Äitienpäivä ja lapsettomien lauantai

Eilen oli äitienpäivä. Onnea kaikille äideille vielä näin myöhässä! Päivä ennen äitienpäivää vietettiin lapsettomien lauantaita. Me vietimme sitä mieheni kanssa tekemällä asioita, joita ei tulisi tehtyä pienen lapsen kanssa. Muutenkin viikonloppu oli niin täynnä ohjelmaa, etten ehtinyt kauheasti miettimään omia fiiliksiäni äitienpäivän suhteen.

Väkisinkin se tuli mieleen jossain vaiheessa päivää. Eilen olisi voinut olla ensimmäinen äitienpäiväni. En oikein tiedä, mitä tunteita ajatus herättää. On oikeasti vaikea kuvitella, millaista elämäni olisi nyt pienen lapsen äitinä. Varsin erilaista nykyiseen verrattuna – uskoisin. Väsyneempää, kenties yksinäisempää, mutta todennäköisesti todella paljon antoisampaa. Olen toisaalta nauttinut tänä keväänä lapsettomasta elämästä yllättävän paljon. Silti en mitään muuta haluaisikaan kuin saada olla äiti. 

En kuitenkaan elä enää vain yhtä tarkoitusta varten. En haikaile jotain, mitä olisi voinut olla. En suunnittele tulevaisuutta mahdollisen raskauden perusteella. En enää kaiva vauvanvaatteita yläkaapista esiin, enkä neulo vauvalle mitään.

Kuitenkin pelottaa. Pelottaa etten tule enää raskaaksi. Pelottaa, että tulen ja se meneekin taas kesken. En osaa kuitenkaan nähdä tulevaisuuteen. En tiedä, onko edessä lisää surua ja varjoa vai onnen hetkiä. Odotan parasta, pelkään pahinta.