Kesä, mansikat, pershiki – niistä on mun perjantai tehty
Hyötypuutarhani alkaa tuottamaan hedelmää – nyt jo! Olen ihan varma, että huomenna jo päästään maistamaan ensimmäistä ”itsekasvatettua” mansikkaa. Ja siksi siis suluissa, että ei kai kaikki sitä laske kasvattamiseksi, kun kävin ostaan valmiin amppelin Prismasta ja olen muistanut kastella siellä amppelissa asustavaa mansikkaa… Jaetaan se ensimmäinen punainen mansikka sitten huomenna kahteen yhtäsuureen osaan ja nautiskellaan kesän ensimmäisestä suomalaisesta mansikasta pitkään ja hartaasti – varmaan jopa kokonaiset kaksi sekuntia, mitä tuollaisen pienen mansikan syöminen nyt sitten kestääkään. Odotan kuitenkin vesi kielellä…!
Mansikat ei onneksi ole kiellettyjen ruokien listalla – ainakaan tietääkseni. Tuntuu, että kaikki muu sitten onkin sillä listalla… On tämä nykymaailman touhu mennyt kyllä ihan ihmeelliseksi kyttäämiseksi tällälailla raskaana olevan naisen näkökulmasta. Neuvolan esitietolomakkeessakin kysyttiin juustomerkki, ruoka-ajat, liikuntatottumukset, millaista maitoa juodaan, syödäänkö viljatuotteita jne. Alkoi heti ahdistamaan. Miksi tällaisia asioita kysellään? Ollaanhan mekin kasvettu ihan normaaleiksi ihmisiksi ja monet sukupolvet ennen meitä, vaikka äidit ovat syöneetkin salmiakkia kaksin käsin, siinä laastin syönnin ja kumisaappaiden imppaamisen välissä, ja mitäköhän muutakin vielä… Odotan kauhunsekaisin tuntein ensimmäistä neuvolakäyntiäni kesäkuun alussa – mikä on tuomioni? Ja alanko karjumaan, että tarkkaile vaan keskenäsi mitä itse pistät suuhusi…? No, sen näkee sitten. Nyt kuitenkin eilen jo hetkeksi sydän ehkä pysähtyi, kun vastasin puhelimeen ja toisesta päästä kuului ”lastensuojelusta, päivää…”! Nytkö ne jo osaa ennustaa, että ”tämä yksilö ei tule pärjäämään”? Sydänpysähdys oli kuitenkin hyvin lyhyt, kun melko nopeasti tajusin, että puhelu oli tullut väärään numeroon. Erittäin harmillista numeron entiselle omistajalle, huokaus mulle. Näitä sattuu – kai?
Oltiin muuten tänään kaverin kanssa ideariiheämässä Vaihmalan Hovissa Lempäälässä, koska siellä on niin ihanan inspiroiva miljöö. Nytkin siellä oli kyllä todella kaunista, kun puut olivat kukassa ja olipa siellä klassikkoautovanhuksetkin päässeet ulos esittelemään kylkiään. Pienoinen hevosenpaskan haju ehkä hiukan haittasi aika ajoin lounashetkeämme ja ideointia, mutta eipä nyt niin paljoa, että oltaisiin terassilta sisätiloihin siirrytty – ei näillä keleillä! Oli paljon mukavampaa istua epämukavilla terassintuoleilla persvako hiessä… Kesä.
Huomenna on sitten taas vähän erilaista luvassa – Siivouspäivän kirpputori (muistakaa tulla ostoksille Niittypolulle Siuroon!!!), lounastamista Wistub Alsacessa ja X-Men. Näillä keleillä onkin just hyvää ajanvietettä tuo pimeässä leffasalissa istuminen… Toivottavasti siellä on edes viileää, ettei sielläkin tarvitse istua vako hiessä. Tai ihan sama kai se on, olen kuitenkin siihen mennessä ollut jo kolme tuntia seisomassa pöydän takana suorassa auringonpaisteessa ja syönyt itseni ähkyyn, niin ei siinä konkurssissa mikään varmaan tunnu enää missään. Mutta, huomennahan sen sitten näkee…
Niinjuu, sellaista vielä, että mä kun olen sellainen oman elämäni Mrs. Bean, niin kerrottakoon: sen lisäksi, että rintaliivieni kaaarituki rikkoi pesukoneemme, rikoin myös meidän imurin tässä päivänä yhtenä. Miksi en voi rikkoa vaikka kahvikuppia? Tulisi halvemmaksi ostaa uusi… Kaatuillut en sentään ole viime aikoina, edellisten kaatumisten mustelmat ovat kuitenkin muistuttamassa vielä polvissa ja kyljessä. Tuolia päin kävelin tänään Lempäälässä, mutta sitä ei lasketa. Toivon, että tulevalla lapsellamme olisi parempi koordinaatiokyky kuin äidillään, eikä olisi niin tapaturma-altis…