Ystävälliset kanssakulkijat – muidenkin voimavara
Aamulla meidän pysäkiltä tuli bussiin mies, joka kantoi mukanaan ikkunaa (jep – luit oikein…). Bussikuskina oli ystävällisen näköinen ulkomaalaistaustainen mies, joka tämän ”ikkunamiehen” astuttua bussiin, sanoi naureskellen pienellä aksentilla ”Ei, ei, kyllä meillä on täällä kaikki ikkunat ehjänä. Ei olisi tarvinnut tuoda mukanaan.”. Se oli mun mielestä hyvää tilannehuumoria ja hymyilin lopun bussimatkaa, koska aamuinen yhtäkkinen letkautus sai hyvälle tuulelle. Kivempi niin oli aamu aloittaa kuin sillä ”normaalilla” tavalla, jolla valitettavan usein bussilla kulkiessaan aamunsa joutuu aloittamaan: menet bussiin hyvillä mielin, huikkaat bussikuskille huomenet ja saat takaisin mulkaisun ja murahduksen… Edes väsytystaktiikka, jota joskus Pirkkalassa asuessani kokeilin, ei näihin murahtelijoihin tehoa. Vaikka itse sanoisit joka aamu iloisen moikan tai heipan, kuski vain sitkeästi jatkaa murahtelulinjalla ja alkaa luultavasti jossakin vaiheessa ottaa moikkailusi suoranaisena vittuiluna.
Vaikka väkisinkin nuo murahtelijat jäävätkin mieleen, kuitenkin ihmisten ystävällisyys jää päällimmäiseksi mielen syövereihin. Muistan niin hyvin, kun entisessä työpaikassani oli infopisteellä töissä mukava mies, joka aina hymyili ja oli ystävällinen kaikille. Kun hän oli jäämässä kesälomalle, hän kulki pienen kylmälaukun kanssa ihmisten ovilla ja tarjosi kaikille jäätelöpuikot. Pieni teko, mutta tuli niin puskista, että painui todellakin mieleen. Tuollainen on niin harvinaista, ainakin Suomessa, jurojen ja hiljaisten ihmisten luvatussa maassa.
Kaveri tässä taannoin kysyi, että olenko kokeillut koskaan vaikka lenkkipolulla oikeen naama soikeena hymyillä vastaantuleville ihmisille – hän kuulemma on, ja sanoi, että ihmiset suoranaisesti pelästyvät ja häkeltyvät. Hyvä, etteivät kompastu omiin jalkoihinsa – kuka nyt lenkkipolulla muille hymyilee? Okei, jos olisin lenkkipolulla, niin olisin varmaan niin kuoleman kielissä, etten ehkä edes pystyisi hymyilemään, tai jos pystyisin, niin se olisi ehkä pikemminkin irvistys ja kanssalenkkeilijät varmaankin pyörtyisivät pelästyksestä tai löisivät päähän sateenvarjolla tai jotain… Mutta, voisihan sitä kokeilla, että hymyilisi koko ajan ja kaikille – saipa sitten minkä tahansa vastareaktion. Uskon kuitenkin, että edes yksi sadasta tulee hyvälle mielelle siitä, että joku on tullut häntä vastaan ystävällisesti hymyillen. Sekin on jo saavutus. Ehkä tämä yksi ihminen saa taas seuraavista sadasta vastaantulijasta yhden hymyilemään.
Jo töissäkin sen huomaa, ainakin omalta kohdaltaan, että ympärillä olevien ihmisten mieliala vaikuttaa myös minuun. Saan virtaa, jos kahvitauolla vaikkapa ei puhutakaan työasioista vaan joku kertoo vaikka jonkun hauskan jutun – tai joku on tuonut mukavasta syystä jotain herkkua ruokapöytään 🙂 Itsekin yritän tehdä osani – ainakin yritän hymyillä mahdollisimman paljon ja välillä leivon jotakin hyvää. Tai sitten yllätän tuomalla kahvipullan sijaan hedelmiä ja vihanneksia tarjolle – koska aina suurin osa on jollakin kuurilla, naisvaltaisella alalla kun ollaan.
Levitetään siis kaikki hyvää oloa ja hyviä tekoja ympärillemme ja tehdään muidenkin päivästä mahdollisesti vähän parempi. Siinä on tavoitetta. Ja jos ei muuta, niin kannattaa ainakin antaa palautetta saadessaan hyvää palvelua – jotta palvelu pysyisi hyvänä jatkossakin. Voin kertoa, että esimerkiksi kaupan kassalla sylkykupin asemassa harvoin hyvää palautetta saa ja siksi sen sitten muistaakin, kun sitä saa. Ainakin itse muistan jokaisen hyvän palautteen omalta kassauraltani – kiitos niistä niille ihmisille, jotka palautetta antoivat. Ja olen ehkä tämän aiemminkin sanonut, mutta jos kaupan kassa sulle sanoo, että ”Hei” tai ”Moi”, niin vastaus ei ole ”Muovikassi”. Ihan vaan niille, jotka tätä eivät ehkä ole vielä hoksanneet.
Mukavaa sateisen iltapäivän jatkoa kaikille!