Oma kokemukseni tuulimunaraskaudesta

Olen lukenut netistä aika paljon ihmisten kokemuksia tuulimunista. Monet ovat kokeneet sen hyvin raskaasti. Eräskin nainen kertoi, ettei voinut nauttia uudesta raskaudesta ja edes syntyneestä vauvasta, kun aikaisempi tuulimuna-kokemus masensi häntä niin paljon. Monet olivat myös itkeneet ”päiviä”.

Itse en ole itkenyt. Olen ollut surullinen ja pettynyt, mutta en ole itkenyt. Minun tapani käsitellä tätä menetystä on ollut neulominen. Olen neulonut vauvan vaatteita yömyöhään. Olen kanavoinut kaiken pettymykseni siihen, että uskon todellakin, että saamme vielä vauvan. Sen vuoksi olen keskittynyt tähän tulevaan vauvaan – milloin sitten tuleekaan – enkä tuulimunaan.

Välillä itsestä tuntuu siltä, että en edes osaa suhtautua tuulimunaan sen vaatimalla vakavuudella. Tähän on useita syitä:

1. Aloitimme vauvanyrittämisen marraskuussa. Meillä tärppäsi heti.

2. En missään vaiheessa tuntenut olevani raskaana. Kyllä sitä näköjään voi omaan aavistukseensa luottaa.

3. Raskaustesti näytti positiivista vain kaksi viikkoa ennen keskenmenoa. Emme siis kerinneet haaveilla vauvasta viikkokausia. Seuraavassa raskaudessa aion tosin mennä varhaisultraan.

 

Uskon, että tulemme uudestaan raskaaksi melko pian. Emme kuitenkaan meinaa ottaa paineita uuden raskauden alkamisesta. Tulee sitten kuin tulee. Me odotamme innolla, mutta emme koe olevamme puolikkaita ilman lasta tai muuta vastaavaa. Nautitaan nyt (mahdollisesti) viimeisistä ajoista ennen raskautta ja lasta.

Ainakin saan nyt juoda viiniä.