Syyskuun ajatuksia

Viime aikoina olen kulkenut syvemmissä vesissä. Kuin vaeltaisin pimeää polkua pitkin, enkä näe eteeni. Kuinka pitkä matka tulee olemaan? Kuinka monta mutkaa ja kompastumista on vielä tulossa? Kannattaako jo luovuttaa vai odottaako määränpää ihan kulman takana?

Olen lukenut pitkästä aikaa keskenmeno- ja lapsettomuusblogeja. Eksyin taas Meinasin kaatua -blogiin. Blogin pitäjä on onnistunut kuvaamaan osuvasti keskenmenoa ja lapsettomuutta. 

 

Mitenköhän tässä pelissä pääsisi etenemään? Lähtöruudussa junnataan edelleen kuukausi (vuosi!) toisensa jälkeen. Päätinkin ottaa tässä kierrossa kaikki mahdolliset apuvälineet käyttöön, vaikka epäilenkin suuresti greippimehujen toimivuutta. Raskautuminen tuntuu tällä hetkellä rakettitieteeltä ja ihmettelen, miten ihmiset eivät ole jo kuolleet sukupuuttoon. Ilmeisesti suurimmalle osalle lapsen saaminen on kuitenkin aika lailla helpompaa. Miksi se juuri meille on näin vaikeaa? Miksi meille tuottaa hankaluutta sekä raskautuminen että raskauden onnistuminen? Miksi? Sitä kysymystä tässä onkin pyöritelty jo tovi.

Välillä tämä odottelu turhauttaa. Elän kummallista välivaihetta, enkä oikein tiedä, mihin joukkoon kuulun. Toisaalta olen ollut raskaana kaksi kertaa, käynyt neuvolassa, ottanut selvää kaikesta mahdollisesta raskauteen liittyvästä, ostanut vauvanvaatteita, päättänyt lapselle nimen jne. Toisaalta olen kolmekymppinen lapseton nainen. Olisin henkisesti jo niin valmis äidiksi, mutta kehoni ei ilmeisesti vielä ole. 

Jostain syystä vielä jaksan toivoa. Usko oman lapsen saamiseen on jo hiipunut, mutta toivo elää yhä. Toivon niin kovasti, että jonain päivänä meillekin suodaan oma lapsi. Toivon myös, että se päivä koittaisi mahdollisimman pian. Minä siis odotan. Ja odotellessani juon greippimehua.

 

 

Kuva: http://meinasinkaatua.sarjakuvablogit.com/2010/06/11/etta-semmoista-pelia-sita-pelataan/