Kirjoitin raskausaikana postauksen meidän suunnitelmista nukkumisjärjestelyiden suhteen. En koskaan ehtinyt julkaista postausta, joten julkaisen sen nyt. Naurattaa koko teksti, koska todellisuus ei voisi olla kauempana suunnitelmista. Tässäpä siis ensin kursivoituna suunnitelmat ja sen jälkeen vähän todellisuuskatsausta.

Nykyään monet puhuvat perhepedistä ja kuulemma jo synnärillä kehotetaan äitejä nukkumaan lapsi vieressään samassa sängyssä. Meillä on vauvalle kuitenkin oma pinnasänky, enkä ole ajatellut ryhtyä perhepeteilemään.

Tähän on oikeastaan yksi iso syy: olen todella levoton nukkuja. Siis oikeasti levoton. Jo lapsena löysin peittoni ja tyynyni milloin mistäkin päin kotia, kun kävelin unissani. Olen alkanut unissani kiskoa ystäväni julisteita seinältä, olen vakuuttanut mieheni siitä, että meillä on murtovaras ja entisen kämppiksen siitä, että huoneessamme on joku mies. Olen myynyt unissani jäätelöä vanhemmilleni, käynyt unissani mummoni huoneessa keskustelemassa euroista ja kävellyt nykyisessä asunnossamme yläkerrasta alakertaan. Lapsen oman hyvinvoinnin vuoksi hän nukkuu pinnasängyssä.

Pinnasänky on seinän ja meidän sängyn välissä, aivan kiinni minussa. Vauva on siis helppo ottaa imetettäväksi sängystä, eikä minun tarvitse nousta ylös sitä varten. 

Olemme kuitenkin hankkineet omaankin sänkyymme kosteussuojan, jos vauva joskus nukkuukin sängyssämme. Suunnitelma on kuitenkin se, että hänellä on oma sänky, jossa hän viettää yönsä.

No, vauvahan ei ole kertaakaan nukkunut pinnasängyssä. Jo perhepesähotellissa otin vauvan heti ensimmäisenä yönä väliimme nukkumaan. Hän oli niin pieni ja suloinen, enkä raaskinut antaa hänen nukkua yksin. Seuraavat yöt vietimmekin vauvan kanssa kahdestaan Naistenklinikalla ja nukuimme taas samassa sängyssä. Se toi minulle turvallisuuden tunteen.

Kotona yritin pari kertaa laittaa vauvan nukkumaan omaan sänkyyn, mutta hän ei tykkää nukkua yksin ollenkaan. Päivisinkin hän mieluiten nukkuu sylissä ja ainoastaan valmiiksi sikeässä unessa hänet saa nukkumaan kehtoon tai vaunuihin. Minusta ja miehestä on ollut ihana sylitellä pitkään kaivattua lastamme, joten hän saa päivisin sylissämme myös nukkua. (Imetystyyny on muuten mahtava keksintö! Vauva voi olla sylissä ja samalla oma toinen käsi on kokonaan vapaana ja mahdollistaa esim. syömisen samalla.)

Öisin vauva nukkuu vieressä. Suurimman osan yöstä hän nukkuu minun ja pinnasängyn välissä. (Pinnasänky on aivan kiinni omassa sängyssämme.) Aamuyöstä siirrän vauvan meidän väliimme nukkumaan. Näin saan syötettyä molemmilta puolilta, eikä tarvitse edes nousta istumaan. En ole nukkunut levottomasti, mitä pelkäsin etukäteen. 

Minusta on ihana aamuisin katsella heräilevää lastani ja päivisin ihmetellä sylissäni nukkuvaa ihanuutta. En tiedä, milloin olen valmis nukkumaan eri sängyssä vauvan kanssa. Ehkä siinä vaiheessa, kun en enää imetä. Nyt hän kuitenkin nukkuu tyytyväisenä meidän vieressämme ja järjestely tuntuu juuri oikealta meille.