Loma-ahdistus

Tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että lomalla minua ahdistaa tilanteemme enemmän kuin normaalisti. On vihdoinkin aikaa ajatella ja niinpä sitä huomaa aina päätyvänsä ajattelemaan lapsettomuutta. 

Olen jo pitkään ollut pääsääntöisesti tosi tyytyväinen elämääni ja keväällä mietin taas useaan otteeseen, että meillä ei ole mikään kiire saada lasta. Paras ajoitus rehellisesti sanoen olisi, jos tulisin raskaaksi aikaisintaan vuoden kuluttua. Järki ja tunteet – eiväthän ne kuitenkaan kulje käsi kädessä. 

Olen vieraantunut lapsellisista kavereistani näiden yritysvuosien aikana yllättävän paljon. Oikeastaan kaikki ystäväparinkuntamme ovat tulleet raskaaksi ja saaneet lapsen sinä aikana, kun me olemme yrittäneet. Se on ollut raskasta. On vaikeaa seurata muiden lasten kasvua, kun itse voi vain haaveilla omasta lapsesta. Ymmärrän, että ystävillekin on haastavaa, kun meidän seurassa pitää ”varoa” sanomisiaan. Ei toki oikeasti pidä, mutta moni tietysti ajattelee, että lapsista puhuminen on meille kipeä aihe ja heille taas sitä arkipäivää. Olenkin huomannut, että monien kanssa on puheenaiheet vähentyneet huomattavasti.

Pahinta ahdistusta tällä hetkellä aiheuttaa kuitenkin veljelleni tuleva lapsi. En osaa iloita siitä yhtään, mikä on aivan hirveää. Heidän raskautensa tuntuu kuitenkin niin kipeältä, etten olisi koskaan olisi osannut uskoa etukäteen. 

Tuntuu siltä, että tälle pahalle ololle ja ahdistukselle ei vaan voi mitään. Kai se on osa asian käsittelyä. Onneksi tiedän, että kun loma loppuu, osaan keskittyä taas muuhunkin ja elämä tuntuu jälleen täydeltä ihan ilman lastakin.