Tulevaisuus

Olen viime aikoina miettinyt tulevaisuutta. Millaista olisikaan lapseton elämä? Varmaankin juuri tällaista. Töitä ja harrastuksia. Matkustelua ja omaa aikaa. Aikaa parisuhteelle. Ystävien lasten kasvamista. Helpompia ja vaikeampia aikoja. Hyviä ja huonoja puolia. Kyyneleitä ja helmiä.

Entä jos minä olenkin se henkilö, jolla ei ole onnellista loppua? Kai minulla silti voi olla onnellinen elämä? Jos tämä onkin se blogi, joka pikkuhiljaa hiipuu pois, kun lasta ei vain tule. Ei koskaan sitä blogipostausta, jossa kerron sylin täyttyneen. Ei koskaan enää positiivista raskaustestiä. Tai mikä pahinta, ei koskaan onnistunutta raskautta, vaan keskeneräisiä lapsenalkuja liian aikaisin pyrkimässä maailmaan.

Mitä jos aavistus sinusta onkin ikuisesti toteutumaton haave? Sinua ei olekaan. Eikä tulekaan.

Kyllä kai minä voin sen kanssa elää. Lapsettomuuden kanssa. Ehkä sinä oletkin lapsettomuus. Iso, pelottava, musta mörkö, jota en olisi halunnut toivottaa tervetulleeksi elämääni, mutta silti sainkin pyytämättä pysyväksi vieraakseni. Jossakin vaiheessa se on vain hyväksyttävä. Heitettävä vauvanvaatteet kirpputorille. Purettava neulotut vaatteet ja luotava langoista jotakin uutta. Samalla luovuttava perhehaaveista ja keksiä uusia unelmia. Hyväksyttävä oma kohtalonsa lapsettomana.

Jossakin vaiheessa on pakko luovuttaa. Olen jo aika lähellä sitä vaihetta.