Rakkaat koiruudet

Meillä asustaa kaksi ihanaa pientä palleroa, mäyris-sheltti-lunnikoira- Roti ja Prahan rottakoira- Aatos. Roti on kaikkien kaveri, lempeä, leikkisä ja tottelevainen hassuttelija. Aatu ”Pikku-Hitler” taas on minikokoinen egoilija ja leluriippuvainen sulostelija. Vaikka välillä tuntuu, että koirat ovat kuin pallo jalassa, kun haluaisi jonnekin lähteä, niin en voisi kuvitella elämää ilman koiriani. On ihanaa tulla kotiin, kun täällä on kaksi pikkutyyppiä aina ihan intopiukeena odottamassa. Ne myös lohduttavat huonoina päivinä tulemalla kainaloon nukkumaan ja hassuttelevat hölmöillä ilmeillään ja tempauksillaan. Ne nostavat sohvanpohjalta ja vievät kanssaan ulos luontoon. Ne ovat pienestä kiitollisia ja unohtavat hetkessä huonot päivät.

Poitsut hienoina kuvauksissa (Roti vasemmalla, Aatos oikealla)

Pikku- Aatu cowboyhatussaan.

 

Roti auttoi mamia pakkaamaan, kun olin lähdössä työmatkalle. Rotta kuului sen mielestä matkavarustukseen.

Toivoisin, että kaikki koirien vihaajat joskus ymmärtäisivät, kuinka paljon jotkut ihmiset välittävät koiristaan. Haluaisin sanoa kaikille, jotka ovat ajatelleet heitellä myrkkymakkaroita lenkkipolkujen varrelle, että se on sama asia, kuin jos joku vaikka ei tykkäisi lasten tekemistä sotkuista ja kävisi syöttämässä niille vaikkapa myrkkytikkareita. Ainoa ero on se, että koirien taposta ei saa tuomiota. Ja ihan vain tiedoksi, että jos vaikka astut koiranpaskakasaan, niin se on se koiran omistaja, joka sen jätöksen on siihen jättänyt – koirat eivät itse osaa kerätä paskojaan pusseihin, vaikka sen varmasti ihmisrakkaina olentoina tekisivät jos siihen kykenisivät. Ja miksi pitää kerätä kierroksia aina keväällä puhumalla paskasta? Lähinnä nauroin, kun kuulin radiosta, että taas käy jokakeväinen paskakeskustelu kiivaana, että miksi? Siis eihän nyt ole edes ollut lunta, jonka alta kasat alkaisivat paljastumaan. Voisin vannoa, että energiaansa voisi käyttää paljon paremminkin, esimerkiksi tekemällä hyvää.

Kaunista kevättä!