Tämä voisi olla uuden alku

Tämä raskaus eroaa edellisistä jonkin verran. Ensinnäkin, tieto siitä, että kaikki ei välttämättä mene hyvin, on koko ajan läsnä. Joka vessareissulla varmistan, ettei verta näy. Raskaus ei ole myöskään varastanut ajatuksia niin kokonaisvaltaisesti kuin aiemmissa raskauksissa. Töissä ajattelen työasioita ja vapaa-ajalla luen ja liikun paljon. En jaksa jatkuvasti googletella raskausjuttuja tms. mitä olen tehnyt aikaisemmin. Emme myöskään mieheni kanssa ole niin paljoa puhuneet vauva-asioista tai tulevaisuudesta. Ja jos puhumme, lauseet alkavat ”Jos kaikki menee hyvin…”. Minulla on tunne siitä, että kaikki menisi tällä kerralla hyvin, enkä oikeastaan pelkää tai stressaa keskenmenoa, mutta tiedostan toki realiteetit. Ja tietysti keskenmenokokemukset ovat jättäneet jälkensä, eikä raskaudesta enää osaa samalla tavalla iloita kuin ensimmäisellä kerralla.

Toinen juttu liittyy oikeastaan edelliseen, eli en halua vielä pitkään aikaan kertoa raskaudesta kenellekään. Aiemmin minulla on ollut aina kauhea kiire ja halu kertoa muille raskaudesta. Nyt en edes haluaisi vielä kertoa. Tämä on nyt meidän kahden yhteinen salaisuus ja on ihan kiva pitää se vain meidän kesken. Jos kaikki sujuu hyvin, niin ehdottomasti kerromme vanhemmillemme raskaudesta vasta nt-ultran jälkeen ja muille ihmisille vasta kun tuntuu siltä. Tällä hetkellä olen jopa ajatellut, että voisi odottaa ihan sinne asti, kun vatsa alkaa näkyä. 

Kolmanneksi, raskausoireet alkoivat jo käytännössä heti plussatestin jälkeen. Joka päivä kyllä tuntee olevansa raskaana etovan olon ja järkyttävän rintakivun vuoksi. No, minulle oireet kertovat vain siitä, että raskaus on todellisuutta. Ensimmäisessä raskaudessa oireita ei ollut ollenkaan, eikä se tarkoittanut hyvää. Toisessa raskaudessa oireet alkoivat siinä rv 6 aikoihin ja loppuivat yhtäkkiä kuin seinään, eikä sekään tiennyt hyvää. 

Yhdeksän kuukautta on pitkä aika ja tuntuu älyttömältä, että raskauden aikana ehtisi vaihtua tämä talvi kevääksi, kevät kesäksi ja kesäkin vielä syksyksi ennen vauvaa. Mitään en kuitenkaan niin paljon toivo, kuin että saisin käydä tämän koko raskausmatkan tällä kerralla alusta loppuun asti läpi ja syyskuussa saisin vihdoin vuosia kaivatun oman lapsen syliini.