisä siis. Eikä se näköala mitään haitannut, koska ei me siellä huoneessa aikaa vietetty. Ainoa ero tavallisen ja lemmikkihuoneen välillä mun kokemuksen perusteella taitaa olla se, että siinä lemmikkihuoneessa on laminaattilattia kokolattiamaton sijasta. Lisämaksu on varmasti siksi, että siivoukseen joudutaan käyttämään enemmän aikaa (tosin meidän Andylta ei lähde karvaa ja muutenkin se istua tönöttää paikallaan pää kenossa tai nukkuu ketarat levällään sisällä ollessaan!)

IMG_8600.jpg

IMG_8582.jpg

IMG_8607.jpg

Hotellirakennus on valtava ja jollain tavalla kaunis, mutta ehkä vähän karu ulkoa. Sisälle astuttaessa glamour ja hienostunut ylellinen tumma tunnelma valtaa mielen. Kylpylähotelli on tyylikkäästi ja modernisti remontoitu, kuitenkin jollain hienolla tavalla säilyttäen sellaista 60-70 luvun tvistiä. 

Meidän viikonloppu oli silkkaa rentoutumista hotellin puhtaissa, valkoisissa lakanoissa, lenkkeilyä ulkoilmassa, kuntosalia, kylpylä-osastoa, erilaisia saunoja ja illan kruunasi illallinen hotellin ravintolassa jazz-yhtyeen säestäessä suuren avotakan äärellä. Aamiainen vielä aamulla ennen kotiin lähtöä oli ihan mahtava, hyvä aamiainen hotellissa onkin tosi tärkeä juttu.

Kylpylässä erityisesti mieleen jäi valtava sohvasyvennys avotakalla, jossa sai romanttisesti grillata vaahtokarkkeja ja istua avotakan lämmössä kylpytakkiin kietoutuneena, samppanjalasi kädessä (paitsi mä otin coronan, tunnustan, haha!). Musta siinä oli jotenkin tosi ihana tunnelma. Parit istui siellä vierekkäin, niin nuoret kuin vanhat ja muutama perhekin pienten lasten kanssa, kaikki onnellisina samanlaiset valkoiset kylpytakit päällä ja frotee-tohvelit jalassa. 

Takan äärellä oli tarjolla myös hedelmiä ja pähkinöitä, vieressä pari jacuzzia, dj soitti tunnelmallista musiikkia, jotkut makoili aurinkotuoleilla moet.in tyynyt pään alla, vierellä pieni allas-baari, josta sai ostaa drinkkejä altaan reunalle. 

Saunojakin oli muutama erilainen ja niistä mulle jäi mieleen parhaiten infrapunasauna suurella taulutelevisiolla! Siellä lauteilla oli kaukosäädinkin kanavan vaihtamista varten. Ehkä siksi oli kiva vähän plärätä kanavia läpi, kun meillä ei Tallinnassa näy tietenkään suomen televisiokanavat, tuli jotenkin tosi kotoisa fiilis! 

Jämähdin hetkeksi katsomaan jotain hassua lemmikkien kokkiohjelmaa, jossa koiralle tehtiin itse ruokaa blenderillä ja sitten vielä haudutettiin uunissa. Samalla vähän säälitti yksinäinen Andy hotellihuoneessa kuivanappuloidensa kanssa, haha (vaikka siellä se vaan nukkui taatusti koko ajan, ja sitä paitsi se rakastaa omia riisi&kala -luksusnappuloitansa ja HEI, se on päässy hotelliin mukaan!)

Kylpylässä olisi ollut mahdollisuus osallistua myös mielenkiintoiseen Shampanja-tastingiin 45 euron lisämaksusta (mikä oli aivan ihanan tunnelmallisessa kynttilöin koristellussa huoneessa), sekä erilaisiin kauneudenhoito, kampaaja ja hierontapalveluihin.

Minusta henkilökohtaisesti olisi ollut hölmöä tulla tallinnasta suomeen kauneushoitoihin, mutta hoitoloiden tilat oli todella miellyttävän näköiset, modernit ja rentouttavat, joten ylelliset spa-hoidot voisin kuvitella kyllä paikan päälle. 

