Välillä tuntuu, että kaikki on jo sanottu. Kaikki tunteet tunnettu. Onko mulla enää mitään uutta kirjoitettavaa? Valitanko taas vain siitä, miten en jaksaisi enää odottaa? Kertoisinko lähestyvästä ”lasketusta ajasta”? Lasketusta ajasta, joka ei taaskaan tarkoittanut mitään. Ensimmäisen raskauden laskettu aika oli elokuussa. Vasta lokakuussa raskauduin uudestaan. Toisen raskauden laskettu aika oli kesäkuussa. Sekin lähestyy vääjäämättä, eikä uutta raskautta ole näköpiirissä. Eikö kehoni tai mieleni ole valmis uuteen raskauteen ennen edellisen raskauden lasketun ajan ohittamista?

Olen kirjoittanut kaiken aiemminkin. Olen kirjoittanut siitä, kuinka olen odottanut kahdesti kesävauvaa. Kahdesti olen ajatellut jääväni kesällä äitiyslomalle. Kahdesti joutunut pettymään ja palaamaan syksyllä töihin.

Minulle ilkkuvat kesäiset raskausvaatteet, jotka typeryyksissäni ostin raskaana ollessani. Minunhan pitäisi olla nyt hyvinhyvin raskaana. Minun pitäisi tuntea potkuja, tehdä tilaa vauvan huonekaluille, pelätä raskaana olevan ystäväni kanssa synnytystä ja jäädä äitiyslomalle näinä päivinä.

Elämää ei vaan voi ennakoida. En saanut kokea tälläkään kertaa onnistunutta raskautta. En vieläkään tullut äidiksi. Vaikka olenkin viime aikoina rakastanut lapsetonta elämääni, vaihtaisin sen saman tien elämään oman lapsen kanssa. Valitettavasti näitä asioita ei voi itse valita. Voin vain toivoa, että jonakin päivänä. Voin vain kokea pienen aavistuksen sinusta, omasta lapsestani.