Catherine Z-J, Manhattanin milf

Kakkiainen veteli tänään kiltisti pitkät päiväunet, joten ehdin sekä lukea että katsella elokuvan.

The Rebound (2009) on aika lajityypillinen romanttinen komedia lähiömutsi Sandysta, joka narautettuaan miehensä pettämisestä muuttaa lapsineen Manhattanille ja muutamaa omituista otusta deittailtuaan ihastuu alakerran kahvilassa työskentelevään parikymppiseen Aramiin, jonka on palkannut lastenhoitajakseen. Ystävät pitävät juttua laastarisuhteena (josta leffan nimi), mutta tunteet leiskuvat. Tai niin katsojalle kai ainakin pitäisi välittyä, mutta päähenkilöiltä puuttuu kyllä kemia täysin. En muista nähneeni Catherine Zeta-Jonesia aikoihin missään leffassa – edellinen kerta taisi olla se joku tusina-Zorro vuoden 2005 tienoilla – muttei hänen naamansa mielestäni ole aina näyttänyt siltä, kuin olisi juuri herätetty kesken unien. Miespääosan Postimies- Patelta näyttävä Justin Bartha taas on koko leffan ajan omituisen hölmistyneen näköinen, ja ensimmäinen (sekin millimetreissä mitattava) hymy irtoaa vasta puolivälissä. Ehkä kaikki newyorkilaiset, varsinkin nuoret eronneet kahvilassa työskentelevät yhteiskuntatieteilijät, joutuvat napsimaan mielialalääkkeitä, mutta tämän olisi ehkä voinut käsikirjoituksessa mainita eksplisiittisemmin, niin Justinin roolihahmon pökkelömäisyys olisi saanut selityksen. Jotkut romkom-osaston pätkät, kuten Reboundin tapaan New Yorkin matkailumainokseksi kelpaava Vain seksiä, osaavat yllättää nokkelalla dialogilla. No tämä ei. Jotain ilmeikkyyttä ja luontevuutta on sentään Sandyn kahdessa kouluikäisessä tenavassa.

Päällimmäisenä siis mieleen jäi pääparin puisevuus. Samantien olisivat voineet seisoskella käsikirjoitukset kourassa latelemassa vuorosanoja. Ja unohdin jo, miten leffa loppui. Mutta sen voi kai arvata näkemättäkin.

No, New York -kuumeen leffa kyllä olisi nostattanut, ellen olisi sitä potenut jo ennestään.