Voiko ihanammin päivä enää alkaa…? Mun päivä siis alkoi tänään Tammelantorilta. Valitettavasti kiireettömälle aamukahville en ehtinyt jäämään mummojen kanssa turisemaan, kun töitäkin piti tulla kotiin tekemään, mutta olihan se silti aivan mahtavaa aloittaa päivänsä hakemalla kaikkia ihania torituotteita. Kori täyttyi ja mukaan tarttui paaaaljon enemmän asioita kuin ensin pitikään… Mutta kun oli niin houkuttelevan näköinen pöytä yhdellä ystävällisen näköisellä, suloisella mummolla siinä, niin ei siitä vain voinut ohi kävellä… Siinä samalla, kun mummo myi mulle vihdan ja pari kimppua jalosyreenejä, pappa siellä taustalla mussutti wiineriä hyvällä ruokahalulla. Oikeaa torimeininkiä. Se oli jotenkin niin symppistä, kun vanha pari oli ihan selvästi omasta pihastaan siihen ottanut myyntiin vähän kukkia, vihtoja ja raparpereja. Harmi, että olin jo raparperit ostanut,  muuten olisin nekin ostanut tältä söpöltä toripariskunnalta.

Mun henkilökohtainen mielipide on, että jos ei käy torilla edes kerran kesässä, se ei ole oikea kesä ollenkaan. Se fiilis, mikä torilla käynnistä tulee, on todella olennainen osa kesää – saatat jopa tuntea itsesi vähän paremmaksi ihmiseksi torivierailun jälkeen. Mä ainakin tunnen 🙂

Muuten tässä ollaankin sitten voitu erittäin paksusti – maha kasvaa jo nyt vinhaa vauhtia ja eka neuvola oli keskiviikkona. Vähän jänskätti, että se neuvolantäti haukkuu mut lihavaksi laiskiaiseksi ja sanoo, että mulla on kaikki arvot ihan persiillään, mut eipä se sitten loppuviimeksi niin kauhea kokemus ollutkaan ja arvotkin oli erittäin hyvät! Nyt sitten odotellaan kuukaudenpäivät ekaa ultraa, ja sitä ennen kait pitäis saada lääkäriaikakin tilattua – joskos tästä vähän ryhdityisi siinä asiassa… Mutta kun väsyttää ja etoo koko ajan, valivali 🙂 En tiedä miksi, mutta mulla on jotenkin sellanen fiilis, että kannan kaksosia. Ehkä se on tuon kuvun koko, miksi näin ajattelen. Ja toisaalta, vaikka se aina onkin riskiraskaus, niin olisihan se kätevää toisaalta, että niitä plumpsahtaisi maailmaan kaksi kerrallaan, niin ei tarvisi sitten enää toista kertaa edes yrittää. Koska mun mielipide on se, että jos niitä lapsia kerran alkaa tekemään, niin kaksi ainakin pitäisi tehdä (jos on mahdollista), koska itse olen aina ollut onnellinen siitä, että mulla on sisaruksia. Tietenkään kaikki eivät voi saada enempää kuin yhden lapsosen, vaikka yrittäisikin… Anyways, jos tämä nyt onnistuu hyvin ja sieltä ei kahta tupsahda, niin uutta yritystä sitten vaan.

Stressaamatta olen yrittänyt olla, joskin se välillä on tuntunut erittäin vaikealta… Meillä on ollut niin paljon ongelmia jo pelkästään asuntoasioiden kanssa, että ei enää jaksaisi niiden kanssa taistella. Meillä oli sellainen harhakuvitelma, että kun muutetaan vasta rakennettuun, uutuuttaan kiiltävään asuntoon, niin saadaan siinä rauhassa asustella monia vuosia ennen kuin tarvitsee mitään sen kummoisempaa remppaa alkaa edes ajattelemaan. No, meidän käsitys asiasta siis oli aivan muuta kuin oikea. Jo muuttaessa tuli ongelmia, kun esimerkiksi suihkusta ei tullut lämmintä vettä kahteen viikkoon, koska kylmä- ja lämminvesiputket oltiin laitettu väärinpäin ja ulko-ovi ei meinannut aueta muutakuin taklaamalla rajusti. Ajateltiin, että menköön nämä nyt siihen takuukorjausten piikkiin, että kai se oli vain jotakin alkukankeutta. Kuinka vähän taas tiedettiinkään! Olemme nyt parisen vuotta leikkineet ”Vettä seinässä”-kisaa rakennusyhtiön kanssa ja jokin aika sitten löytyi lattiasta kaiken muun lisäksi vielä kosteusvaurio. Joka nyt sitten selvitettiin, että luultavasti johtui siitä parin vuoden takaisesta suihkun sekoittajan vaihdosta, joka siis vaihdettiin, että saimme lämmintä vettä. Täällä on siis pahimmassa mahdollisessa tapauksessa homeitiöt lennelleet vapaina kuin taivaan linnut pitkin kämppää. Ja linnuista tulikin mieleen, että pääskysetkin sitten päättivät rakentaa pesänsä meidän terassin nurkkaan, joka on nyt täynnä mutaa ja linnunulosteita. Voisinko sanoa, että tekisi jo todellakin mieli luovuttaa… Tuntuu, että kaikki vain pakoilevat vastuitaan, eivätkä ota mitään tosissaan. Ihan kuin se olisi meille todella ok, että täällä käy harva se viikko työmiehiä katsomassa jos jonkinlaista ongelmaa ja kuitenkaan niitä ei edes saada korjattua… Eihän se kuitenkaan meidän asumiseen vaikuta – ei varmaan heidän mielestään juu, meidän mielestä kyllä. Heidän mielestään myöskään se, että meillä ei kahteen viikkoon ollut lämmintä vettä käytössä suihkussa, ei ollut asumiseen vaikuttava seikka – olihan meillä kuitenkin vessanpytyt ja lavuaarit käytössä. Sehän onkin ihan verrattavissa oleva asia: suihku vs. vessanpytty = sama asia? Teki mieli kysyä, että tuletko pesemään tukkasi vaikka sitten tänne meidän vessanpyttyyn, jos se sun mielestä on sama asia kuin suihku? Mutta hei! Saatiin sentään 40e korvausta tästä puutteesta, kun tarpeeksi kauan nillitettiin – jippikaijee motherfucker, kuten Bruce Willis sanoisi! Ei oikein edes meinattu saada päätettyä mihin näin valtava rahasumma käytettäisiin – kyllä he olivatkin avokätisiä. No, onneksi tämä on asumisoikeusasunto, jota meidän ei tarvitse itse myydä, joten pääsemme tästä ainakin jossakin vaiheessa eroon. Valitettavasti tässä on kolmen kuukauden irtisanomisaika, mutta meidän mielestä meillä on kyllä perusteet sille, että voitaisiin muuttaa aiemmin – esim. jo pelkästään se, että emme halua lapsemme sairastuvan astmaan hometalossa… Tänään mennäänkin katsomaan aivan unelmavuokrakämppää Härmälänrantaan – parvekkeelta järvinäköala, jenkkijääkaappi-pakastin ja iso avokeittiö – odotan jo innolla!

Sitä ennen kuitenkin taidan syödä äiskän kanssa vähän jädeä – onhan sen verran lämmin kelikin 🙂 Ja tiedoksi: tämä ”skumppa” on raskaana oleville erinomaista, Ikean Dryck Bubbel Päron – suosittelen maistamaan!