Raskaaksi helposti
Olen pohtinut viime aikoina, miten tulinkaan tällä kertaa niin helposti raskaaksi. Edellistä raskautta yritimme yli vuoden, sitä edellistäkin yhdeksän kuukauden verran. Ainoastaan ensimmäinen raskauteni alkoi sen kummempia yrittämättä. Nyt tulin kuitenkin vähän yllättäenkin raskaaksi siinä kierrossa, jossa en ajatellut sen olevan edes mahdollista. Keksin kolme tekijää, jotka ovat varmasti edesauttaneet raskaaksi tulemista.
1. Osteopatia
Kävin kesä- ja heinäkuun aikana kolmesti osteopaatilla korjaamassa lantioni virheasentoa. Osteopaatti kertoi, että vino lantioni on voinut häiritä raskaaksi tulemista ja edesauttaa raskauden päättymistä. Hänellä kävi kuulemma paljon lapsettomuudesta kärsiviä asiakkaita ja hän kertoi minulle monien onnistuneen raskaudessa osteopatian myötä. Osteopaatti ei tietenkään luvannut mitään, mutta oli optimistinen vaikutusten suhteen. Sovittiin viimeisen kerran yhteydessä, että kävisin vielä kerran alkusyksystä hänen luonaan, mutta nyt pahoinvointi vie kyllä kaiken energian minusta.
Osteopaatti on siis jotain hierojan ja kiropraktikon väliltä. Lihaksia pyritään saamaan oikeisiin asentoihin ja itse ainakin huomasin selkeän eron lantiossani ja jaloissani käyntien jälkeen.
2. Royal Jelly
Luin kesällä paljon kokemuksia Royal Jellyn käytöstä. Royal Jelly on siis kuningatarmehiläisten ravintoa. Ajattelin, että kuningatarhyytelö tasoittaisi kiertojeni pituutta ja hormonitoimintaa ylipäänsä. Ehdin syödä gelee royale -kapseleita noin kuukauden ennen kuin tein positiivisen raskaustestin.
3. Rentoutuminen
Loma ja rentoutunut olo. Ehkä myös tutkimuksista saatu tieto, ettei mitään vikaa löytynyt meistä. Ei mitään paineita yrittää mitään. Ei työpaikan sisäilmaongelmia, ei työstressiä. Vain rento fiilis ja lomamieli.
Nämä kolme tekijää ovat saattaneet vaikuttaa siihen, että tulin nopeasti raskaaksi tai sitten eivät. Eihän sitä oikeasti koskaan tiedä, mikä vaikuttaa ja mikä on vain sattumaa. Osteopatiaa ja kuningatarhyytelöä en kuitenkaan ollut koskaan aiemmin kokeillut eli ehkä niillä oli kuitenkin oma osuutensa. Tsemppiä kaikille lasta yrittäville! Minä näen huomenna, onko sisälläni kukaan hengissä.