Ainoa pieni ”pettymys” oli kylpylän kuntosalitilat. Se oli vain yksi suuri huone, jossa muun muassa juoksumattoja oli vain yksi. Mä jotenkin kuvittelin, että siellä on valtavan hieno ja hyvä kuntosali ainakin, sillä siellähän kuvataan televisiosarjaa ”rakas sinusta on tullut pullukka” ja oliskohan ”Jutta ja superdieetitkin” välillä Långvikissa? Mutta saatiin me kuntoilumme kuitenkin kuntoiltua, vaikka mä en juoksumatolle päässytkään.

IMG_8592.jpg

IMG_8603.jpg

IMG_8613.jpg

IMG_8636.jpg

IMG_8640.jpg

IMG_8655.jpg

IMG_8624.JPG

IMG_8651.JPG

IMG_8654.jpg

IMG_8657.jpg

IMG_8658.jpg

IMG_8661.JPG

IMG_8669.jpg

Ja tuossa yllä näette koiran, jolla ei oo mittään asiaa sänkyyn?????

No, lomalla sitä näyttää itse kukin heittävän säännöt nurkkaan ja nauttivan kaiken edestä. Aina sanotaan, että hotellin lakanoissa, on niin ihanaa, niin eihän sitä raaski toista nyt alas tosta jalkopäästä potkia, kun hän on siihen ihan hiiren hiljaa hypännyt niin, ettei kukaan muka huomaa….

Kiva oli viikonloppu ja kiitän edelleen kaikkia äänestäjiä silloin siinä Styleroomin olohuone-kisassa. Andy pääsi hotellin wellness-lomalle teidän ansiosta! Nyt on juostu metsäpolulla ja heitetty palloa ihan monen viikon edestä! 

Kuvat: Anna / A&A at Home

 

Hyvinvointi Hyvä olo Matkat

Nyt löyty ja kolahti!

lilatmartensit.jpg

maiharit.jpg

Nyt mä olen itsekin ihan hämilläni… Onkohan mulle tulossa joku angsti-kausi vielä näin aikuisiällä, 30+ -uhma ehkä? haha

Siis minä, minä ”hieno paljettinainen”, joka kadehtii korkokenkänaisia ja valkkaa aina siroja, yksinkertaisia (jos kiiltävii paljetteja ei lasketa) ja naisellisia kenkiä, menin ja rakastuin ensinäkemältä DR MARTENSEIHIN! häh? Niihin punkkareiden maihareihin?

Yläasteella niitä käytti ainaski kovat pojat, ja miksei tytötkin. Mulla ei ollu koskaan sellaisia, joten: 

”tää voi tietty olla jotain semmoistakin, että nyt mä otan jotain nuoruudessa menetettyä takas?” (kohta mulla on pilotti, vihree tukka ja paaljon lävistyksii naamassa…haha, ja äiti, tä oli vitsi, kuitenki luet! 

Toisaalta, mä olen muutenki käyttäytyny vähän oudosti? Ja SE ei todellakaan viittaa mihkään nuorena menetettyyn, sillä kuntosalilla kuuntelin tänään Sillanpään ”sinä ansaitset kultaa -biisiä” monta kertaa juoksumatolla, vaikka mä en ole IKINÄ kuunnellut koko siltsua?? buhaha, ehkä tätä ei olis pitänyt kertoa? mutta se oli tosi hyvä biisi…Ja sitten yhtäkkiä salin suihkussa mieleen ilmestyi kuva siltsua popittavasta maihari-tytöstä! Iskelmä-Anna…apua, mitä mulle tapahtuu?

Ja joo, tämä on ihan täydestä sydämestä tehty mainos. Mähän olen valittanut loppukesästä asti huonoa kenkävalikoimaani ja sitä, kun en löydä mitään kenkiä, vaikka ihan väkisin koitan hakea. Valitukseni oli näköjään huomattu, ja sain toteuttaa postauksen yhdessä nettikauppa Spartoo.fi.n kanssa.

(Tosin ne olis voinut ottaa yhteyttä jo ennen syksyä, koska syksykengät oli mulla todellinen ongelma, ja niitä niillä olis ollut vaikka mitä ihania)

huivi.jpg

marte.jpg

Ja jessus, noi postauksen ekat burgundyn väriset kiiltävät maiharit kolahti, ne on ihan niikuin jotain tumman punalilaa huulikiiltoo!

