Asiaa asenteista
Olin jokin aika sitten messuilla työni puolesta. Messuilla oli ainakin kymmeniä, ehkä jopa yli sata näytteilleasettajaa. Aiheena oli kokoustilat, catering, tapahtumat ja niin edelleen. Olin haltioissani, koska olin tällaisilla messuilla ensimmäistä kertaa ja tarjonta oli todella mielenkiintoista ja monipuolista. Kuulin kaikenlaisesta uudesta ja moni näytteilleasettajista olikin ymmärtänyt sen pointin, että näillä messuilla luodaan kontakteja ja tehdään myyntiä. Kuitenkin! Mihin taas täälläkin törmäsin? Asenteisiin!
Olen vasta 32-vuotias, näytän ehkä jopa hieman nuoremmalta, koska Alkon setäkin kysyy aina papereita. Pukeudun rennosti – yleisesti ottaen mustaan hameeseen ja paitaan ja laitan jalkaan Ugg knitted bootsit (varsinkin, jos tiedän, että tarvitsee kävellä paljon). Olen siis melko tavallinen ihminen, ehkä vähän persoonallinen välillä, myös pukeutumisen suhteen. Vaikka olen toimistotöissä, en tunne tarvetta tehdä päälaelle kireää nutturaa ja pukea jakkupukua päälle ja laittaa piikkareita jalkaan. Välillä kuitenkin tuntuu, että näin pitäisi tehdä, myös näillä kyseisillä messuilla…
Kun pysähdyin tiettyjen palveluntarjoajien pisteelle, minulta kysytiin esimerkiksi: ”Oletko täällä ihan huvin vuoksi vai järjestätkö ihan jotakin tapahtumiakin?” tai ”Tulitko ihan vain katselemaan vai päätätkö myös näistä asioista?”. Eräällä pisteellä menin seisomaan yhden miehen eteen, niin hän ei ollut minua huomaavinaankaan – olin kuin ilmaa. Teki mieleni ensinnäkin kyselijöille sanoa, että ”Juu, mä oon täällä ihan vaan huvikseni syömässä ilmaista karkkia, mun äiti tulee pian päättään näistä asioista ja tuo mulle tutin samalla”… Ja sille miehelle olisi varmaankin pitänyt moiskauttaa oikeen märkä pusu keskelle otsaa, niin varmaan huomiota olisi tullut. Mene ja tiedä, niin.
En ymmärrä mistä nämä asenteet tulevat – en yleensäkään ole ikinä ymmärtänyt sitä asiaa, miksi jotkut ihmiset luulevat olevansa muita parempia ja luulevat niiden olevan jotenkin parempia, kenellä ulkoinen habitus on oikeanlainen heidän mittapuullaan. Nykymaailmassa hyvinkin nuoret ihmiset saattavat olla hyvinkin paljon koulutetumpia, paremmin käyttäytyviä ja vastuullisempia kuin monet vanhemmat ihmiset. En lyö tähän mitään rajaa – kaikissa ikäryhmissä on kaikenlaisia ihmisiä ja mikään ei ole koskaan mustavalkoista, mutta nuorena ja naisena (ja välillä myös lapsettomana lapsensaanti-ikäisenä) olen kokenut hyvinkin paljon syrjintää, ja nimenomaan minua vanhemmalta ikäpolvelta.
En puhu vain lämpimikseni, eikä kyse ole vain näiden messujen johdosta pulpahtaneesta mielijohteesta – voin kertoa pari esimerkkiä, joihin uskon monen muunkin törmänneen:
1. Työpaikalla: Olin työharjoittelussa eräässä pankissa. Harjoittelu oli juuri päättymässä ja kyselin jatkomahdollisuuksista pankinjohtajalta. Hän sanoi, että en voi jatkaa, koska minulla on ”väärä profiili” (olin silloin seurusteleva, 27-vuotias lapseton nainen). Samaan hengenvetoon hän jatkoi ”palkkaan tähän paikalle naisen, jolla on jo lapset, omakotitalo ja joka asuu samalla paikkakunnalla”. Tyhmä veto häneltä sinänsä, koska jos olisin yhtäänkään kostonhimoisempi, niin olisin vetänyt jutun oikeuteen. En kuitenkaan ole, ja tyydyin osaani (en halua työskennellä tuollaisen työnantajan alaisuudessa…). No, mun hommana oli kouluttaa tilalleni tuleva nainen pankin kassan tehtäviin ja tietenkin teinkin niin, ja pidin kyllä tästä kyseisestä naisesta, tulimme hyvin juttuun. Palasin sitten noin puolisen vuotta myöhemmin katsomaan vanhoja työkavereitani ja saatiin tämän uuden naisen, sekä vanhan hyvän työkaverini kanssa kunnon naurut, kun tämä uusi kertoi olevansa raskaana ja jäävänsä äitiyslomalle kuukauden kuluttua viimeistään. Ja tiedoksi siis vielä, että minullahan ei ole lapsia vieläkään…
2. Työhaastattelussa: Pääsin mielenkiintoiseen perheyritykseen työhaastatteluun. Olin oikein panostanut ja laittanut tukan, meikit ja vaatteet viimeisen päälle työhaastattelukuntoon. Tarjosin oikein karkitkin siinä haastattelijoille, kun olin juuri käynyt kaupassa. Haastattelu meni hyvin, kunnes… Toinen haastattelijoista (joka oli tämän toisen tytär) kysyi: ”Oletko ajatellut hankkia lapsia, kun olet tuon ikäinen?”. Tiesin, että vastaukseni tulisi viemään mahdollisuuteni palkkautua tähän yritykseen, mutta sanoin ”Ensinnäkin, ihan tiedoksi, että työhaastattelussa ei IKINÄ saa kysyä tuollaista kysymystä ja toiseksi, enpä nyt juuri ole harkinnut lastensaantia. Kiitos kysymästä.”. Toinen haastattelijoista (tytön äiti) vain tokaisi, että ”Tämä olikin vain tällainen retorinen kysymys tyttäreltäni. Minähän tässä olen se päähaastattelija, hän on tässä vain opettelemassa.”. Just joo.
3. Autokaupassa: Tiedätte kyllä, jos olette naisia. Teitä ei huomata. Näin se vain on, että autokaupoilla olen kuin ilmaa, ja autokauppiaat puhuvat yksikkömuodossa miehelleni, vaikka meitä on siinä kuitenkin kaksi asioimassa. Tämä saa minut aina näkemään punaista ja on saanut minut myös poistumaan useampaan kertaan paikalta parin sanasen saattelemana. Onkohan joku jo keksinyt palvelevan autotalon naisille? Voisin melkein vannoa, että sille olisi hyvät markkinat…
Esimerkkejä olisi varmasti paljon muitakin, mutta säästetään nyt ne vaikka myöhemmäksi ajankohdaksi, kun tekee taas mieli nillittää. On aina välillä hyvä päästellä höyryjä ulos, ettei vaan tule niitä liikaa padottua sisälleen.