Muutto

Raskaana en ole edelleenkään, kuten varmasti kaikki ovat jo arvanneet. Alan itseasiassa olla jo aika välinpitämätön ja luovuttanut koko raskauden suhteen.

Kun minulta viedään kaikki, autan kantamaan. Kevyesti nousee askel. Autan kantamaan ja kun lopulta kaadun, teen sen näyttävästi.

Välillä tekisi mieli nostaa keskisormet pystyyn maailmaa, kohtaloa, karmaa, Jumalaa, mitä vaan – kohtaan. Ei sitten, huutaisin. Ei sitten. En kuitenkaan enää jaksa välittää niin paljoa. 

Jos sen on oltava niin, olkoon sitten niin.

Saimme tarjouksen asunnosta. Kaksiosta. Päätimme muuttaa siihen, vaikka suunnitelmissa on ollut koko ajan muuttaa seuraavaksi kolmioon – lapsen takia. Miksi kuitenkaan tekisimme ratkaisuja lapsen takia, kun mitään lasta ei ole? 

Meitä on kaksi ja meille kaksio on juuri sopiva. Kolmiossa olisi yksi ylimääräinen huone muistuttamassa aina siitä, mitä meillä ei ole.

Meitä on kaksi, vaikka kuinka toivoisin muuta.