Mulla oli muutamia toiveita synnytystä kohtaan, joista kirjoitinkin aiemmin. Eivät ne ihan toteutuneet, mutta silti synnytyksestä jäi ihan hyvä fiilis. Ei siis traumoja, vaikka mies taisi niitä saadakin.

Synnytys alkoi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Kipeitä supistuksia oli tullut silloin tällöin oikeastaan jo parin päivän ajan. Pääsiäissunnuntaina siivottiin ja saunottiin ja nukkumaan käydessä supistukset alkoivatkin säännöllistyä. Valvoin ja kellottelin supistuksia. Kolmen aikoihin menin suihkuun ja mies alkoi heräillä myös ja laitella kamoja kasaan. Olin ajatellut pärjätä kotona mahdollisimman pitkään, mutta viiden aikaan luovutin ja soitin Naistenklinikalle. Saimme luvan lähteä sairaalaan ja tilasimme taksin. Taksimatka oli tuskaa ja toivoin vain, ettei meidän tarvitse palata enää kotiin ilman vauvaa.

Pääsimme suoraan synnytyssaliin, koska supistuksia tuli sen verran usein ja ne olivat kipeitä. Pettymys oli kuitenkin suuri, kun olinkin auki vain sentin. Supistusten tiheyden ja voimakkuuden vuoksi meitä ei kuitenkaan lähetetty enää kotiin. Kävin uudestaan suihkussa ja kätilö laittoi minulle akupunktioneuloja. Yritin käyttää ääntä apuna rentouttamaan leukaa supistusten aikana. Aika nopeasti olin auennut jo kuuteen senttiin.

Tens-laite laitettiin selkään, vaikka supistukset tuntuivatkin enimmäkseen vatsan puolella. Se ei lievittänyt kipua, mutta auttoi minua keskittymään supistuksen alkuun ja loppuun. Aloin myös ottaa ilokaasua ja silläkin oli oikeastaan vain keskittymiseen liittyvä funktio, sillä en kokenut sen vaikuttavan mitenkään kipuun. 

Kun olin kahdeksan senttiä auki, alkoi piinaavin vaihe. Viimeiset sentit eivät meinanneet aueta millään ja minua alkoi jo ponnistuttaa. Pari tuntia meni hirveissä kivuissa ja pyysin kaikkia mahdollisia kivunlievityksiä. En edes muista, mitä kaikkea minulle laitettiin, mutta niistä ei ollut apua. Ponnistuskipu oli ihan hirveää, enkä ollut edelleenkään täysin auki. Sain lopulta epiduraalin, jonka jälkeen kipu helpotti ja ponnistusvaihe alkoi oikeasti. Vedet menivät vasta tässä vaiheessa.

Ponnistusvaiheesta jäi hyvin rauhallinen ja seesteinen muisto. Kivut olivat poissa ja ponnistaminen sujui hyvin. Alle puolen tunnin päästä sylissäni makasi ihana poika. 

Olimme synnytyssalissa yhteensä noin kymmenen tuntia. Meillä kätilö vaihtui valitettavasti viidesti. Pääosin kaikki kuitenkin meni ihan hyvin ja varsinkin loppuvaiheest jäi hyvä mieli. Pääsimme perhepesähotelliin ja oma vointi oli yllättävän hyvä. 

Seuraavana päivänä meidät valitettavasti vietiin ambulanssilla takaisin sairaalaan, koska vauva piti viedä lisätutkimuksiin. Jouduimme olemaan Naistenklinikalla vielä kaksi yötä jaetussa huoneessa ilman miestä. En halua kuitenkaan sen enempää kirjoittaa tästä, koska tämä oli minulle se traumaattinen kokemus. Vauvalla on kuitenkin kaikki hyvin ja nyt olemme jo viikon saaneet olla kotona rauhassa tutustumassa toisiimme.