Lapsettomien lauantai

Tänään vietän lapsettomien lauantaita kolmatta kertaa. Aiempina vuosina en ole vielä tosissani uskaltanut ajatella olevani lapseton. Tänä vuonna lapsettomuus on porautunut identiteettini, enkä usko sen koskaan lähtevän minusta kokonaan.

Huomenna voisin viettää äitienpäivää. Voisin olla lähes 2-vuotiaan äiti. Voisin olla lähes 1-vuotiaan äiti. Voisin olla myös raskaana, siirtymässä pian kolmannelle kolmannekselle. En ole kuitenkaan kenenkään äiti. Olen lapseton

. 

En tiedä käsitänkö aina edes itsekään, mitä olen menettänyt. Eräs lukija kertoi joskus saaneensa kaksi keskenmenoa. Ensimmäinen tapahtui silloin, kun hänellä ei ollut vielä lapsia. Se aiheutti pelon siitä, saako koskaan lapsia. Hän kuitenkin sai lapsen ja sen jälkeen toisen keskenmenon. Hänen mukaansa silloin vasta tiesi, mitä menetti. Minä en tiedä. Olen menettänyt mielikuvia ja toiveita. Todellisuudessa olen menettänyt jotain paljon suurempaa. Toisenlaisen elämän. Äitiyden.

Toivottavasti jonakin päivänä saan vielä viettää äitienpäivää. Samaa toivon kaikille teille, jotka myös toivovat lasta syliinsä.