Niihin jähmetyin siis ekana, ja sitten aloin pohtimaan noin muuten noita martenseja syksy- ja talvikenkänä.

Mä en keksinyt muuta kuin järkisyitä niiden ostoon? Siis nehän on klassikot, muoti-ikonit, tietenki! Jalat ei palelis eikä niillä liukastelis? (onhan mulla semmoiset ”vaellustyyliset” talvikengät, mutta ne nyt ei passaa yhtään hameen kanssa). Miksen mä ole ennen noita tajunnu? No ehkä mä en oo käynyt sellasissa kaupoissa, missä myytäis noita Dr Martenseja. 

Ja mä näen noi vielä tosi käytännöllisinä, etenkin arkisen trikoohameen, suuren muhkean huivin ja paksujen sukkahousujen kanssa, mutta myös pillifarkkujen ja jonkun ihanan neuleen kera.  Näen ne niinkuin poikamaisina tyttömäisinä? Hassua, pitkään aikaan, mikään ei oo kolahtanut noin. 

Itseasiassa, mun piti tehdä alunperin postausta perus nahka-saapikkaista, joita ei koskaan voi olla liikaa, ja talvisaappaita spartoolla olikin tosi paljon, niin paljon, että tallentelin niitä ensin varmaan kymmenet talteen.

Mutta sitten vaan jämähdin noihin maihareihin. Ja koska noita tumman liloja ei ollut mun kokoa enää jäljellä, niin laitoin ekaa kertaa elämässäni kokohälytyksen kyseiselle kengälle! Siis niin, että mulle tulee sähköpostia heti jos sinne tulee mun kokoa! Loistavaa, ei tartte käydä kyttäilemässä koko ajan. 

Oikeastaan mulle tuli mieletön tarve saada tuollaisia trikoomekkojakin, ihan vaan siks, että näen silmissäni jo itseni arkimekossa ja martenseissa. Maailman helpoin ja mukavin asu, ja itseasiassa haluaisin käyttää muutenkin enemmän mekkoja, just tuollaisia simppeleitä. 

blingit.jpg

 

muoti.jpg

 

kork.jpg

punasetdrmartens.jpg

Ja olihan mun kerättävä tänne muutama kaunis nilkkurimallikin, noita naisellisen kauniita. Toi yönsininen nahka-nilkkuri varsinkin on todella mua.

nilkkurit.jpg

parik.jpg

Ja sitten eksyin näin etelän tyttönä, yllätys yllätys, kumisaapas-osastolle marraskuussa?

Tosi tylsää, mutta niin se vaan on, että nätit kumpparit olis aika kivat näillä kökkökeleillä. Varsinkin koiran kanssa kun tulee lenkkeiltyä kolmesti päivässä joka tapauksessa, niin edes kengät vois tuottaa hyvää mieltä, vaikka sää välillä onkin aika peestä! Vai mitä?

Tihkusateessa ja tuiskussa sitä kuitenkin kyttää vaan omia jalkoja suuren hupun alta!

orans.jpg

ruskumisaap.jpg

Millaiset susta on hyvät talvikengät? Kokemuksia kaivataan… 

Entä mitä mieltä Dr Martenseista?

  • Onko ne liian hurjat (ainakin ne vadelmanpunaiset kiiltonahkaiset on niin ihanat, mutta aivan liian rohkeat mulle, luulen?) 
  • Vai olenko mä ihan out, ja kaikilla oli jo sellaset viime vuonna? Kuitenkin ne jäi nyt ihan kunnolla vaivaamaan mua!
  • Ja mikä malli? kiiltonahkainen? perusmalli mustalla nahalla? ”snake-nahkainen”? viininpunainen? vai….. 
  • Vai onko parasta pysyä kuitenkin niissä kauniissa, ihan tavallisissa nahkasaapikkaissa?

Mä ehkä kuitenki sorrun noihin maihareihin, ne himotuttaa nyt niin paljon ja tuntuis jotenkin niin ”viisaalle” hankinnalle, vaikka ne tulikin ihan puskista!!! 

T. Iskelmä-Anna  😀

Kaikki kuvat:  Spartoo.fi

 

 

Muoti Trendit