One Big Family

mie.jpg

Heipparallaa rakkat höpönassut!

Kävin eilen katsomassa Kouvolan keskustassa pian avautuvaa keskusta, jonka toimintaa haluaisin hieman avata.

Kyseessä on syrjäytymistä ehkäisevä paikka, eli toimintakeskus joka avaa ovensa Joulukuussa. Tässä esittelyteksti OBF:n face sivuilta:

”Tietoja
Yksi iso perhe, johon kaikki on tervetulleita sellaisina kuin ovat. Yhdistyksen perustana ovat kristilliset arvot.
Yleisiä tietoja
Voittoa tavoittelemattoman One Big Family ry:n tarkoituksena on kristilliseltä arvopohjalta on harjoittaa hyväntekeväisyyttä eri-ikäisille ihmisille.
OBF:n tarkoitus on mm. edistää henkistä hyvinvointia, yhdistää ja aktivoida yhdistyksen kotipaikalla ja sen lähikuntien alueella asuvia mielenterveyskuntoutujia ja heidän läheisiään, edistää jäsentensä mielenterveyttä, kehittää mielenterveyspalvelujen saatavuutta, laatua ja tasoa sekä tehdä ennalta ehkäisevää mielenterveystyötä. Yhdistys vaikuttaa siihen, että mielenterveyspalveluja tarvitsevien erityistarpeet otetaan kunnissa huomioon palveluita suunniteltaessa ja niistä päätettäessä.Toimintaa tullaan suuntamaan kaikille ihmisryhmille, ei pelkästään mielenterveyskuntoutujille. Halunamme on tarjota mm. nuorille ohjattua toimintaa ja turvallinen matalan kynnyksen paikka, jonne tulla.”

Jos voisin jotain kertoa yhdistyksessä työskentelivistä, niin ehdottomasti ensimmäinen mieleeni tuleva sana olisi YHTEISÖLLISYYS.

Yhdistyksessä työskentelee vapaaehtoisia, sekä Hoitokoti Tulevaisuuden Portissa työskenteleviä ihmisiä.

Tarjolla tulee olemaan esimerkiksi erittäin ammattitaitoisen psykoterapeutin palveluita. Kahvilassa tulee työskentelemään yksi valtavan suloinen ja ihana ihminen, joka omaa valtavan palon toisten palvelemiseen. 

Tiloihin suunnitellaan myös leffanurkkausta, kirpputori nurkkausta, sekä varmasti paljon kaikkea nuorille suunnattua. 

Mikä paikasta sitten tekee tutustumisen arvoisen?

Kuvitelkaa paikka, mihin voitte mennä kaikkien murheidenne kanssa, ilman että sinua painetaan alas. Paikka, missä saat nauraa ja itkeä juuri kun siltä tuntuu. Kukaan ei tule sanomaan, että olet ulkopuolinen, ettei sinua tahdota mukaan. EI. Paikan perusajatus on tuoda ihmisiä yhteen, rakastaa ja hyväksyä sinut omana itsenäsi.

Pohdin itse siirtyväni One Big Familyn riveihin, palvelemaan vapaaehtoisesti esimerkiksi siivouksessa.

OBF on juuri sinua varten lukijani. Osoitteen päivittelen tekstiin, kunhan muistan sen ensi kerralla kirjoittaa ylös. Jos joku teistä on Kouvolasta, niin paikka sijaitsee Kivimiehenkadulla. Tarkempaa infoa vielä avajaisista ja aukioloajoista tulossa! Pysykää siis kuulolla.

 

Tässä vielä linkki One Big Familyn Face sivuille: https://www.facebook.com/onebigfamily.ry/
Ja tässä kotivuille:  www.onebigfamily.fi

Terapeuttina tiloissa tulee toimimaan Terhi Lehtinen. Jos koet tarvetta psykoterapiaan, voit ottaa yhteyttä Terhiin: 

lehtinenterhi(a)hotmail.com

p. 044 576 1515

Suhteet Ystävät ja perhe Suosittelen Syvällistä

Viimeinen ristiretkeni

blogi.jpg

Sairauslomani viimeinen päivä oli jo torstaina, mutta olinkin poissa vielä torstain ja perjantain. Sovimme kouluttajan kanssa, että laitan kotini kuntoon. Nimittäin, tästä se todella lähtee: Minulla on nyt virallisesti koti!!Olin kesän ajan koditon, ja kihlattuni majoitti minua luonaan uskollisesti minusta huolta pitäen.
Opiskelen siis kokiksi aikuispuolella, ja sairauslomalle jouduin paniikkikohtausten vuoksi. Miulla oli ongelmia kouluttajani kanssa, siis lähinnä hänen asenne oli se ongelma. 
Koululla pidettiin palaveri, jossa sain kertoa kouluttajalle mieltä painavat asiani. Huomenna nähdään oliko palaverilla mitään vaikutusta hänen asenteeseensa. Todella toivon hänen käytöksen muuttuvan. Herkkis kun olen.
Laittelen kotiani pikkuhiljaa ja ajattelin sisustaa sen oikein nätiksi. Kodistani tulee turvapaikkani, oma opiskelija boxini. Olemme sopineet kihlattuni kanssa, että muutamme yhteen kahden vuoden päästä. Nyt minulla on aikaa nauttia elämästäni ja luoda omaa unelmaa. Aina ei ole onnenkortit käyneet tasan, joten aion ottaa kaiken ilon irti onnellisuudestani.
Blogini kautta tuon tutuksi myös reseptejä ja saattaapa jossain vaiheessa päästä myös hyödyntämään yhteistyötä eri liikkeiden kanssa. Toivon, että blogini voisi toimia unelmien siivittäjänä monelle ja tuoda uutta toivoa elämän vaikeisiin hetkiin. 
Häähumuani pääsette myös seuraamaan jossain vaiheessa. 
Palkitsen uskollisimmat lukijani ja kommentoijat 🙂 Luvassa on esim risteily-lahjakortteja ja lahjakortteja joihinkin liikkeisiin. Kannattaa olla aktiivinen ja seurailla blogiani. Uusia tekstejä syntyy useamman kerran viikossa. Olen meinaa ajatellut pitää tätä päiväkirja- tyylisesti. 
Lämpimästi tervetuloa seuraamaan matkaani!!

Suhteet Oma elämä Mieli Opiskelu